Miten biokaasun käy?

18.5.2022 Auto & Kone | Koti
Biohauen tankkausaseman avajaisia vietettiin elokuussa 2018. Tankkaamassa Paavo Pulkkinen, taustalla Kalle Mattila.

Biokaasusta ei ole tullut Mikkelille kultakaivosta, mutta omavaraisuus on uudessa nousussa.

PETRI P. PENTIKÄINEN

Kun energiatekniikan tutkija Mika Laihanen näytti Mikkelin tiedepäivillä kaaviota Suomen autokannan muutoksesta vuoteen 2040 mennessä, siinä sojotti erittäin jyrkästi ylöspäin vain yksi jana. Se kuvasi sähköautoja.
Ennusteen mukaan sähkö saattaa olla parin vuosikymmenen päästä liki ainoa käyttövoima, jolla autot liikkuvat.
Omavaraisuudesta ja vaihtoehtoisista energiamuodoista puhuu kuitenkin nyt koko tiedeyhteisö, ja siinä keskustelussa saattaa biokaasulle aueta uusi markkina. Biokaasua tuotetaan liikennekäyttöön Haukivuorella Biohauessa ja Mikkelissä Biosairilan laitoksella.
– Toivotaan että koko biokaasuala saa nostetta. Se oli esillä keskustelussa jo aikaisemmin, ja nyt sota toi siihen sen näkökulman, että se on myös huoltovarmuusasia, Haukivuorella biokaasua valmistavan Biohauen toimitusjohtaja Mikko Liukkonen sanoo.

Biokaasulla on arvioitu olevan nopeasti käyttöön saatavaa tuotantopotentiaalia neljä terawattituntia. Liukkosen mukaan koko tuotantopotentiaali voisi parhaassa tapauksessa olla 10–25 TWh.
Koko Suomen liikenteen energiankulutus oli vuonna 2021 47,2 terawattituntia. Kaasua voidaan toki käyttää muuhunkin kuin liikenteeseen. Autokanta muuttuu joka tapauksessa.
– Autoilua pitää uudistaa, koska vihreää siirtymää tarvitaan. Jokainen energiamuoto on siinä paikkansa ansainnut, Liukkonen muistuttaa.

Kaasuautoilun kasvua jarruttaa se, että autotuotantoa on vähän. Käytetyn auton voi muuntaa kaasulla kulkevaksi muutamalla tonnilla.
Mikkeli on ruokkinut kaasunkäyttöä omissa kilpailutuksissaan. Kaasulla kulkee jäteautoja ja linja-autoja.
– EU:n Green Vehicle -direktiivi astui voimaan, ja se ajaa kuntatoimijoita kilpailuttamaan vaihtoehtoisia käyttövoimia. Pikkuisen alle puolet pitää olla uusiutuvilla, joista puolet sähköllä, Liukkonen sanoo.

Miten biokaasun joskus käy?
Lappeenrannan-Lahden teknisen yliopiston tutkija Mika Laihanen ei osaa arvailla, mutta sitä tietoa ei vielä tarvitakaan.
– Näen sen niin, että autoja on niin paljon, että siihen on pakko tulla suhteellisen pitkä siirtymäaika. Pitkässä juoksussa en usko, että biokaasu ratkaisee koko autoilua, mutta tuo yhden hyvän vaihtoehdon.

 

Kaasua autoon, traktoriin vai sähköksi?

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin professori Juha Helenius ei ole aivan varma, mihin maatiloilla ja ruokaketjussa syntyvästä jätteestä tuotettava biokaasu kannattaisi lopulta käyttää.
Mikkelissä asuva Helenius pohtii, olisiko maatilalla syntyvä biomassa järkevintä hyödyntää tilalla, kuljettamatta raaka-ainetta mihinkään. Se tarkoittaisi tilalla tuotettavan kaasun polttamista traktorissa, tai sähkön tuottamista kaasulla.
– Tankin pitää olla iso, että se on kätevä viljelijälle. Kulutus on kova peltotöissä, Helenius myöntää.
Kaasuautoilijoita on huolettanut EU:n tulkinta, joka tuijottaa kaasuauton pakoputken päätä, eikä koko tuotantoketjua, jossa biokaasu on hyvin vähäpäästöinen. Voi käydä niinkin, että polttomoottorien kieltäminen tekee lopun myös kaasuautoilusta.
– Kauhulla olen lukenut niitä suunnitelmia. Niissä kaasu menee pesuvesien mukana. Itse ajelen biokaasulla hyvällä mielellä. Se vertautuu jo sähköautoon.
Heleniuksen mukaan biokaasu on joka tapauksessa hyvin järkevä tuote. Sitä valmistetaan biomassoista, joita syntyy kuitenkin, ja omavaraisuus on nyt aivan uudessa arvossa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0