Kotkan rallimies saapui kaupunkiin

Asiakaspalvelija
Täyden sydämen automies. Jarmo Harju pitää korjaamopäällikön kaikkein tärkeimpänä tehtävänä sujuvaa kanssakäymistä ihmisten kanssa. – Johdonmukaisuus on tärkeää, hän sanoo.
Automies henkeen ja vereen. Näin itseään luonnehtii Rinta-Joupin Autoliikkeen uusi korjaamopäällikkö, Jarmo Harju.

Rauhallinen, ystävällinen ja vakaa, näin voisi luonnehtia ensituntumalta, kun Jarmo Harjun tapaa uudella työpisteellään Rinta-Joupin Autoliikkeellä. Mutta mikä sai paljasjalkaisen kotkalaisen lähtemään savolaisten amerikasta itse Savoon?
– Mikkeli on minulle tuttu kaupunki jo entuudestaan, sillä parempi puolisko asuu täällä, Harju taustoittaa.
Ihan aina ei Harjun leipä ole autoista irronnut, sillä hän valmistui alun perin elektroniikka-asentajaksi. Työskenneltyään alalla vain vuoden suuntasi mies uudelleen koulun penkille.
– Sain automekaanikon paperit aikuiskoulutuksen puolelta vain yhdessä vuodessa.
Tämän jälkeen hänestä tuli Toyotan mies. Vuosien varrella Harju kävi lukuisia merkkikoulutuksia ja osallistui mestarimekaanikkokilpailuihin, eteni huoltoneuvojaksi ja lopulta koko korjaamopuolen esimieheksi.

Tärkeimmäksi asiaksi hän korjaamopäällikkönä paaluttaa asioiden ratkaisemisen inhimillisellä ja ymmärtäväisellä tavalla. Lisäksi vankka tekninen tausta helpottaa asioiden hahmottamisessa.
– Johdonmukaisuus on tärkeää. Se että pidetään kiinni tietyistä asioista ja toimintatavoista erilaisissa tilanteissa.
– Lisäksi pitää olla rohkeutta tehdä päätöksiä, ja pitää olla rohkeutta tulla niistä tarvittaessa takaisin päinkin, Harju linjaa.
Joka tapauksessa uusi haaste kiinnostaa Harjua aidosti.
– Ison ketjun ja monen merkin yhdistelmä on kiehtovaa. Lisäksi Kia ja Mitsubishi ovat tuttuja merkkejäkin minulle.

Korjaamopäällikön tehtävissä Harju on huomannut haastavien viimevuosien vaikutuksen monella tapaa. Käytännön toiminnassa tämä näkyy joidenkin varaosien heikommassa saatavuudessa ja henkilökunnan kasvaneissa poissaoloissa.
Autoalalla, kuten monella muullakin sektorilla, eletään tietynlaista murrosaikaa. Entinen, helppo maailmanmeno on toistaiseksi ohi.
– Asiakastilanteissa oli nähtävissä kireämpää mieltä varsinkin koronasulun aikana, mutta nyt on palattu jo siltä osin normaalimpaan.

Harju huomauttaa siitä, että erilaiset ajanjaksot tuovat myös parannuksia ja uusia toimintatapoja liiketoimintaan. Etäpalaverit ovat korvanneet matkapäiviä ja huoltopalveluja varataan paljon sähköisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Asiakkaiden autoja noudetaan myös huoltoon yhä enemmän.
– Palvelujen on oltava entistä helppokäyttöisempiä. Se trendi tulee jatkossa vain vahvistumaan, Harju ennustaa.
Lopuksi on pakko kysyä, mitä eroa Harju näkee kotkalaisissa ja mikkeliläisissä ihmisissä?
– Isoja eroja en huomaa kotkalaisten, mikkeliläisten enkä kouvolalaisten kesken, joiden kanssa olen ollut myös paljon tekemisissä.
– Ehkä täällä ollaan vielä ystävällisempiä ja lämminhenkisempiä, ihmiset juttelevat herkemmin. Kotkassa ollaan yleisesti ottaen pidättyväisempiä. Johtuisikohan se Kotkan sataman vaikutuksesta historian saatossa, mene ja tiedä, Harju miettii lopuksi.

 

Vauhti vie ympäri Suomea

Kun Jarmo Harju ei saa vielä töissä tarpeekseen autoista, niin rallit vievät aikaa kahdellakin eri tavalla. Jos mies ei ole itse F-ryhmän tai rallisprintin lähtöviivalla, nähdään hänet rallin SM-osakilpailujen pääkatsastajana.
Aktiivinen ote harrastepuolella on vienyt hänet myös kotikaupunkinsa eli Kotkan Urheiluautoilijoiden puheenjohtajaksi. Autourheilun näköalapaikat ovat auttaneet myös luomaan laajaa ystäväverkostoa.
Huolissaan Harju on talkoolaisten hupenemisesta. Mukaan mahtuu ja jokaiselle löytyy alueen seuroista sopivia tehtäviä ja mukavaa yhdessäoloa moottoriurheilun ihmeellisessä maailmassa.

 

JARNO LAATIKAINEN

 

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0