Alkuperäiset sotapäiväkirjat löytyivät kotitalon vintiltä.
Mikkelissä asuva, hirvensalmelta kotoisin oleva Satu Liukkonen, sai yhteydenoton kirjailija Heikki Väisäseltä noin kolme vuotta sitten. Asia koski Liukkosen isän Mikko Liukkosen talvisodan aikaisia sotapäiväkirjoja.
– Kansa taisteli -lehdessä julkaistiin miesten kirjoittamia sotakokemuksia. Osa toimitukseen lähetetyistä jäi julkaisematta. Niistä löysin mielenkiintoisen 20-osaisen kirjoitusten sarjan, joka perustui Mikko Liukkosen sotapäiväkirjoihin. Kiinnostuin alkuperäisestä kirjoittajasta ja aloin selvittämään ovatko alkuperäiset sotapäiväkirjat vielä tallessa, Väisänen kertoo.
Hän aloitti sukulaisten etsinnät soittamalla Hirvensalmelle. Kahden puhelun jälkeen oli tiedossa Mikon pojan Askon numero. Seuraavassa Askon kanssa käydyssä keskustelussa varmistui muistiinpanojen olemassaolo, mutta myös epätietoisuus niiden sijainnista.
– Kun kuulin yhteydenotosta, kiinnostuin välittömästi ja soitin Heikille. Lähdin etsimään kotitalomme vintiltä kyseisiä kirjoituksia ja toden totta löysinkin ne, Satu Liukkonen kertoo.
Liukkosen ja Väisäsen keskusteluiden perusteella vahvistui ajatus siitä, että nyt on oikea aika saattaa sotapäiväkirjat julkisuuteen.
– Minulle vain tuli sellainen olo. Olen lukenut osittain Heikin tekstejä, niin hän on todella taitava kirjoittaja ja olen iloinen, että hän tarttui isäni kirjoituksiin, Liukkonen iloitsee.
Väisänen kertoo lukeneensa skannatut sivut läpi ja tiesi, että tämä tarina on saatava kuuluville, sen paikoittaisesta raakuudesta huolimatta.
– Välillä kirjoituksissa ei ollut tarkkaan ilmoitettu mikä päivämäärä on kyseessä, mutta tapahtumien kautta pystyin sijoittamaan tarinat palaset oikeaan aikaan. Ajatuksenani oli koko ajan kirjoittaa tosiasioissa pysyvä ja kronologisessa järjestyksessä etenevä kertomus.
Väisänen teki kirjaa varten yli 40 karttaa, joista pystyy seuraamaan missä Mikko ja hänen komppaniansa on milloin ollut.
– Kirjoitustyön edetessä jäljitin sotapäiväkirjoissa mainittujen upseerien lapsia. Keväällä 2019 sain kiinni Mikko Liukkosen joukkueenjohtajan Lauri Siivosen tyttären Kaarina Laitilan. Sain häneltä käyttööni kirjeet ja kenttäpostikortit, joita Lauri oli lähettänyt rintamalta vaimolleen ja vanhemmilleen, Väisänen kertoo.
Myös näiden kirjeiden sisältö on päätynyt samaan kirjaan. Kirjeet olivat totista tekstiä ja niissä toistettiin moneen kertaan, ettei kotiväki voisi todeksi uskoa sitä, mitä rintamalla koettiin ja nähtiin.
Liukkonen kertoo lukeneensa isänsä sotapäiväkirjat kertaalleen läpi ja nyt huomaa palaavansa niihin eri silmin.
– Huomaan rivien välistä sellaisia huomioita tai ajatuksia, jotka voin sanoa kuuluneeni isälleni. Huomaan myös välillä ajattelevani, että noinhan minäkin voisin sanoa. Vaikka päiväkirjat ovat todella karuja, niin tiedän isälleni käyvän hyvin loppujen lopuksi, koska olenhan minä täällä, Liukkonen toteaa.
Historian havinan myötä on syntynyt ajatus omasta elämästä ja siitä, millaisen jäljen itse jättää.
– Isäni oli 31-vuotias kirjoittaessaan näitä tekstejä. Hänen kuolemastaan on kulunut noin kolmekymmentä vuotta ja nyt näitä asioita tuodaan julkisuteen. Kyllä sitä miettii, että jätänkö itse jälkeen jotain tutkittavaa, Liukkonen pohtii.
Kirjaa on kirjoitettu kolmen vuoden ajan ja se julkaistaan kansallisena veteraanien päivänä 27.4. Nyt meneillään ovat viimeiset tarkastukset.
– Tutkimustyö on ollut erittäin mielenkiintoista. Kunnioitan näitä muistiinpanoja ja haluan, että taustat ja tiedot ovat kaikki oikein ennen kuin niitä julkaistaan, Väisänen kertoo.
Hän on julkaissut yhden talvisotaa käsittelevän kirjan aikaisemminkin. Väisäsen mukaan kaikkia hänen haastattelukokemuksia yhdistää yksi yhteinen piirre.
– Talvisodan aikaisia asioita ei kerrottu lapsille. Joku yksittäinen asia ehkä, mutta muuten nämä puhuttiin vain saman kokeneiden kesken, Väisänen toteaa.
Satu Liukkonen kertoo, ettei hänen isänsäkään puhunut talvisodasta. Joskus hän kuuli sotatovereiden keskinäisiä keskusteluita.
– Olen itse kirjoittanut ylioppilaaksi Mikkelin Lyseon lukiosta. Sain tietää myöhemmin, että isäni lähti sotaan samasta paikasta. Sotapäiväkirjassa hän kertoo saaneensa Lyseolla metallisen tunnistuslaatan kaulaansa ja miettineensä, ettei haluaisi sitä. Tunne oli sellainen, että hänet olisi tuomittu kuolemaan jo valmiiksi.
Näistä kokemuksista ei Satun mukaan puhuttu, vaikka ajatus on varmasti käynyt mielessä tyttären saatua valkolakin, jonka merkitys taas oli päinvastainen Mikon kokemukseen verrattuna.
Valkeissa arkuissa
Valkeissa arkuissa -kirja kertoo eteläsavolaisten, pääasiassa Anttolan, Juvan, Ristiinan ja Suomenniemen miesten talvisodasta. Siinä joukossa, JR 37:n I pataljoonassa, oli mukana Mikko Liukkonen. Kirja kertoo myös salmilaisten Er.P 8:n taisteluista. Nämä pataljoonat olivat samoissa paikoissa suunnilleen puolet koko talvisodasta.
– Kirjan nimi tuli Mikon toteamuksesta muistiinpanojensa lopussa, että paljon on niitäkin, jotka palaavat kotiin valkeissa arkuissa, kirjailija Heikki Väisänen kertoo.
