Vaihto toi erikoistuvat ammattilaiset Mikkeliin

15.12.2021 Auto & Kone | Koti
Lähettivät Suomeen. Nejc Hribar ja Miha Koleša kertoivat oppilasvaihdon pohjoiseen Eurooppaan ja Mikkeliin olevan mielenkiintoinen kokemus.

Pimeys ja kylmyys eivät hyydyttäneet slovenialaisia teknikko-opiskelijoita.

Työskentelyn ohessa kuului eksoottista kieltä, kun neljä slovenialaisnuorukaista tutustui kuukauden ajan suomalaiseen autoalan opiskeluun. Koronan vuoksi jäissä olleet oppilasvaihdot lähtivät pitkän tauon jälkeen käyntiin edes hetkeksi.
Kuukauden vaihdosta kolme viikkoa kului yrityksissä ja yksi Etelä-Savon ammattiopisto Esedulla Raviradantiellä. Kaikkiaan samalla lennolla Suomeen saapui vaihtoon 16 slovenialaisopiskelijaa, jotka hajaantuivat Mikkelin lisäksi Lahteen ja Jyväskylään.

Rinta-Joupin Autoliikkeessä sekä Savilahden Autossa työskennelleet nuorukaiset olivat jo suorittaneet kolme vuotta kestäneen automekaanikon tutkinnon. Nyt menossa on kahden vuoden mittainen lisäkoulutus teknikoksi, joka antaa valmiudet toimia esimerkiksi autokorjaamon työnjohtajana.
– Tutkinto syventää osaamista, mutta palkkapussissa se ei automaattisesti näy, kertoo automekaanikko Nejc Hribar.
Suomalaiseen korvaan täkäläinen palkkataso kuulostaa pieneltä, sillä Sloveniassa automekaanikon liksa on työuran alussa noin 1 100 euroa kuukaudessa. Kaikki on kuitenkin suhteellista, sillä myös kulut ovat huomattavasti pienemmät. Hribarin mukaan kaikki tuntui Suomessa maksavan tuplaten mitä kotimaassa.

Hribarin ohella Rinta-Joupin Autoliikkeen huoltohallissa työskenteli sekä auto- että korimekaanikon paperit omaava Miha Koleša.
Kaverukset opiskelevat kotimaansa pääkaupungin teknisessä koulutuskeskuksessa, SIC Ljublanassa. Opiskelun arki ei poikkea autoalan opettaja Seppo Honkasen mukaan oleellisesti maiden välillä. Lähinnä kysymyksessä ovat vivahde-erot teorian ja käytännön välillä. Suomessa ollaan harjoittelussa yrityksissä pidempi pätkä kerrallaan, kun Sloveniassa työskentely yrityksissä on viikoittaista.

Vaikka Suomen visiitti sattui matkailun kannalta vuoden pimeimpään aikaan, pitivät nuoret mikkeliläisestä elämänmenosta. He olivat käyneet yhdessä kahden muun slovenialaisnuoren kanssa ajamassa motocrossia Mäntyharjulla. Myös Jukureiden otteet tulivat tutuiksi.
Kaverusten silmään on pistänyt erityisesti mikkeliläisten asiallinen liikennekäyttäytyminen. Kolešan mukaan täällä ajetaan paljon hiljempaa kuin kotimaassa. Näkökyky tuntui nuorilla muutenkin toimivan moitteettomasti.
– Paikalliset tuntuvat olevan pääsääntöisesti ystävällisiä. Ja suomalaiset naiset ovat kauniita, Koleša kehaisi.

Rinta-Joupin Autoliikkeen korjaamopäällikkö Pasi Tiihonen kertoi yllättyneensä positiivisesti vaihto-oppilaiden otteista.
– He ovat selvästi tottuneet tekemään. Reipas ote ja sopivasti rohkeutta osaamisen ohella, mies kehui vierailijoitaan.
Honkanen ei näe suomalaisten ja slovenialaisten nuorten välillä isoja eroja ammattitaidon suhteen.
– Ehkäpä se aktiivisin aines vain lähtee hanakammin vaihtoon, opettaja epäilee.

 

Vaihto-ohjelmalla maailmalle

Esedu on lähettänyt oppilaita ja opettajia vaihtoon 15 vuoden ajan. Uuden Erasmus+ -ohjelmakauden aikana vaihtoon pääsee myös EU-alueen ulkopuolelle, lisäksi yhteistyökouluja löytyy Venäjältä. Oppilasvaihto kestää yleensä 4-8 viikkoa kerrallaan.

Kansainvälisten asioiden koordinaattori Hapi Väärä kertoo kilpailumatkojen olevan myös ohjelman piirissä.
– Aikeissa on esimerkiksi osallistua ensi syksynä maailmanlaajuiseen WorldSkills ammattitaitokilpailuun Kiinan Shanghaissa.

Erasmus+ on Euroopan unionin koulutuksen, nuorisoalan ja urheilun rahoitusohjelma vuosille 2021-2027 ja siinä ovat mukana kaikki opiskeluasteet. Esedu hakee Suomen kakusta omaa siivua vuosittain Opetushallitukselta.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0