Pää kylmänä, etätyöläiset

20.5.2020 Koti
Etätyöpäivät kannattaa aloittaa samalla tyylillä kuin tavallinen työpäivä. Halutessasi voit myös laittautua samalla tavalla kuin olisit lähdössä työpaikalle. – Jos lähdet aamulla yleensä kävellen tai pyöräillen töihin, niin tee kotona ollessa sama rutiini ja käy aamulenkillä, kertoo Etelä-Savon Työterveys Oy:n työpsykologi Marita Hietala. Kuva: Tiina Bolz

Digiloikan myötä jokainen joutuu opettelemaan uusia menetelmiä. Työpsykologi neuvoo pitämään pään kylmänä.

Koko Suomi joutui pakotettuna digiloikan eteen kun koronavirus sulki ihmiset koteihinsa ja pakotti monet etätöihin. Poikkeustilanne on voinut tuntua monen mielestä aluksi kaoottiselta.
– Se on ihan normaalia. Taudin tuomaa ahdistusta voi lisätä se, että joutuu opettelemaan paljon uusi asioita nopealla tahdilla, Etelä-Savon Työterveys Oy:n työpsykologi Marita Hietala kertoo.
Yhteiskunta on siirtynyt jo vuosien ajan digitaalisempaan suuntaan, mutta nyt harppaus on pakko ottaa.

Monet ovat huomanneet etätöiden hyvät puolet ja haluavat jatkaa työskentelyä kotoa käsin myös tulevaisuudessa. Etätöiden teko ei välttämättä ole niin yksinkertaista, varsinkin jos perheeseen kuuluu pieniä lapsia.
– Vanhempien voi olla haastavaa rytmittää työntekoa niin, että he saavat hoidettua omat työt sekä autettua lasta koulutehtävissä. Kannattaa keskittyä rytmien ja rutiinien luomiseen, Hietala toteaa.
Alle kouluikäisille voi olla haastavaa keksiä oheistoimintaa, jonka parissa tämä viihtyisi pidemmän aikaa.
– Kannattaa sopia lasten kanssa, että äiti tai isä tarvitsee esimerkiksi tunniksi työrauhan ja tunnin kuluttua vanhemmat keskittyvät hetkeksi lapseen.
Jos molemmat vanhemmat ovat kotona, niin voi olla tarpeen jakaa vuoroja.
– Monesti tässä tilanteessa ajatellaan, että nyt on aikaa olla kotona. Monella vanhemmalla arki voi nyt olla paljon kiireisempää kuin normaalisti, Hietala muistuttaa.

Työyhteisön puuttuminen on merkittävä tekijä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Toisille sopii yksinäinen työnteko kun taas toiset kaipaavat suuresti kahvitaukojen keskusteluhetkiä.
– Suosittelen työyhteisöjen järjestävän ainakin pari kertaa viikossa etäkahvitauon. Silloin voi käsitellä virallisia asioita, mutta myös vaihtaa kuulumisia.
Esimiesten kannattaa näissä tilanteissa kuunnella työntekijöitä herkällä korvalla. Keskustelun lomassa voi huomata, että normaalisti puhelias henkilö vetäytyy kuoreensa.
– Se voi olla merkki, ettei kaikki ole kunnossa. Esimiesten kannattaisi olla aktiivisia ja olla etäyhteydessä työntekijöihin, vaikka vain 15 minuutin puhelulla, Hietala vinkkaa.

Hietala itse on tehnyt etätöitä jo parin vuoden ajan ja on löytänyt siitä paljon hyviä puolia. Monet asiakkaat pitävät etäyhteyttä helpompana kommunikointivälineenä kuin kasvotusten keskustelua.
– Joillekin voi olla helpompi tapa purkaa tuntojaan, kun toinen todellakin on kaukana. Tietysti katsekontaktia pidetään sitten ruudun välityksellä.
Hietalan mukaan syrjemmässä asuvat henkilöt ovat myös kiitelleet etävastaanoton mahdollisuutta.
– Minun kohdalla tämä digiloikka on ollut melko helppo. Uskon, että jokainen oppii kontaktin ottamiseen ruudun kautta, kun vain pääsee kynnyksen yli.
Hietala kertoo hänen oppineen ymmärtämään äänen painoja ja vivahteita aikaisempaa paremmin.
– Kun joutuu kuuntelemaan näkemättä henkilöä, niin kaiketi muut aistit terävöityvät. Osaan lukea ihmisiä todella hyvin äänen perusteella.

Etätöitä ja etäyhteyksiä on nyt suorastaan pakko kokeilla ja jokaisen on luovuttava ennakkoluuloistaan uusia menetelmiä kohtaan.
– Aina voi sanoa, että en osaa tai hallitse laitetta vielä. Se on täysin ymmärrettävää.
Toinen asia, josta Hietala muistuttaa on antaa armoa itselleen. Kaikkea ei tarvitse osata heti.
– On muistettava, että voi oppia vain yhden asian kerrallaan. Jos alkaa hermostuttamaan tai tietokone temppuilee, niin silloin kannattaa ottaa aikalisä ja kaataa kuppi kahvia tai teetä, Hietala naurahtaa.

 

Rytmitä oikein

Mikäli työnteko painottuu virka-aikaan, Hietala kehottaa rytmittämään päivää muistuttamaan työpäivää.
– Jos kävelet yleensä töihin, niin mikään ei estä lähtemästä kävelylle korttelin ympäri ennen kuin aloitat työt kotona.
Hietala vinkkaa myös, että kannattaa pukeutua ja laittautua samalla tavalla kuin olisit lähdössä töihin.
– Olen kuullut, että monet tekevätkin niin ja se auttaa orientoitumaan työpäivään.
Sudenkuoppana etätöissä on se, ettei työntekoa osata lopettaa oikeaan aikaan. Kun työpäivä päättyy, kone kannattaa sammuttaa ja työntekoon liittyvät paperit siirtää piiloon esimerkiksi laatikkoon.
– Kukaan ei jaksa olla töissä kellon ympäri. Se on erittäin kuormittavaa ja ihminen alkaa käydä ylikierroksilla, jolloin ilmaantuu esimerkiksi nukkumisvaikeuksia, Hietala kertoo.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0