Naapurukset pelasivat Suomen maajoukkueessa voittaen EM-hopeaa.
Mikkelin Haukivuorella asuvat Iiro-Pekka Paakki ja Jari-Antti Jääskeläinen olivat amerikkalaisen jalkapallon maajoukkueessa tuomassa Suomelle hopeaa lokakuun lopulla. Isäntämaa Itävalta otti voiton, mutta se ei miehiä marraskuun puolella enää harmittanut.
– Kokemus oli ikimuistoinen. Stadionille mentäessä meteli oli todella kova, mutta kun Itävallan joukkue tuli kentälle niin se oli jotain käsittämätöntä. Emme voineet kentällä joukkueen kesken kommunikoida muutoin kuin käsimerkein, Paakki naurahtaa.
– Se oli isoin ottelu missä olen ikinä ollut pelaamassa, Jääskeläinen lisäsi hymyillen.
Molemmat ovat aloittaneet amerikkalaisen jalkapallon pelaamisen vuonna 2015, kumpikin täysin omilla suunnillaan. Jääskeläinen on kotoisin Lohjalta, mutta asettunut puolisonsa kanssa Haukivuorelle.
– Aloitin pelaamisen Lohjalla ja silloin joukkue oli 3.divarissa. Siitä pikkuhiljaa noustiin ja vuonna 2021 kävin yhden kauden pelaamassa kasvattijoukkueessa, koska se nousi SM-tasolle, Jääskeläinen kertoo.
Paakki puolestaan kävi testaamassa lajia ystävän painostuksesta ja jäi sille tielleen.
– Isäni, setäni ja kummisetäni ovat pelanneet jenkkifutista, mutta en ikinä ajatellut, että haluaisin itse pelata. Jotenkin lajin luonne vei mennessään heti.
Millainen laji sitten oikein on? Elokuvien taklauksia? Isot miehet rynnimässä huutaen eteenpäin pienten hautautuessa pelaajakasan alle? Vastaus kaikkiin kohtiin on ei.
Amerikkalainen jalkapallo on Jääskeläisen ja Paakin mukaan lajina täysi erilainen kuin mikä käsitys ihmisillä siitä on. Joukkueessa on erilaisia pelaajia ja jokainen hyväksytään juuri sellaisena kuin hän on.
– Minusta ympäristö on terve. Ketään ei kiusata, jos olet lyhyempi, laihempi tai lihavampi. Jokainen tietää, että joukkueessa tarvitaan kaikenlaisia pelaajia, Paakki toteaa.
Ketään ei syrjitä ulkonäön tai ominaisuuksien vuoksi, vaan se otetaan huomioon esimerkiksi pelipaikkaa valittaessa.
– Erikokoisia pelaajia ei saateta niin sanotusti vastakkain. Isommat kaverit ovat tukkimassa muiden tietä, mutta nopeat ketterät kaverit hoitavat omaa osuuttaan, Jääskeläinen täsmentää.
Kaiken kaikkiaan kokonaisuus on miesten mukaan tekninen, vaativa ja pelikuviot monimutkaisia.
Junioritoiminta amerikkalaisessa jalkapallossa on Suomessa lapsen kengissä. Mikäli tietoisuutta lajista saataisiin kasvatettua, niin Paakki ja Jääskeläinen uskovat harrastajamäärien niin ikään kasvavan. Lajin parissa pärjää helposti aikuisiälläkin, varsinkin jos on jonkinlaista urheilutaustaa.
– Onhan peli aika tylsää katsottavaa, jos ei tiedä lajista entuudestaan mitään. Kukaan ei kuitenkaan saa tietää mitään, jos kaikki isot pelit ovat maksumuurin takana, Paakki pohtii.
Jos lajia mielii kokeilla, niin mukaan on helppo hypätä. Potentiaalia olisi enemmänkin, mutta perinteisemmät lajit vievät harrastajat.
– Kyllähän tämä tällä hetkellä on niin sanotusti aikuisten laji, koska vakavasti otettavaa junioritoimintaa on vain isoimmissa kaupungeissa. 15-vuotias pääsee kyllä hyvin mukaan ja pärjää aikuisten peleissä, Jääskeläinen huomauttaa.
Molemmat ovat pelanneet Kuopiolaisessa Steelers -joukkueessa kaksi kautta. Sitä ennen he ystävystyivät pelatessaan Kotkassa samassa joukkueessa. Tulevaisuuden suhteen pelaajilla on selvät sävelet: harrastus lajin parissa jatkuu.
– Saa nähdä missä pelaan, mutta ei kai sitä osaa ilmankaan olla, Jääskeläinen naurahtaa.
Hän väläyttelee mahdollisuutta pelata Mikkeliläisessä Bouncers -joukkueessa, mutta ei aivan poissulje tämän hetkistä joukkuettaankaan.
Paakki on tehnyt jo sopimuksen kuopiolaisjoukkueen kanssa.
– Haaveena on, jos saisi hopean kirkastettua kahden vuoden päästä. Pelaamista ainakin jatkan, niin kauan kuin jalat kantaa, tai saan kotoa luvan siihen, mies hymyilee.
EMMI MUSTONEN
