Mikkelin liikennesuunnittelu kulkee vakaasti kohti mannermaista kehitystä. Ainakin ajoratojen leveyden suhteen.
Ainoa vaan että vuosisatoja vanhoja kujia ei meillä ole, vaikka kuinka tekisi mieli. Silti ajoratoja kavennetaan, vaikka selkeä ruutukaavakeskusta on autoilijalle ja kevyelle liikenteelle toimiva leveine katuineen. Mutta ei se niin hyvä ole, etteikö sitä vähän heikommaksi voi suunnitella. Tästähän on jo kokemusta kesäkatukokeilusta parin vuoden takaa.
Viime vuosien aikana kavennettujen ajoratojen seurauksena on risteyksissä ahdasta. Kaasukäyttöiset bussit päästävät onneksi vähän, mutta piru vie, ne ovat silti isoja ja vaativat oman tilansa. Jos satut menemään henkilöautolla risteysalueelle vähänkään kärkylle, on hamuttava pakkia tai varauduttava happamaan bussikuskin ilmeeseen.
Maalaisen ei pitäisi ilmeisesti lähteä lainkaan autolla kaupunkireissulle. Harmi vain, että julkisilla kulku pöllönpesiltä on hankalahkoa, eikä työssäkäyvän aikataulu tahdo käydä silloin tällöin ajavien linja-autojen kanssa yksiin. Junasta ei viitsi edes puhua vaihtoehtona, ainoastaan Mäntyharjun suunta on jotenkin mahdollinen. Siitä kiitos A. Häkkäselle.
Mikkelin suurin liikenneympyrä Valtatie 13 ja Otavankadun risteyksessä on pian viimeisiä kiviä vaille valmis. Ison polemiikin aiheuttanut risteysalueen muutos on osoittautunut toimivaksi ja hyvin opastetuksi. Kuin pisteenä iin päälle on korkeaksi rakennetulla keskikummulla parikin hyvää seikkaa: eipähän ajella isollakaan autolla yli. Vielä tärkeämpi seikka on se, että kunkin liittyjän kohdalla näkymä rauhoittuu vain omaan tekemiseen. Ken ei tätä usko, voi käydä kokeilemassa pyörimistä vaikka Varsovan keskustan 5-kaistaisessa liikenneympyrässä. Siinä jää Tivoli Sariolakin hopealle.
Pikkuisen vieläkin hiertää keskustan katujen kaventaminen, anteeksi vaan. Joitakin vuosia sitten tätä buumia perusteltiin sillä, että sen avulla parannetaan ilmanlaatua. Näin isoissa kaupungeissa asianlaita toki on, mutta jonkun vuoden päästä silläkään perusteella ei ole enää katetta. Siitä pitää huolen autojen sähköistyminen. Niiden päästöt ajon aikana osoittavat pyöreää nollaa, eikä kuljettajan ja matkustajienkaan aiheuttamat kaasupäästöt häiritse muita kanssaliikkujia. Miten lienevät kävelijöiden ja pyöräilijöiden päästöt?
Pyörällä ajaminen on oikeasti mukavaa tekemistä ja työmatkapyöräily on kuin löisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: kunto kasvaa ja lompakko tykkää. Sekin on selvää, että seudullista pyöräilyreitistöä kannattaa kehittää, sillä on varmasti vaikutusta myös matkailuun. Mutta onko autoilijoiden, pyöräilijöiden ja patikoijien tarpeet aseteltava vastakkain? Mielestäni ei, kuten ei pitäisi liikennesuunnittelunkaan perustua ympäristö- tai liikennevälinepohjaiseen ideologiaan. Jospa ajoratojen leventämisbuumi onkin se seuraava trendi.
Liikenteessä kysymys on yhteispelistä, mahdollisimman sujuvasta liikkumisesta kaikkien osapuolien kannalta. Sen ymmärtää maalainenkin.