”Katsastaminen ei ole pelottavaa”

17.2.2021 Koti
Katsastuslain muuttuessa autoilijat voivat itse valita ajoneuvon katsastusajankohdan. – Tämän vuoksi katsastustoiminta tulee painottumaan sulan maan ajalle, kertoo Mikkelin katsastajasi.fi toimipisteen esimies Jarno Korhonen. Kuva: Jarno Laatikainen

Tuttu yritys päivitti ilmettään ja keskittyy entistä enemmän palveluun.

Etelä-Savon Katsastus muutti muutti ilmettään ja kuuluu nyt katsastajasi.fi -ketjuun. Mikkelin toimipiste kuului jo pari vuotta sitten tehdyn yrityskaupan myötä 15 katsastusaseman ryppääseen.
– Henkilökunta ja kaikki toiminnot pysyvät ennallaan. Vain ulkonäkö hieman muuttuu, katsastajasi.fi -ketjun markkinointipäällikkö Tuomas Pakkanen kertoo.
Samojen omistajien katsastusasemien brändiä haluttiin yhtenäistää muun muassa markkinoinnin helpottamiseksi.
– Toimimme maantieteellisesti pienellä alueella, joten ajatuksena on myös se, että työntekijät voivat tarvittaessa työskennellä eri toimipisteissä.
Katsastajasi.fi -ketjuun kuuluu Lappeenrannan, Simpeleen, Juvan, Heinäveden, Imatran, Savonlinnan, Puumalan, Varkauden, Leppävirran, Pieksämäen ja Kuopion katsastusasemia.

Ilmeen yhtenäistämisessä on kyse myös palveluun keskittymisestä. Monesti auton katsastaminen aiheuttaa unettomia öitä.
– Haluamme korostaa sitä, ettei auton katsastaminen ole niin vakavaa tai pelottavaa. Meillä, niin asemilla kuin varmasti autoilijoilla, on yhteinen päämäärä eli varmistaa tiellä liikkuvien autojen turvallisuus, Pakkanen muistuttaa.
Mikkelin palvelupisteen esimies Jarno Korhonen kokee muutoksen positiivisena.
– On hienoa, että saadaan lisätukea markkinointiin, kun ollaan kaikki saman nimen takana. Toiminnot meillä eivät muutu. Katsastajia työskentelee edelleen viisi ja toimiston puolella yksi henkilö.

Korhonen on työskennellyt katsastusalalla 18 vuotta. Hän kertoo yhteistyön parantuneen valvovan viranomaisen kanssa.
– Lainsäädäntö puolestaan ajoi katsastusasemat todella ahtaalle, mies toteaa.
Suuria muutoksia autojen kuntotasossa ei Korhosen mukaan ole vuosien varrella ollut.
– Ruostevauriot ovat vähentyneet. Kaiken kaikkiaan eteläsavolaisten autojen keski-ikä on korkea huolimatta valtion toimenpiteistä, Korhonen toteaa lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0