Puutarha-alan pääsesonkiin lähdetään luottavaisesti

17.5.2023 Ajankohtaista | Koti | Vapaa-aika
Puutarha
Anne Puolakka K-Rauta Mikkelin puutarhamyymälästä on tyytyväinen muun muassa ruukkuruusujen laatuun.
Mökkiläisetkin ovat aktivoituneet.

Puutarha-alan pääsesonki on lähtenyt Mikkelin seudun puutarhoilla ja puutarhamyymälöissä käyntiin. Toukokuun alussa säikäytti viileä sää, joka vei asiakkaita, mutta nyt tilanne on jo valoisampi. Esimerkiksi Mikkelin K-Raudassa hedelmäpuiden ja pienten havujen kysyntä lisääntyy päivä päivältä.
– Väki liikkuu, kun sattuu aurinkoisia, yli 10 asteen lämmön ylittäviä päiviä, arvioi Mikkelin Hankkijan myymälä- ja puutarhamyynnin Outi Karppinen.
Haukivuorelaisen Katajakankaan puutarhan yrittäjä Harri Kohvakkaa taas ilahduttaa, että viljelyissä ollaan aikataulussa ja kasvien laatu on hyvä. Hän lähtee kesään levollisin mielin, kun puutarha-alan tilanne on rauhoittunut eikä suuria uhkakuvia ole.

Käräjämiehen puutarhan yrittäjän Vesa Käräjämiehen mukaan puutarhalta ensimmäisten joukossa mukaan lähtevät orvokit. Ainakin Kohvakan puutarhalta orvokkeja saa tosin ostettua vielä toukokuun lopullakin.
Käräjämiehellä ja Kohvakalla kysyntää on alkanut olla myös valmiista amppeleista.
– Suosituimpia meillä näistä bravuurituotteista ovat olleet kerrottukukkaiset pikkupetuniat eli miljoonakellot, toteaa Kohvakka.

Hyötykasvienkin kysyntää on. Esimerkiksi Käräjämieheltä tomaatin taimia ostavat niin vakio- kuin kesäasukkaat. Erilaisia taimia kysytään Hankkijaltakin heti, kun vain puutarhapeukalot alkavat kutiamaan. Erityiseen suosioon hyötykasveista ovat yrityksessä nousseet omenapuut. Niitä ostetaan jopa useita kerralla ja myös mökeille. Suosiota selittää saatava sato ja helpohko hoidettavuus alkuvuosien jälkeen.
Lisäksi Hankkijalta ja K-Raudasta ostetaan alkukaudesta varsinkin multaa ja lannoitteita.
– Sään lämmetessä alkaa monivuotisten kasvien istutuskin, kuvailee K-Raudan yrittäjä Petra Pokela.

Sellaisia tuotteita, joiden kysyntä olisi odotuksien vastaisesti ollut olematonta tai liian suurta, ei ole jutun puutarhatoimijoilla ollut.
Katajakankaan puutarhan Kohvakka korostaa sitä, että kysyntä on hyvin sääriippuvaista. Hän tähdentää asiakkailleen myös kasvien valintaa sijoituspaikan olosuhteiden mukaan: aurinkoiselle paikalle lämpöä sietäviä kasveja ja niin edelleen.
Yleinen käytäntö puutarha-alan myynnissä Mikkelin seudulla vaikuttaisi olevan, ettei etukäteisvarauksia esimerkiksi kukista oteta. Näin myyntipisteillä riittää varmasti myytävää paikan päälläkin.

 

VIRPI KONTINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0