Autotekniikan mittavat kehitysloikat asettavat vauriokorjaamojen riman ylemmäksi. Vahinkotarkastuksen on oltava myös pysyttävä ajan tasalla jatkuvassa muutoksessa.
Kun kolari tai peltivaurio sattuu kohdalle, on ensiharmituksen jälkeen avainasemassa toimiva korjausketju. Vakuutusyhtiölle tehtävän vahinkoilmoituksen jälkeen on vuorossa korjausarviointi, jonka tekee joko vakuutusyhtiön oma tai valtuuttama vahinkotarkastaja. Nykyään yleistä on, että korjausarvion tekee vauriokorjaamon edustaja.
Alalla 18 vuotta vaikuttanut LähiTapiola Savo-Karjalan autovahinkotarkastaja Petri Vaittinen kertoo nykyautojen runsaiden varusteiden olevan toisinaan haastavia vahinkotilanteissa. Tekniikan jatkuva muutos on iso haaste kaikille alan ammattilaisille, autoilun sähköistymisestä puhumattakaan.
Siinä missä vahinkotarkastaja kävi ennen tarkastamassa auton henkilökohtaisesti, ovat nykyään kuvaukset ja korjauslaskelmat usein autokorjaamojen kontolla. Entistä kattavampi sähköinen tiedonsiirto on jouduttanut palveluketjun sujuvuutta myös asiakkaan näkökulmasta. Vakuutusyhtiöillä on kumppaneina niin merkki- kuin yleiskorjaamoja.
– Asiakas päättää kuitenkin aina, missä hänen auto korjataan, Vaittinen teroittaa.
Tekniikan kehittyessä lunastuskynnys näyttää äkkinäisen silmään aiempaa matalammalta, sillä päällepäin ehjältä näyttävä auto saattaakin olla valmis kierrätykseen.
– Lunastuksesta puhutaan, kun korjausarvio on 65–70 prosenttia ajoneuvon käyvästä arvosta. Tämä prosenttihaarukka on vuosien varrella pysynyt hyvinkin samana.
Autojen osia on enemmän ja ne ovat entistä arvokkaampia. Työn osuus korjauslaskusta onkin vuosien varrella pienentynyt osien kustannuksella. Vahinkotarkastaja kehuu eteläsavolaisia korjaamoja korjausherkkyydestä.
– Vauriokorjaaminen on yleisesti muuttunut enemmän komponenttien vaihtamiseksi. Täälläpäin kuitenkin vielä oiotaan ja muovihitsataan mielellään, Vaittinen valaisee.
Savilahden Auto Oy:n korikorjaamon työnjohtaja Antti Partanen kertoo törmäyshetken kiihtyvyyden olevan keskeisessä roolissa auton lunastuskuntoon joutumisessa. Jos esimerkiksi auton niin sanottuun tulipeltiin eli konehuoneen ja matkustamon väliseen seinään osuu ulosajon sattuessa iso kivi, ja vauhti tippuu silmänräpäyksessä vaikkapa 40 km/h nopeudesta nollaan, on auto helposti korjauskelvoton.
– Tämä johtuu siitä, että autot on suunniteltu imemään energiaa matkustamon muodon pysymisen hyväksi, Partanen viestittää.
Nykyautot ottavat vyöhykkeittäin törmäysenergiaa vastaan. Kun kiihtyvyys on ylittää tietyn kynnyksen, liike-energia saa aikaan niin isoja muutoksia korirakenteissa, että korjaaminen on kannattamatonta vaikka auto näyttäisi päällepäin kuinka ehjältä.
Korirakenteiden kehitys on ottanut isoja harppauksia sekä materiaalien että rakenteiden ohella. Kaiken keskiössä on turvallisuus, jonka vaarantamiseksi ei saisi ottaa yhtään askelta.
– Erään Latviassa korjatun Audin runkoaisat olivat kääntyneet törmäyksen satuttua, mutta niitä ei oltu koskaan oikaistu. Puskuri oli saatu paikalleen hitsaamalla prikkoja sopivasti kiinnikekohtiin, mutta päällepäin tätä ei nähnyt mitenkään, Partanen kertoo.
Jokaisella osalla on auton korissa oma tarkka merkityksensä. Tyypillisin korjattava vaurio on parkkipaikalla tapahtuva ”pikkupusu”, jonka seurauksena puskuri ja lokasuoja vaurioituvat maalattavaksi asti.
Korjauslasku on pieneltäkin tuntuvassa vahingossa helposti useamman tuhannen euron suuruinen. Syynä on runsas tekniikka.
– Ennen puskurissa saattoi olla viisi osaa, mutta nykyään niitä voi olla jopa 30, kertoo Ajanvaunu Oy:n korjaamopäällikkö Mikko Miettinen.
Osien lisäksi korjaamiseen kuluu paljon aikaa. Miettisen mukaan avustinjärjestelmien komponenttivaihtoihin liittyvät ohjelmoinnit ja kalibroinnit on tehtävä lähes aina testerien kanssa.
Kiihtyvän kehitystahdin vuoksi korjaamolle vieraiden automerkkien vauriokorjaaminen on kyseenalaista.
– Ei tässä kannata olla ahne, sillä on tiedettävä mitä tekee. Ja jos ei tiedä, niin ei parane puuttua, Miettinen sanoo.
Osavalinnoilla on iso merkitys auton ennallistamiseksi valmistajan vaatimuksien mukaiseksi. Esimerkiksi puskurin alla oleva palkki voi olla monella tapaa tehty. Sen tehtävänä on muutakin kuin yhdistää runkoaisat toisiinsa.
– Esimerkiksi erään Volkswagen Golf-mallin alkuperäinen puskuripalkki painaa yli 15 kiloa, kun vastaava tarvikeosa on vain vajaan neljän kilon painoinen, Partanen havainnollistaa.
Tarvikeosa ajaa asiansa, mikäli autolla ei enää törmäiltäisi. Jos osa ei ole tarkoitukseensa suunniteltu, niin energia pääsee kolaritilanteessa siirtymään pidemmälle korikehikkoon kuin mitä on suunniteltu. Seurauksena ovat alhaisempi lunastuskynnys ja ennen kaikkea iso riski matkustajille.
Korimateriaalien puolesta autonvalmistajat ovat siirtyneet yhä enemmän käyttämään suurlujuusterästä ja alumiinia. Niiden käytön avulla saadaan auton omamassa alhaisemmaksi tinkimättä materiaalilujuudesta. Painosta tinkiminen on johtanut myös siihen, että alustan suojauksessa on siirrytty käyttämään lähes poikkeuksetta muovista valmistettuja suojaavia pohjalevyjä massakerrosten sijaan.
Muovikoteloiden avulla saavutetaan myös alhaisempi ilmanvastus auton pohjan ollessa tasainen. Itse korimateriaalit eivät ole sen alttiimpia korroosiolle kuin ennenkään, mutta peitelevyjen ja pohjan väliin tahtoo kertyä likaa ja kosteutta, mikä pitää auton pohjarakennetta vastaan maakellarimaista olosuhdetta yllä. Siksi säännöllisesti teetetty huolellinen alustanpesu ja ruoste-estokäsittely eivät Suomen vaihtelevissa keliolosuhteissa mene edelleenkään hukkaan.