Mr. Lothar liitää nyt kelkkakisoissa

|

Rankka laji. Anssi Viskarin tyylinäyte helmikuisesta Rovaniemen Sprint-kisasta. Kuva: Milla Vahtila

Aikuisviihdealan pioneerina tunnetulla mäntyharjulaisella Anssi ”Mr. Lothar” Viskarilla on aina ollut myös bensaa suonissa.

Viisi viikonloppua putkeen kelkkakisoissa ja reissukilometrit päälle. Välipäivinä työllistävät vuokramökkien talonmiehen työt, joten vapaa-ajan ongelmia ei ole, vaikka kelkkakisat mielekkääksi harrastukseksi voikin toki lukea.
Korona ei ole lamauttanut viihdealan vaikuttaja Anssi ”Mr. Lothar” Viskaria, vaan pikemmin päinvastoin.
– Nyt on ehtinyt tehdä kaikkea mitä on jäänyt vuosien varrella tekemättä. Oikeastaan minulle tämä alan hiljaiselo on tehnyt hyvää, mies tunnustaa.
Täysin ilman aikuisviihdepuolta Viskari ei ole ollut, sillä satojen elokuvien joukkoon on tehty viimeisen vuoden aikanakin joitakin uusia otoksia.
Sen sijaan esiintymiset, niin messu-, ravintola- kuin yksityiskeikat, ovat olleet täysin jumissa.
– Viime vuoden loppukesästä oli jotain, mutta käytännössä hiljaista on ollut, Viskari pohtii nöyränä.

Kuluvan vuoden aikana 50 vuotta täyttävän Viskarin rooli leipätyössä on muuttunut. Siinä missä ennen oltiin aina valmiina lähtemään esiintymiskeikalle, niin nykyään myös muiden esiintyjien ja erilaisten show-pakettien välittäminen ja myyminen viihdealan toimijoille on osa arkea.
Tarkan euron miehenä Viskari on aina huolehtinut taloudestaan enemmän kuin hyvin. Bisneksestä saatuja tuottoja on sijoitettu kiinteistöihin, lähinnä kotipaikkakunnalla vuokrattaviin vapaa-ajan asuntoihin, joiden hallinnointi ja hoitotyöt ovat tyystin miehen itsensä pyörittämiä. Löytyypä autotallista Ferrarin katuauto ja monta muutakin moottorin avulla toimivaa ajoneuvoa. Elämästä pitää osata myös nauttia.
Mökkivuokrauksen kautta leipä irtoaa suhdanteesta riippumatta, joten siinä suhteessa Mäntyharjun mies on pelannut korttinsa oikein. Näin ei kaikkien viihdepuolen taitajien asiat tällä hetkellä ole, vaan moni heistä on jo suoranaisessa ahdingossa. Viskari povaa, että edessä on vielä monta ikävää uutista.
– Se hyvä puoli näissä esiintymishommissa on, että isoja investointeja ei kalustoissa tai muissa vastaavissa ole. Pitää vain olla nöyrä ja hankkia muita töitä, kuten monet ovatkin tehneet, alan konkari tähdentää.

Joka kisan jälkeen. Kilpakelkan alustan huolto ja säätö on tehtävä orjallisesti. Anssi Viskari (vas.) luottaa tässä asiassa ystävänsä, JS-Motorsin Jarmo Siiran vinkkeihin ja ammattitaitoon.

Kuluvan talven aikana Viskari on ajanut jo kahta eri moottorikelkkasarjaa, suomenmestaruusarvon omaavia sprint- ja endurosarjoja, sekä kokeilumielessä vielä crossiluokkaakin. Iän puolesta kilpailuluokka on Legend, joka tarkoittaa 50-vuotiaiden ja sitä vanhempien temmellyskenttää.
Sprint-luokka on saatu jo päätökseen. Kolmen osakisan ja kuuden lähdön sarjassa Viskari ylsi ensimmäisellä kaudellaan heti palkintopallisijalle, kolmanneksi. Pronssi ei ole hullumpi saavutus mieheltä, joka lähti sarjaan keltanokkana kokeneempien sekaan ja vieläpä antaen kaluston puolesta hieman tasoitusta.
Siinä missä Sprintissä ajetaan lyhyitä 5-10 minuutin kisastartteja, on enduroluokassa kaiku askelten toinen. Yksi erikoiskoe voi olla jopa 60 kilometriä pitkä. Kelkkaendurokauden maaliskuun viimeisenä viikonloppuna päättävässä Kemijärven Giantissa ajetaan seitsemän erikoiskokeen aikana yhteensä noin 430km. Fyysinen rasitus on armotonta ja kilpailun edetessä nähdään kenen kunto kestää parhaiten.
– Onhan tämä rankka laji, sitä voi verrata motocrossiin vaatimustasoltaan. Kävin Kokkolassa ajamassa myös kelkkacrossikisan, mutta sitä varten tarvitaan vielä tehokkaampi ja alustaltaan jäykempi kelkka.
– Sellainen olisi jo kiikarissa, mutta saas katsoa nyt, Viskari pohtii.

