SM-kisat tähdittävät kesäkautta

18.5.2022 Auto & Kone | Koti | Vapaa-aika
Motoparkin rallisprinteissä on luvassa tiukkoja kaarteita ja hidasteita, joista on selvittävä mahdollisimman nopeasti auton tekniikan ja kuskin ranteiden ollessa äärirajoilla – sekunnin kymmenykset ratkaisevat. Kuva: Tarja Lipsanen/MikUa

Motoparkin puitteet sopivat järjestäjien mielestä erinomaisesti yleisöystävällisen rallisprintin seuraamiseen.

 

JARNO LAATIKAINEN

Autourheilupiireissä on yleisesti tiedossa mikkeliläisten osaaminen SM-rallien järjestäjänä. Viime keväänä ensimmäistä kertaa Virtasalmen Motoparkissa järjestetty rallisprint onnistui hienosti, vaikka koronan vuoksi tapahtuma oli yleisöltä suljettu. Nyt tapahtumaan ei ole yleisörajoituksia.
– Odotamme viikonlopun aikana lähemmäs 1 000 katsojaa, ennakoi kilpailunjohtaja Matti Jukarainen.
Elokuun lopussa Mikkelin seudun sorateillä käy puolestaan vilske, kun SM Ralli Mikkeli ajetaan sorarallina helmikuisen talvirallin sijaan. Mikkelin Urheiluautoilijoiden aktiiveilla on edessä tiukka rykäisy, kun saman kesäkauden aikana on järjestettävänä kaksi kansallisen päätason autourheilutapahtumaa.
”Me kaikki puskemme samaan suuntaan, luotamme toisiimme ja tuomme oman erityisosaamisemme seuran hyväksi.”

Kokeneen järjestelykoneiston rattaat ovat kuitenkin hyvässä rasvassa, sillä jututettavina olleiden kilpailunjohtajan, tiedottaja Tarja Lipsasen sekä seuran puheenjohtaja Tomi Jääskeläisen välillä kemiat toimivat hyvin. Näin on asianlaita myös isommassa, noin 30 henkilöä käsittävässä ydinryhmässäkin.
– Me kaikki puskemme samaan suuntaan, luotamme toisiimme ja tuomme oman erityisosaamisemme seuran hyväksi, puheenjohtaja täsmentää.
Kilpailujen järjestäminen on Mikkelin Urheiluautoilijoissa koko perheen harrastus. Lipsasen mukaan ikähaarukka vapaaehtoisten osalta on erittäin lavea, kaikkea mahdollista 7-90 ikävuoden väliltä.

Kahtena eri päivänä ajettavia rallisprinttejä odotetaan innolla kummallakin puolella aitaa. Kilpailuviikonlopun lauantaina on vuorossa SM-Autokilta rallisprint ja sunnuntaina Aurora asfalttisarjan rallisprint. Kilpailijoista osa ottaa osaa kumpaankin päivään, osa toiseen.
Mitään kotikenttäetua ei radan suhteen voi saada, sillä se tehdään uusiksi lauantain SM-osakilpailun jälkeen. Rallisprint on Virtasalmen maisemissa varsin yleisöystävällinen laji.
– Motoparkissa on valmis infra ja sen ansiosta kaikki keskeiset palvelut ovat kohdallaan. Alueelta löytyvät ravintola ja hyvät WC-tilat, MikUA:n tiedottajana toimiva Tarja Lipsanen markkinoi.

Motoparkissa kurvailtava SM-rallisprint ja Aurora asfalttisprint -osakilpailut ovat tämän kauden toinen kisaviikonloppu kaikkiaan kuuden osakilpailun sarjoissa. Sarjojen avauskilpailut ajettiin huhtikuussa Tammisaaressa ja kausi päättyy heinäkuun viimeisenä päivänä Lapinlahdella. Osallistujia oli ilmoittautunut starttiviikon alussa kaikkiaan 163 autokuntaa.
Mikkelin Urheiluautoilijoiden järjestämät SM Autokilta ja Aurora asfalttisarjan rallisprint osakilpailut 21.–22.5. Virtasalmen Motoparkissa. Ensimmäinen auto starttaa lauantaina radalle klo 11.00. Liput tapahtumaan myydään portilta.

 

Rallisprint

• Kuuluu autourheilun kansallisiin peruslajeihin. Rallisprint-rata on saman tyyppinen kuin rallin erikoiskoe, mutta sen pituus on lyhkäisempi, noin 2000 – 4000 m.
• Rallisprintissä kuljettajat jaetaan juniorikuljettajiin ja yleisen luokan kuljettajiin. Rallisprintissä ajetaan myös nuorten luokkaa.
• Kilpailtaessa luokissa, joissa käytetään kaikilta osin rallin sääntöjen mukaista autoa, voidaan autossa käyttää myös II-ohjaajaa. Nuottien käyttö ei kuitenkaan ole sallittua.
• Kuljettaja ajaa saman reitin kaksi tai kolme kertaa määrätyssä järjestyksessä ja paras aika on lopullinen tulos.
• Kansallisissa kilpailuissa voidaan laskea kierrosten suoritusajat yhteen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0