Ruohonleikkureiden kolme tunnin kestävyyskisassa ajetaan kilpaa tosimielellä, mutta ei kuitenkaan otsa kurtussa.
Armoton leikkureiden pärinä ja hiekan pölläkkä paljastavat heti, että nyt on tosi kysymyksessä. Päältäajettavien ruohonleikkureiden kolmen tunnin kestävyyskisassa riitti tapahtumia, kun kaikkiaan 13 joukkuetta kiersi rataa Mikkelin Visulahden moottoripuiston maisemissa elokuun puolivälissä.
Kysymyksessä on Leikkuri LeMans, joka on Patrik Lindahlin isännöimä lajin SM-sarjaa järjestelevä organisaatio. Leikkuriparoni Lindahl hurahti itse lajiin saloihin jo vuonna 2005.
– Tämä on mahdottoman hauska ja samalla edullinen tapa harrastaa moottoriurheilua, Lindahl kertoo rintapielessä olevan radiopuhelimen säestäessä tilanteita kilpailun tohinasta.
Lajin säännöt ovat verrattain yksinkertaiset. Luokkia on kaksi, Standard ja Open. Ensin mainittu on niin sanottu vakioluokka, jossa ei isompia muutoksia saa tehdä. Esimerkiksi runkoa ei saa vahvistaa ulkoapäin lainkaan.
Kuten jo nimi kertoo, Open on vapaampi luokka, jossa moottori saa olla periaatteessa mikä vain 1-sylinterinen pystymallin kampiakselilla varustettu. Lisäksi myös leikkurin runko on oltava kilpavälineen peruste. Kaikista leikkureista on poistettu leikkuulaitteet, joten niittotalkoisiin näistä kilpureista ei ole.
Varikolla riitti kisan aikana vilskettä. Osa leikkurikunnista vaihtoi pikaisesti kuljettajaa, kun toiset nilkuttivat varikolle tyhjällä renkaalla tai mönkijän perässä hinauksessa, kun tekniikka oli pettänyt. Poriin kuuluvalta Lavialta Mikkeliin kisaamaan olivat lähteneet sekä naisten että miesten joukkueet. JiiTeamin miesten joukkueelta oli jarrut kadoksissa. Jarrulevyä akseliin nähden pitävä kiila oli pettänyt.
– Täytyy saada tämä vaihdettua, ei tästä ilman jarruja mitään tule, kyykyssä remonttia tehnyt Janne Haavikko totesi.
Eikä aikaakaan, kun viereiseen naisten pilttuuseen talutetaan ajokkia. Kolme naista ja yksi mies pulputtavat iloisesti ja hieman kiiruhtaen, sillä kello käy ja kierrosmäärä kärsii, mikäli varikolla vierähtää aikaa liiaksi.
– Bensaletku täältä on poikki, Jaana Uuranen huomaa.
Vika saadaan korjattua nopeasti. Kilpuri suuntaa radalle ja matka jatkuu.
Yleisöä lajin ensimmäinen kisa Mikkelissä houkutteli mukavasti. Paikan päälle saapuivat myös mikkeliläinen Sirpa Näkki yhdessä Kuopiossa asuvan lapsenlapsensa Jere Myyryläisen kanssa.
– Olimme Mikaelin pihalla seuraamassa vanhojen autojen kokoontumista, kun saimme siellä tietää tästä tapahtumasta, Rätti-Citikalla huristeleva Näkki sanoo.
Mikään tuttu juttu leikkurikisa ei kaksikolle entuudestaan ollut.
– En ole koskaan kuullutkaan tämän kaltaisesta touhusta. Tämähän näyttää erikoiselle, Näkki sanoi tähyillessään radalle päin.
Samaan hengenvetoon hän ihmetteli, miksi tapahtumasta ei tiedotettu laajemmin.
– Varmaan olisi enemmänkin yleisöä, jos vain tietäisivät. Sen verran hauskalle tämä näyttää.
Mikkelin Leikkuri LeMans -osakilpailun järjestävänä tahona toimi mikkeliläinen moottoripyöräkerho Mc Road Rats. Puheenjohtaja Tero Pöntisen mukaan kerholaisten kipinä lajia kohtaan syttyi toissa syksynä, kun he ottivat osaa Ristiinan Koivakkalan hiekkamontulla järjestettyyn kilpailuun.
– Ostettiin vanha Murray ja viikko rassattiin sitä. Se kulki yllättävän hyvin ja siitä tämä lähti, Pöntinen muistelee.
Nyt menossa on MCRR Pro Teamin toinen kausi, joka on kuitenkin jäämässä tyngäksi. Syyskuussa Virossa järjestettävä osakilpailu jäänee väliin koronasyistä.
– Viime vuonna teimme kerhona yhdistetyn kilpa- ja pyöräreissun. Jäseniä lähti samalla katsomaan kisaa ja yhteisreissulle, Pöntinen selventää.
Vaikka leikkurikisat ovatkin osittain huumorihommia, niin kilpailuvietti nousee esiin, kun kypärä painetaan lähtösuoralla päähän.
– Kyllähän se totista totta silloin on. Vauhdissa me pärjätään jo ihan hyvin, mutta kestävyys on tässä lajissa isossa roolissa.
– Nytkin meiltä meni kahden tunnin kohdalla jarrut ja niitä korjatessa sujahti 10 minuuttia. Ennen sitä olimme toisia, joten saumaa parempaan olisi ollut, Pöntinen kertaa neljänteen sijaan päättyneen kotikisan kulkua.
Visulahden rata oli poikkeuksellisen pitkä, peräti 1,2 kilometriä. Se antoi yleisölle mahdollisuuden levittäytyä laajalle alueelle. Näin ollen turvaväleistä oli helppo pitää kiinni. Järjestäjän mukaan päivän aikana osakilpailua kävi seuraamassa noin 400 katsojaa.
– Tapahtuman matala profiili oli tänä vuonna tietoinen valinta, sillä isompia yleisömassoja on hieman vaikea yhdistää koronasäännöksiin, Pöntinen paljastaa.