Kierrätyslahja on vakiinnuttanut paikkansa

13.12.2023 Ajankohtaista
Joulu
Ekoaarrekaupan Antti Tiainen rohkaisee ihmisiä tulemaan katsomaan myymälän uniikkeja tuotteita.

Raviradantiellä sijaitseva Uutta Elämää -myymälä on valmistautunut jouluun ja talven tuloon hyvissä ajoin. Pihalla on pitkä rivi potkureita ja myymälässä joulukoristeet ovat odottaneet koko vuoden pääsyä myymälän hyllyille. Myymäläpäällikkö Karita Ikonen kertoo kierrätetyn lahjan olevan tätä päivää.
– Se on ajanmukainen lahja. Myymälästämme on helppo koota edullisesti, vaikka lahjakori, johon saa uniikkeja tuotteita.
Myymälän valikoimassa saattaa löytyä pukinkonttiin vintage-vaatteita tai lasiesineitä, joita ei enää mistään muualta saa.
– Minusta kirja on yksi parhaista kierrätetyistä joululahjoista. Se ei mene miksikään ja on aina arvokas, Ikonen vinkkaa.

Moni myös valmistaa itse esimerkiksi kynttilöitä tai kosmetiikkatuotteita. Niiden valamiseen ja valmistamiseen Uutta Elämää -myymälästä löytyy mittaamaton valikoima kuppeja ja kippoja.
– Jokainen tietysti määrittelee itse tuotteen kunnon mukaan, sen onko se sopiva lahjaksi. Toivoisin, että ihmiset kävisivät katsomassa monesti myös edullisempia vaihtoehtoja kierrätysmyymälöistä ja kirpputoreilta, ennen kuin ostavat uuden tuotteen, Ikonen hymyilee.

Lähemäen kupeessa, vanhan Juvantien varrella sijaitseva Ekoaarre kauppa kätkee sisäänsä nimensä mukaisesti aarteita. Se mikä kenellekin on aarre, täytyy tulla itse selvittämään.
– Tänä päivänä keräilijöitä on paljon ja meiltä saattaa löytyä esimerkiksi kokoelmaan sopiva lasiesine. Toinen taas saattaa löytää palomestarille 30 vuotta vanhan palomestarin kypärän. Koskaan ei voi tietää, mikä tuote kutakin puhuttelee, yrittäjä Antti Tiainen pohtii.

Yrittäjän mukaan on kierrätettyjen lahjojen suosio on noussut vuosi vuodelta. Ekologisuus sekä kierrätys ovat tätä päivää.
– Tietysti, jos ei keksi tavaralahjaa, niin aina voi ostaa lahjakortin. Verkkokaupassa on huomattavissa ostoskorien sisällöstä, että luonnonkosmetiikkaa ostetaan paljon myös lahjaksi.
Tiainen kehottaa tulemaan rohkeasti myymälään, koska ikinä ei voi tietää mistä tuotteesta itselleen tule ahaa-elämys.
– Meillä on myös paljon tuotteita lapsille, kuten leluja, pelejä, pikkuautoja ja nukkeja. Onhan kierrätetyn tuotteen ostaminen myös ekoteko omalle lompakolle.

 

Joulupöytään panostetaan paikallisilla herkuilla

Mikkelin Prismalla joulu ei eroa muista jouluista muuten kuin naapurin remontin tuoman pienen mausteen verran. Asiakaspaine tulee näkymään myös heillä, kuten myös muissa alueen kaupoissa.
– Olemme varautuneet jouluun tarkemmin ja jouluviikolla on runsaasti henkilökuntaa palvelemassa, Prisman johtaja Jari Liimatainen kertoo.
Primassa kaupaksi käyvät normaaliin tapaan joulun perinteiset ruoat, kuten kinkut ja laatikot. Paikallisten tuotteiden arvo ja arvostus on Liimataisen mukaan nousussa.
– Ihmiset eivät monesti katso silloin hintalappua ja vieraille halutaan tarjota paikallisia herkkuja. Lahjatuotteiden myynti on alkanut kiihtyä ja uskoisin, että tulevana viikonloppuna kaupan käynti on kiireisintä.
Jouluviikolla lahjojen hankinta hiljenee ja aletaan keskittyä joulupöytään. Prisma on avoinna kaikkina pyhäpäivinäkin. Jouluaatonaatto ja aatto ovat kumpikin kovia kauppapäiviä.
– Aattonakin aina aamusta saakka. Täällä ollaan asiakkaita varten laittamassa tuotteita hyllyyn, Liimatainen lopettaa hymyillen.

K-Supermarket Karikossa joulu näkyy luonnollisesti tuoteryhmien vaihtumisena sesongin mukaisesti. Paikallisista tuotteista kauppias Kalle Heikinheimo nostaa esille Heinäsaaren glögit ja hillot. Tuoreen kalan menekki on heillä myös suurta, varsinkin joulun alla.
– Erityisesti lohta menee paljon ja minusta sen menekki on noussut vuosi vuodelta. Voisiko olla, että joissakin talouksissa kala jopa korvaa kinkun, Heikinheimo pohtii.
Lohen lisäksi myös kuha on suosittu kala joulupöytään. K-Supermarket Karikko ottaa vastaan paljon ennakkovarauksia kalan osalta.
– Varauksia voi jättää aina jouluviikon maanantaihin saakka. Sen jälkeen teemme tilauksen Puumalan lohesta, Heikinheimo vinkkaa.
Graanin Citymarketin ollessa suljettuna Karikossa varaudutaan lisääntyviin asiakasmääriin, joka on ollut huomattavissa heti Citymarketin remontin alettua.
– Tietyissä tuotteissa olemme varautuneet suurempiin asiakasmääriin ottamalla enemmän tuotteita varastoon. Valmiina ollaan, ei muuta kuin tervetuloa, Heikinheimo naurahtaa lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0