Pumpun oikeanlaisella käytöllä voi saada aikaan mittavia energiasäästöjä.
Talven kolkutellessa ovelle lämmitysjärjestelmän päivitys tai uusiminen on ajankohtainen asia. Kirjalassa sijaitsevan Lämpökulma Oy:n osakasyrittäjä Timo Telkkä kertoo kaupallisesti kiireisimpien ajankohtien olevan juuri nyt sekä kesän korvalla, kun tarvitaan viilennystä.
– Kauppa käy tasaisesti läpi vuoden, mutta piikkejä on huomattavissa juurikin pari kertaa vuodessa. Asennusjonot ovat tällä hetkellä maltilliset eli noin pari viikkoa, Telkkä toteaa.
Ilmalämpöpumppujen kysyntä oli viime vuonna todella suurta ja nyt maahantuojat ovat ennakoineet kysyntää.
– Tuotteiden saatavuudessa ei ole tällä hetkellä mitään ongelmaa, Telkkä kiteyttää.
Suomen Lämpötalo Oy:n yrittäjä Juha Hytönen kertoo ilmalämpö- ja ilmavesilämpöpumppujen hintojen osalta samankaltaista viestiä. Hän kuitenkin huomauttaa, että maalämpöpumppujen osalta hinnat ovat nousseet maailmantilanteen vuoksi jopa 20 %, joka on yrittäjän itsensäkin mukaan suuri korotus.
– Hyvää ja kiiteltyä on ollut se, että nykylaitteissa on pörssisähköohjauksia. Eli laite ottaa netistä vuorokauden pörssisähköhinnoittelun ja se osaa pitää esimerkiksi käyttöveden viileämpänä kun sähkö on kallista.
Ominaisuus on ollut laitteissa jo vuodesta 2014 saakka, mutta halvan sähkön aikaan tälle ei ole ollut juurikaan tarvetta.
– Monet käyttävät myös kello-ohjauksia, jolloin voidaan kytkeä laite lämmittämään vettä yöllä, sähkön ollessa halvempaa, Hytönen tiivistää.
Ihmisten tietoisuus energiansäästöstä sekä kustannustehokkuudesta on noussut sähkönhintojen ailahdellessa. Telkän mukaan myymälään ei tule asiakkaita, jotka eivät tietäisi mikä on ilmalämpöpumppu. Itse laitteet ovat luonnollisesti kehittyneet tekniikan kehittyessä, mutta mitään mullistavaa ei ole alalla tapahtunut.
– Varmasti laitteet ovat kehittyneet entistä energiatehokkaammiksi, mutta esimerkiksi kymmenen vuotta vanha laite asiallisesti huollettuna toimii tänäkin päivänä. Tietysti vaihdamme laitteen uuteen asiakkaan niin halutessa.
Asiantuntijan kolmen vuoden välein tekemä huolto pumpun sisäosille on erittäin tärkeä, mutta niin on myös kuukausittainen huolto, jonka jokainen voi tehdä itse.
– Kannattaa huolehtia sisäyksikön suodattimien puhtaudesta ja ulkoyksiköstä poistamalla lehdet ja muut näkyvät roskat, Telkkä opastaa.
Omakotitaloihin sekä rivitaloihin asennetaan nyt öljylämmityksen tilalle muun muassa ilmavesilämpöpumppuja. Näitä ratkaisuja on neljän vuoden aikana asennettu Telkän mukaan suhteellisen paljon.
– Järjestelmän avulla ja oikealla käytöllä saadaan jopa 50 prosentin energiasäästö, mies toteaa.
Energian säästämisessä on lopulta kyse omasta toiminnasta, ja siitä kuinka laitteita tulee käytettyä. Tarkoituksenmukaista on, että esimerkiksi ilmalämpöpumppu säädetään lämmittämään normaalia huonelämpötilaa ja pattereita vastaavasti säädetään pienemmälle. Mikäli pumppu puhaltaa liian kuumaa, niin maalaisjärkikin sanoo, ettei energiansäästötavoitteisiin päästä.
– Oikein käytettynä säästö voi olla jopa 30 prosenttia, Telkkä arvioi.
Mietittäessä omaan käyttöön sopivaa järjestelmää kannattaa olla tarkkana kustannusten suhteen.
– Monesti unohdetaan kustannuksia laskettaessa, että työn osuuden saa kotitalousvähennyksiin. Tämä osuus on maalämpöpumppujen asennuksessa merkittävä, Hytönen muistuttaa.
Avustus lämmitysjärjestelmän vaihtoon
Pirkanmaan Ely-keskus myöntää ympärivuotisessa asuinkäytössä olevien pientalojen omistajille valtionavustusta öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen muilla lämmitysmuodoilla koko Suomen alueella.
• voidaan myöntää hankkeille, joiden kustannukset ovat syntyneet aikaisintaan 1.6.2020.
• myönnetään yksityishenkilöille ja kuolinpesille, jotka omistavat pientalon tai pientalossa sijaitsevan asunnon hallintaan oikeuttavia osakkeita.
• myöntämisen edellytyksenä on, että pientalo on ympärivuotisessa asuinkäytössä.
• ei myönnetä vapaa-ajan asunnolle.
• 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään maalämpöpumppuun, ilma-vesilämpöpumppuun tai kaukolämpöön.
• 2 500 euroa, kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin.
Katso lisää: www.ely-keskus.fi/oljylammityksen-vaihtajalle
EMMI MUSTONEN