Verkossa asioimista ei väheksytä

16.12.2020 Auto & Kone
Mikkelin Rinta-Joupin autoliikkeen auto- ja chatmyyjä näkee pystyyn käännetyltä näytöltä kuka verkossa asioiva haluaa keskustella ja millaisia autoja parhaillaan katsellaan. – Meillä vastauksen antaa aina ihminen, ei robotti, automyyjä Teppo Kolehmainen painottaa.

Auton ostaminen sujuu chatin kautta samalla tavalla kuin puhelimitse.

Rinta-Joupin autoliikkeellä työskentelevä automyyjä Teppo Kolehmainen aloitti touko-kesäkuun tienoilla myös chat-automyyjänä. Chat-keskusteluun pääsee siirtymään liikkeen verkkosivuilta.
– Tiimissämme on 22 henkilöä ja meillä on oma esimies. Vähän kuin virtuaalinen toimipiste, jossa on erittäin laajat aukioloajat, Kolehmainen kertoo.
Chatin kautta myyjän tavoittaa puolen vuorokauden ajan joka päivä aamu kymmenestä lähtien.
– Työajat ovat vaihtelevia ja on mukavaa kun välillä pääsee tekemään myös iltavuoroja. Opiskelen työni ohessa, joten ehdin myös keskittyä siihen puoleen, Kolehmainen hymyilee.

Chat myyjät toimivat omassa virtuaalisessa verkkotoimipisteessä, josta asiakkaiden yhteydenotot ohjataan tarpeen mukaan heitä lähinnä olevaan liikkeeseen.
– Jos itselläni ei ole tarvittavia tietoja kauempana sijaitsevasta autosta, niin välitän asiakkaan yhteystiedot eteenpäin. Yleisesti ottaen pystyn kuitenkin palvelemaan asiakkaan sijainnista riippumatta.
Kun asiakas kirjoittaa chattiin, siitä tulee tieto jokaiselle linjoilla olevalle myyjälle.
– Se kuka ehtii asiakkaan napata, niin palvelee hänet. Näen myös reaaliajassa kuka katselee verkkosivuillamme mitäkin autoa ja pystyn kysymään asiakkaalta chatikkunan kautta tarvitseeko hän apua, Kolehmainen selventää.

Virtuaalinen automyynti ei Kolehmaisen mukaan eroa fyysisesti kohtaamisesta tai puhelimitse tehtävästä kanssakäymisestä.
– Autokauppa voidaan sopia papereiden allekirjoittamista vaille valmiiksi. Myös auton ostajan kannattaa olla rehellinen vaihtoauton suhteen, koska tarkistamme asiat kun näemme ajoneuvot. Joskus käy niin, ettei mahdollista vioista tai renkaiden kunnosta kerrota. Se tarkoittaa sitä, että tarjous on laskettava uudelleen ja siinä kuluu hieman aikaa, automyyjä selventää.
Verkossa asioiminen on Mikkelin Rinta-Joupin myyntipäällikkö Heikki Laineen mukaan tullut jäädäkseen. Mahdollisuutta asioida chatissä oli jo suunnitteilla ennen koronaepidemian alkamista, mutta se loi sysäyksen palveluiden kehittämiselle.
– Ihan varmasti tämänkaltaiset palvelut ovat tulleet jäädäkseen. Uskoisin, että jonkinlainen livetila tai videopuhelun tyyppinen yhteys myyjän ja asiakkaan välillä on seuraava askel.
Pääpointtina Kolehmaisen ja Laineen mukaan on helppous. Asiakas pystyy itse valitsemaan mitä kanavaa käyttää ja milloin.

Verkossa käytävä myyntitapahtuma voi ottaa aikaa jopa tunnin.
– Suhtaudun asiaan samalla vakavuudella kuin jos asiakas istuisi tässä pöydän äärellä. En voi jättää myyntitilannetta kesken. Liikkeessä asioivat saattavat ihmetellä, miksi istun vain tietokoneen äärellä. Se johtuu siitä, että minulla on linjoilla asiakas.
Yhteydenottoja tulee chatissa laidasta laitaan ja valtaosa niistä on asiallisia. Myös myyjien on käyttäydyttävä asiaan sopivalla tavalla.
– Asiakasta täytyy kunnioittaa. Emme voi käyttää slangisanoja tai termejä, jotka eivät ole kaikille tuttuja. Myöskään viestiminen samalla tavalla kuin kaverille whatsapissa ei ole suotavaa, Kolehmainen kertoo.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0