Prius pisti sporttia silmään

20.10.2023 Auto & Kone
Tutustumisajo
Etusäleikön suljin ja ilmalämpöpumppu ovat vakiovarusteita, mutta aurinkopaneelikatto löytyy Premium-varustetasosta.

Ekoautojen esikuvan uusin painos tuodaan Eurooppaan vain ladattavana hybridinä.

Prius on aina ollut auto, jonka omistajien arvomaailma on muiden tiedossa. Juustohöylämaisista muodoistaan tunnettu harmaavarpunen on muuntautunut uuden mallin myötä suorastaan muotovalioksi.
Teknisesti ottaen kysymys on Corollan kokoisesta autosta samaisella tekniikalla. Valmistajan mukaan yhteistä edellisiin malleihin on enää nimi ja energiatehokkuus.
Yksi nykyisen aikakauden tunteita herättävimmistä automalleista on kerännyt kiitosta pihistelyllään ja edistyksellisellä tekniikallaan, mutta miten on asian laita nyt, kun maailma muuttuu kovaa vauhtia?

Autoon sisään pitää isomman ihmisen jo hieman pujotella, sen verran alhaalla kattopaarre on. Jos etupenkkiläisillä on kaikki hyvin, niin takaistuimella polvi- ja pääntila on kortilla. Tavaratilan vetoisuus on vajaat 300 litraa, vaikka hybridiakku on sijoitettu takaistuimen alle.
Kuljettajan istuimella huomaa heti, että kaikki oleellinen on äärellä. Ajomittaristo on 7” ja tutun oloinen täyssähköauto BZ4X:stä, kun 12,3 ” keskinäyttö tarjoaa selkeää käytettävyyttä auton ja viihdepuolen toimintoihin.
Auto opettaa ekologiseen ajotapaan pisteyttämällä ajotyyliä, ja kun näin toimii, niin pitkässä juoksussa lompakko kiittää. Sähköistä kilometrimäärää näytöstä ei löydy. Bensiinin kulutus pyöri maantievoittoisella ajolenkillä 3 litran tuntumassa.
Valmistajan ilmoittama sähköinen range (72 km) ei tunnu ihmeelliseltä, mutta kun lukua peilaa ajoakun kokoon (13,6 kWh), niin tilanne on toinen. Toyotan mukaan sähköajon energiatehokkuus akun yhtä kilowattia kohden on kokoluokkansa paras. Auto latautuu normaalista pistorasiasta 7,5 tuntiin ja latausaseman kautta neljään tuntiin.
Etuvetoisen auton voimalinja perustuu aina kaksilitraisen bensakoneen ja sähkömoottorin jouhevaan yhteispeliin. Kysymyksessä on kaikkien aikojen tehokkain Prius ja edelliseen malliin verrattuna tehoa on peräti 92 kW/125 hv enemmän.

My T-sovelluksen avulla voi hallita auton lukitusta ja ilmastointia etänä. T-Mate –järjestelmä yhdistää puolestaan 30 erilaista turvajärjestelmää. Prius Plug-in Hybridissä on uutena ennakoiva ajoavustin, joka pyrkii ehkäisemään onnettomuustilanteita. Tämä tapahtuu puuttumalla ratin vastukseen, säätämällä jarrutusta ja vaikuttaen näin kuljettajan toimintaan. Jos tilanne koituu systeemin mielestä uhkaavaksi, pyrkii se varoittamaan LED-valoraidan ja mittariston ilmoitusten avulla, sekä tarvittaessa hidastamaan tai ohjaamaan autoa turvallisempaan kohtaan tiellä.
Kenelle Prius Plug-in Hybrid on sitten tarkoitettu? Mielestäni heille, jotka haluavat ajaa päivittäiset ajonsa sähköllä, mutta reissun koittaessa mahdollisimman taloudellisesti ilman latausasioita funtsaten.

 

Toyota Prius 2.0 Plug-in Hybrid Style

Hinta: 44 690 € (Active 42 780 €)
Polttomoottori: 4-syl., 1 987 cm3, vap.heng.
Hybridijärj. kok. teho: 164 kW (223 hv)
Suurin vääntömom.: 190 Nm
Akun kapasiteetti: 13,6 kWh (netto)
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 6,8 s
Huippunopeus: 177 km/h
Sähk. toimintamatka *: 72-86 km
Yhd. polttoain. kulutus *: 0,5-0,7 l/100 km
Yhd. sähkön kulutus *: 11.4 – 12,6 kWh/100 km
CO2 –päästöt *: 11-16 g/km
Sallittu vetomassa: ei vetokykyä
(*=WLTP)

 

JARNO LAATIKAINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0