Kelkkaendurosarjassa pullat ovat myös hyvin uunissa. Kolmen kilpailun sarjasta kaksi on vielä edessä, jotka kummatkin ajetaan maaliskuun loppuun mennessä, ensin Kuusamossa ja lopuksi päätöskisa Kemijärvellä.
– Kärkikuski meni ainakin avauskisassa todella kovaa, mutta jospa ne muut saisi päihitettyä, kilpailuhenkinen mies ennakoi.
Endurokisoissa alla oleva Lynx ei ole kilpakumppaneiden laitteisiin nähden tehokkain, mutta Viskari aikoo paikata hanskalla sen, minkä kalustolla joutuu antamaan periksi. Kelkan säätämisessä on käytettävissä paljon kokemusta, sillä hyvä ystävä Jarmo ”Jamppa” Siira ajoi ja rakenteli takavuosina kilpakelkkoja muillekin.
– Jampan tuki ja huoltoapu on ollut isossa roolissa, Viskari kiittelee.

Kilvanajo ei sinällään ole Viskarille uutta, sillä miehen moottoriurheilutausta on monipuolinen. Moottorikelkalla ensimmäinen kilpailukosketus tapahtui vuonna 2013.
Viime vuonna Viskari osallistui Giantiin, mutta ensikertalaisen matka katkesi kolmannella erikoiskokeella, kun kelkka upposi syvälle hankeen. Parina sitä edeltävänä vuonna hän osallistui Rovaniemellä järjestettyyn Kelkkakilpailuun napaten sieltä jopa oman luokkansa kolmossijan.
Kesällä kilpailukausi jatkuu vesiskoottereiden SM-sarjassa. Kolmena aiemmalta kaudelta plakkarissa on kaksi neljättä sijaa. Ensi kesäksi kaluston pitäisi olla miehensä itsensä mukaan siinä tilassa, että menestys ei ainakaan siitä pitäisi jäädä kiinni.
– Kelkkailu ja vesiskootterilla ajaminen tukevat toisiaan myös treenimielessä, Viskari huomauttaa.
Nuorempana vauhtia on koettu myös moottoripyörien ja autojen parissa, esimerkiksi off-road trialin ja kartingin muodossa. Onpa takataskussa jopa SM-rallisprintin osakilpailuvoitto.
– Tämä kelkkatouhu on siinäkin mielessä kivaa, että kilpailijoiden kesken vallitsee hurtti huumori.

Vaikka Viskari on ikäisekseen hyvässä fyysisessä kunnossa, niin kuntosali ei Mäntyharjun miehen käytössä kulu. Hyvä lihaskunto ja kestävyys on tehty luomumenetelmillä, jota arkiset aherrukset mökeillä puunkaatoineen ja pilkkomisineen tukevat.
– Lenkille olen myöskin huono lähtemään, mutta jos joku haluaa lähteä ajamaan moottorikelkalla tai vesiskootterilla, ei yleensä tarvitse kauan miettiä, Viskari lupaa.
Lopuksi on pakko kysyä, miten on mahdollista, että juuri hänen kilpailunumeroissa sattuu olemaan yleensä aina numerot 6 ja 9?
– Sitä pitää kysyä järjestäjiltä. Näyttävät ne näköjään sen verran olevan perillä asioista, hyväntuulinen moottoriurheilumies naurahtaa lopuksi.

Kaksoiskuntalaiset ovat Mikkelille arvokkaita

|
Kaupunginjohtaja näkee kaksoiskuntalaisissa paljon sosiaalista potentiaalia. Kaksoiskuntalaisuusmalli voisi tuoda kuntalaisille paljon etuja. Ilman kaksoiskuntalaisuuttakin suomalaiset valitsevat nykyään itse etukäteen, minkä kunnan terveyspalveluita pääsääntöisesti käyttävät. ...

Lämpöpumput yleistyneet kuivausrummuissa

|
Kuivausrumpuja hankitaan kuivauskaappeja enemmän. – Tämän päivän ratkaisuja ovat lämpöpumppukuivausrummut. Niiden asentaminen vaatii vain riittävän lähellä sijaitsevan sähköpistokkeen, kuvailee Mikkelin Carlsonin myyjä Olli Irri. ...

Trendiväri on häilyvä käsite

|
Jo 25 vuotta sisustuksia suunnitellut Saila Nurminen Sisustusstudio Vitriinistä huomioi trendivärit korostettavissa yksityiskohdissa. Sisustusarkkitehtuurin muotoilija Saila Nurminen on ollut yrittäjänä Sisustusstudio Vitriinissään 25 vuoden ...