Kallioniemessä odotetaan matkailijoita innolla

17.6.2020 Koti
Kallioniemen isäntä Otto Ravantti katsoo kesään positiivisin mielin. – Onneksi saimme avata ovet. Nyt vain toivotaan, että ihmiset lähtevät kotimaassa liikkeelle.

Kallioniemi tarjoaa kesällä tuttuja palveluita, mutta myös uusi tuulia.

Ristiinassa sijaitseva Kallioniemi tarjoaa kuvankauniissa maisemissa asiakkailleen ruokaa, juomaa ja elämyksiä. Viime vuonna Kallioniemestä aloitettiin opastetut veneretket Astuvansalmen kalliomaalauksille. Niitä jatketaan entiseen tapaan.
– Viime vuonna meillä oli asiakkaita 20 eri maasta. Toivottavasti tänä kesänä kotimaan matkalaiset lähtevät liikkeelle, Kallioniemen isäntä Otto Ravantti pohtii.
Tarjontaa on lisätty vuokraveneillä. Vielä tämän kuun ajan on mahdollista lainata veloituksetta moottoriveneitä. Varaus tulee kuitenkin tehdä etukäteen.
– Meillä on Yövedellä kolme katiskaa, jotka voi käydä katsomassa halutessaan. Kuitenkin vain yhdestä saa ottaa kalaa omiin tarpeisiin, Ravantti opastaa.
– Onhan meillä 15 henkilön kirkkovene, jos joku sellaisella haluaa lähteä Saimaalle, mies naurahtaa.
Vuokravene palvelu jatkuu maksullisena heinä-elokuussa.

Kallioniemeen avataan tänään keskiviikkona kalliotaidepalvelupiste, jossa jaetaan tietoa kalliomaalausten historiasta.
– Palvelupiste on niin sanotusti Pop up –piste, ennen kuin Ristiinaan kaavailtu virallinen kalliotaidekeskus saadaan avattua. Piste työllistää kaksi nuorta kesän ajaksi, joista toinen tulee mukaani opastetuille veneretkille opettelemaan vähän sitäkin hommaa, Ravantti kertoo.
Astuvansalmen kalliomaalauksille on Kallionimestä noin 20 minuutin venematka, mutta sinne pääsee myös luontopolkua pitkin.

Venematkat kalliomaalauksille olivat viime vuonna kysyttyjä ja asiakaspaikat saatiin täyteen. Tänä vuonna varauksia on tullut jonkin verran, mutta niitä on myös peruttu.
– Olemme jo järjestäneet retkiä, mutta ne eivät ole olleet täynnä. Suunnitelmissa on järjestää elokuussa Astuvansalmi dinner –elämys, johon kuuluu ruokaa, esityksiä ja tietysti ikivanhoihin maalauksiin tutustumista, Ravantti kertoo.
Hän kertoo epävakaan alkuvuoden tuoneen mukanaan liudan uusia suunnitelmia ja ajatuksia.
– Emme tienneet saammeko avattua Kallioniemeä ollenkaan, joten oli keksittävä mitä sitä sitten oikein tekee jos näin käy. Onneksi tilanne on kääntynyt parempaan suuntaan ja ovet ovat avoinna, Ravantti iloitsee.
Hyvän ruoan lisäksi Kallioniemessä on esillä mielen ravintoa. Taiteilijat Anne Mäkeläinen sekä Anna Siiriäinen ovat kumpikin pystyttäneet omat näyttelyt huvilan tiloihin.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0