Vaali vaalilta vähemmän edustajia

25.3.2023 Ajankohtaista
Eduskuntavaalit 2023
Kaakkois-Suomen vaalipiiri on ehdokkaiden vaalikampanjoille hankala: se ulottuu Haminasta Pieksämäelle ja Pyhtäältä Savonlinnan koillisimpaan kärkeen.
Näissä vaaleissa Kaakkois-Suomesta valitaan enää 15 kansanedustajaa. Sekin on enemmän kuin tulevaisuudessa.

40 vuotta sitten Mikkelin vaalipiirissä laskettiin maaliskuun 1983 eduskuntavaalien ääniä. Niitä oli 126 720. Äänestysprosentti oli 76, ja äänioikeutettuja vajaa 167 000.
Se on selvästi enemmän kuin koko Etelä-Savon nykyinen asukasluku vauvasta vaariin, 130 000. Vaalipiiriin kuuluvat kunnat eivät ole ihan samat, mutta asukasluvun suunta on selvä.
Nyt Etelä-Savo kuuluu maantieteellisesti valtavaan Kaakkois-Suomen vaalipiiriin, josta valitaan eduskuntaan enää 15 edustajaa. Neljä vuotta sitten paikkoja oli vielä 17.
Ehdokkaille ja äänestäjille piirin koko ja siihen kuuluvien maakuntien kirjo on epäkiitollinen. Kampanja-alue ulottuu Itä-Uudenmaan rajalta Pohjois-Karjalan rajalle.

Vuoden 1983 vaaleissa pelkästään Mikkelin pienestä vaalipiiristä lähetettiin eduskuntaan yhdeksän kansanedustajaa.
Mikkelissä juhlittiin nuoren Erkki Liikasen (sd.) äänikuninkuutta. 12 776 ääntä tarkoitti, että joka kymmenes äänesti häntä. Kokoomukselta meni eduskuntaan Mikkelistä Pirjo Rusanen ja Ristiinasta Mauri Miettinen.
Nyt työnsä lopettaneessa eduskunnassa Etelä-Savosta oli enää viisi kansanedustajaa: Antti Häkkänen (kok.), Heli Järvinen (vihr.), Hanna Kosonen (kesk.), Jari Leppä (kesk.) ja Ano Turtiainen (vkk).
Nykyinen piirijako on ollut käytössä vaaleista 2015. Siihen siirryttiin, koska liian pienessä vaalipiirissä yhteen paikkaan oikeuttava äänikynnys nousee korkeaksi, mikä ohjaa eduskuntapaikkoja suurimmille puolueille.
Uusi iso vaalipiiri on sekin rankka pienille. Edellisissä vaaleissa 15 parhaan joukkoon pääsi noin 12 000 äänen vertausluvulla, eli ehdokaslistan on koottava vähintään sen verran ääniä.

Äänikynnys alkaa kohota tässä uudessakin vaalipiirissä, sillä asukasluvun ennustetaan putoavan Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon muodostamassa piirissä noin 13 prosentilla vuoteen 2040. Suomen asukasluku nousee samaan aikaan muutamalla prosentilla.
Nyt pidettävien eduskuntavaalien paikkaluvut määritettiin vaalipiirien asukasluvuista lokakuussa 2022. Kaakkois-Suomen piirissä oli tuolloin 401 000 asukasta, ja niillä saa 15 paikkaa.
Jos väestöennuste toteutuu ja seuraavat eduskuntavaalit pidetään 2027, silloin kolmen maakunnan yhteinen asukasluku oikeuttaa enää 14 paikkaan. Vuonna 2040 asukkaita ennustetaan olevan enää 356 000, ja paikkoja sillä saisi 12 tai 13.

Paikkaluku lasketaan jakamalla kunkin vaalipiirin asukkaiden lukumäärä vaalipiirien yhteenlasketulla Suomen kansalaisten lukumäärällä ja kertomalla saatu luku 199:llä.

 

Vaaleissa 158 ehdokasta

Eduskuntavaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 2.4. Ennakkoäänestys järjestetään 22.–28.3. Vaalipäivänä voi äänestää vain omassa äänestyspaikassa, ennakkoon kaikissa.
Ehdokkaita on 158 ja paikkoja 15. Nykyisistä kansanedustajista paikastaan luopuvat Heli Järvinen (vihr.) ja Jari Leppä (kesk.).
Kaakon Viestinnän teettämän kyselyn mukaan SDP menettäisi vaalipiirissä yhden paikan, kokoomus saisi yhden lisää. Keskusta ja vihreät menettäisi kumpikin yhden paikan. Kyselyn mukaan Liike Nytin ja VKK:n kannatus ei riittäisi vaalipiirissä kansanedustajan paikkoihin.

 

PETRI P. PENTIKÄINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0