Hankintatuki ei ole enää valmiiksi hinnassa. Paketti- ja kuorma-autojen tuki pitää ostajan hakea etukäteen.
Uusien sähköautojen hankintatuet uudistuivat 1.1.2022. Henkilöautojen hankintatuki on jo useimmille tuttu, mutta tukea saa myös pakettiautoille ja kuorma-autoille.
Tukea ei enää laiteta autoliikkeessä alennuksena hintaan, vaan ostaja hakee sen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista. Hakemukseen liitetään tilausvahvistus tai kauppasopimus.
Sähkökäyttöisen henkilöauton tuki haetaan hankinnan jälkeen, kun taas paketti- ja kuorma-autojen tuki pitää hakea ennen hankintaa.
Henkilöautojen hankintatuki on 2000 euroa autoille, joiden hinta on korkeitaan 50 000 euroa. Tukea voivat hakea yksityiset henkilöt. Paketti- ja kuorma-autojen tukea myönnetään sekä yrityksille että yksityisille.
Sähkökäyttöisen pakettiauton tuki on porrastettu koon mukaan, ja sitä saa näin ollen kaksi, neljä tai kuusi tuhatta euroa.
4000 euron tuki koskee yli 2,5 tonnia painavia, kantavuudeltaan yli 680 kilon autoja. 6000 euron tuen saa hakea samat painovaatimukset täyttävälle pakettiautolle, jonka akseliväli on yli 3,5 metriä.
Kuorma-autoissa on vastaava painoon perustuva porrastus, ja tukitasoja on kuusi. Pienin tuki on 6000 euroa 3,5–6,0 tonnin autoille, enimmillään tuki on 50 000 euroa vähintään 26 tonnin autoille.
Myös kaasukäyttöisiä kuorma-autoja tuetaan. Paineistetulla kaasulla kulkevan kuorma-auton tuki on kolmessa portaassa 2000–6000 euroa, ja nestekaasukäyttöisellä kuorma-autolla tuki voi olla 14 000 euroa.
Kaasukuorma-autojen tukisummat nousivat vuoden alusta: aiemmin maksimit olivat 5000 ja 12 000 euroa.
Kaasukäyttöiselle pakettiautolle saa hakea hankintatukea 2000 euroa.
Tukea voi saada myös bensa-auton muuntamiseen etanolikäyttöiseksi, tosin tuki on vain 200 euroa. Jos auton muuntaa kaasukäyttöiseksi, tuki on tuhat euroa.
Kaikilla tuilla on se ehto, että varattua määrärahaa on jäljellä. Eduskunta on hyväksynyt vuoden 2022 budjettiin kuusi miljoonaa euroa uutta rahaa.
Lisäksi jaossa on aikaisempien vuosien käyttämättä jäänyttä rahaa.
Joulun alla hyväksytty tukiohjelma on voimassa vuosina 2022–2023. Tukia voi hakea 31.3.2023 saakka, paitsi pakettiautojen osalta hankintatuki on tällä erää voimassa tämän vuoden loppuun.
Sähköautojen hankintatukea on myönnetty vuodesta 2018 lähtien.
Perinteiset autot ensimmäistä kertaa vähemmistössä
Uusien henkilöautojen käyttövoimassa tapahtui vuonna 2021 historiallinen käänne, kun pelkällä bensalla tai dieselillä kulkevien osuus putosi alle puoleen ensirekisteröidyistä autoista. Muutos on ollut nopea, sillä vielä viisi vuotta sitten niiden osuus oli 95 prosenttia.
Yli puolet viime vuoden uusista autoista oli bensahybridejä. Ladattavia hybridiautoja myytiin hieman vähemmän kuin ei-ladattavia.
Sähköautojen myynti yli tuplaantui vuodesta 2020 ja osuus nousi viime vuonna ensimmäistä kertaa yli kymmenen prosentin.
Ensirekisteröinnit jäivät viime vuonnakin hieman alle sadan tuhannen. Vielä vuonna 2018 rekisteröitiin yli 120 000 uutta autoa.