Tulevaisuus vaatii siirtoja

19.10.2023 Auto & Kone
Autohuolto
Kaikki käy. Jarno Muttilainen satsaa siihen, että AS-huolto pystyy tarjoamaan autojen huolto- ja korjauspalveluja niin polttomoottori-, hybridi kuin sähköautoille.

Vinhaa vauhtia muuttuva autotekniikka tietää haasteita myös niiden korjaajille.

Mikkelin Kaapelikadun päässä sijaitseva AS-Huolto on uusinut yritysilmeensä tyystin. Sekä rengas- että huoltokorjaamotoimintaan erikoistuneen liikkeen ilme on nyt reippaasti kelta-musta-punainen. AS-Huollon nimissä yritystoimintaa operoivan Allcar Service Oy:n yrittäjä Jarno Muttilainen kertoo projektin olleen tarkoin harkittu ulkoasu-uudistus, jota määrittelivät päämiesten ketjutason linjaukset.
Kyltteihin ja mainosteippeihin ei kuitenkaan sijoitettu pääomia pelkän tyylin vuoksi. Muttilainen kertoo toiminnan keskiössä olevan monipuolisen palvelutarjonnan, ja ennen kaikkea sen, että yritys pysyy ajan hermolla.

Samalla tontilla jo 20 vuoden ajan työskennellyt Muttilainen on ollut matkan varrella niin Autosomman kuin Auto-Sunin palkkalistoilla. Kuusi vuotta sitten hän ryhtyi yrittäjäksi, kun Auto-Suni vetäytyi korjaamon vetovastuusta. Vuodet ovat vierineet ilmeisen onnistuneesti, sillä näinä päivinä yritys työllistää yhden asentajan lisää. Seitsemän autoalan osaajaa työllistävän AS-Huollon liikevaihto on vuositasolla ollut hieman alle miljoona euroa.
Parhaillaan kuumana käyvän rengaskaupan ja asennuksien lisäksi yrityksen selkärankaa ovat henkilö- ja pakettiautojen huolto- ja korjaustyöt. Osaamista löytyy myös koritöihin, aina ruostevauriokorjauksista lukien. Mutta riittääkö niitä vieläkin, vaikka autot näyttävät päältäpäin hyviltä iäkkäämpinäkin?
– Monesti ruostuminen alkaa auton helmasta tai pohjasta jonkun kolhun seurauksena, ja ajan saatossa siihen kohtaa ruostuu reikä, Muttilainen kertoo.

Tulevaisuus on autoalalla yhä sähköisempi. Muttilaisen AS-Huolto on jo kaksi vuotta sitten lähtenyt mukaan sähköautojen korjauksiin erikoistuneeseen e-Expert –ketjuun. Yritys hankki hiljattain käyttöönsä sähkö- ja hybridiautojen akkutestauslaitteiston.
Testaaminen tapahtuu ei-mekaanisesti, sillä laitteisto mittaa tietoja ajoneuvon ohjainlaitteesta. Näin saadaan selville esimerkiksi kuinka akkua on ladattu aiemmin. Testauksessa itse akkuun ei kosketa lainkaan, vaan sen arvoja verrataan maailmanlaajuiseen tietopankkiin. Mittaustapa on ison otannan vuoksi toimiva.
– Teemme testin niin sanottuna Flash-testinä, joka vie aikaa puolisen tuntia. Sitten on vielä Premium-testi, jonka aikana akku ajetaan testauslaitteisto kytkettynä tyhjäksi saakka.

Muttilainen painottaa sitä, että myös sähköautoissa riittää huollettavaa, vaikka moottorin osalta työtä ei niin paljoa olekaan. Mutta jarrut, alustanosat ja renkaat ovat kovemmalla kuin polttomoottoriautoissa suuremman omamassan ansiosta.
– On tiedettävä mitä tekee. Esimerkiksi akkukennoja ei kannata vaihtaa noin vain, tai käy kuin taskulampulle, johon vaihdetaan vain yksi uusi patteri.
Leipä autokorjaamoille tulee kuitenkin vielä pitkään polttomoottoriautoista, näin myös AS-Huollossa. Korjauskalusto vaatii isoja satsauksia jatkuvasti, sillä erikoistyökalujen osuus on kasvanut huimasti. Testaaminen on sen sijaan menossa verkon yli, ja palvelusta maksetaan tapauskohtaisesti.
Rengaskiireiden aikana juttutuokioon käytettävä aika on rajallinen. AS-Huollolla on säilytyksessä satoja sarjoja renkaita, joten tekemistä riittää.
– Talvirenkaiden saatavuus on tänä syksynä hyvä, Muttilainen päättää ja rientää jakamaan töitä mekaanikoilleen.

JARNO LAATIKAINEN

 

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0