Rasavillistä kasvoi tyylikäs aikuinen

|

Sopivasti erilainen. Uusi Nissan Juke herättää yhä tunteita, mutta on kasvanut aikuiseksi myös mitoiltaan.

Uusi Nissan Juke tuo luokkaansa myös viimeisintä turvatekniikkaa.

Yhdeksän vuotta sitten Nissan hätkähdytti tuomalla räväkästi muotoillun pienemmän crossoverin markkinoille. Myyntimenestys on ollut ihan ok, sillä mallia on myyty tähän mennessä Euroopan markkinoilla kaikkiaan yli 1 000 000 autoa.

Uusi Juke on edelleen muotoiltu rohkeasti, mutta edeltäjäänsä nähden ilme on huomattavasti neutraalimpi. Vyötärölinjaa on laskettu alaspäin, jonka vuoksi posket ovat kaventuneet. Nuoruuden pyöreys on poissa.
Silti Juke on edelleen auto, josta joko pidetään tai ei. Eräs tuttavani sanoi auton olevan ylimuotoiltu edelleen, kun hieman myöhemmin kadun reunassa parkkeerattu Juke käänsi sivusta seuraten varsinkin naisväen katseita. Juke on selvä puheenaihe ja sitä valmistaja mallilla myös hakee.

Tuttua ilmettä. Sisältä Juke on selvästi sukunäköinen ja hallintalaitteet on helppo omaksua. Huomaa takavuosien kiikarimallisen autosoittimen näköinen ilmastointilaitteen hallintapaneeli.

Mitoiltaan auto lähentelee ensimmäisen sukupolven Qashqain mittoja. Pituutta on kertynyt lisää 7,5 senttimetriä, mutta akseliväliä vielä kolme senttiä enemmän. Niinpä Juke tarjoaa kelpo perheauton mitat, etu- ja takapenkillä istuu kaksi normimittaista aikuista peräkkäin ilman kiistelyä etuistuimen säädöistä. Korkeussuunnassa tila riittää pidemmällekin matkustajalle, sillä Juken katto keikkuu lähes 1,6 metrin korkeudella.
Tavaratilan kannen tason voi säätää kahdelle eri korkeudelle. Mikäli lattia on korkeammalla, jää alle reilun kokoinen säilytystila vähemmän päivittäistä käyttöä vaativille tavaroille.

Ajettavuudeltaan Juke on nyt astetta topakampi. Toki pidempi akseliväli rauhoittaa menoa, mutta ohjaustuntuma on ajotilavalinnasta riippuen jopa jäykähkön oloinen. Ajomoodin voi valita kolmesta vaihtoehdosta, Eco, Standard ja Sport. Keinukytkintyyppinen valintapainike on keskikonsolissa, vaihdekepin alapuolella.
Varusteiltaan Nissan on aina ollut merkkinä runsas, eikä uusi Juke tee poikkeusta. Se itseasiassa tuo omaan luokkaansa arkipäiväiseksi sellaisia varusteita, joita on lähinnä tavattu pykälää suuremmista malleista. Tärkeimpinä aktiiviseen turvallisuuteen suoraan liittyvä kuolleen kulman aktiivinen järjestelmä, joka puuttuu tilanteeseen, jos toinen ajoneuvo on tulossa kylkeen esimerkiksi kaistanvaihdon yhteydessä.
ProPILOT – avustinjärjestelmän avulla matka taittuu puoliautonomisesti. Kaistallapitoavustimen, älykkään vakionopeussäätimen ja liikenneruuhka-avustimen ansiosta tekniikka tarkkailee liikennettä, säilyttää halutun nopeuden ja etäisyyden sekä tarvittaessa pysäyttää auton tykkänään. Järjestelmä on saatavilla DCT-kaksoiskytkinvaihteistolla varustettuun vaihtoehtoon.

Ainoa vaihtoehto pellin alle on Renault-Mercedes yhteistyön hedelmä, 1,0 litran kolmisylinterinen ahdettu bensamoottori. Se tuottaa parhaimmillaan 117 hevosvoimaa. Suureista tärkeämpi, 180 Nm:n maksimivääntö, on käytettävissä jo 1 750 r/min kohdalla. Käytännön ajaminen DCT-vaihteistolla on helppoa ja Juke liikkuu joutuisasti, mutta mikään urheiluauto se ei ole.

Sopii muotoihin. Kaksivärisyys käy reippaisiin muotoihin hyvin.

Toinen vaihteistovaihtoehto on 6-pykäläinen manuaali.
Auton sisälle ei kolmisylinterisen moottorin räpätys kantaudu kuin täyskaasukiihdytyksessä. Karkealla kevätasvaltilla ainoa matkustamoon kulkeutuva ääni on renkaista kantautuvat äänet. Viimeistely on muuten kohdallaan, eikä mitään ylimääräistä kitinää tai kolinaa kuulu edes kuoppaisella tiellä.

Sisällä ilme on nuorekas ja laadukkaampi kuin aiemmin. Tyylikkäät tikkaukset ja pehmeämmät materiaalit ovat harkitun oloisia. Ja kuten ensimmäisestä Jukesta lähtien, voi auton personoida mieleisekseen. Tarjolla on kymmenen eri yhdistelmää, joiden joukosta voi valita mieleisensä.
Varustetasoja on kaikkiaan viisi, joista kaksi ylintä, Tekna ja N-Design ovat rinnasteisia. Muut vaihtoehdot ovat hinnat alkaen mallin Visia, ja siitä ylöspäin Acenta ja N-Connecta ennen kahta ensin mainittua.
On selvää, että nykyaikainen auto on yhtä älyluurin ja sitä kautta koko maailman kanssa. Nissan Intelligent Mobilityn kautta älypuhelin, navigointijärjestelmä ja 8” kosketusnäyttö mahdollistavat monipuoliset käyttöominaisuudet. Järjestelmän avulla voi tehdä paljon muutakin kuin toistaa musiikkia Spotifystä. Systeemin kautta voi esimerkiksi tarkistaa auton kunnon ja vikaraportit. Navigointijärjestelmän kautta on mahdollista kehittää myös ajotapaa taloudellisempaan suuntaan Juken opastaessa siihen väsymättä.

Uusi Juke on kasvanut aikuiseksi monella mittarilla mitattuna. Sen muodoilla on nyt helpompi lähestyä isoa yleisöä, mutta silti vastaan tullessa tietää, että tuo se oli, se Juke nimittäin. Tämä tehtävä ei ole nykyautomuotoilun kohdalla helppo, mutta Nissan on tässä selvästi onnistunut.

 

Nissan Juke DIG-T 117 HP 7DCT N-Connecta

  • Hinta: 26 990 € (mallisto alk. 20 190 €)
  • Bensiinimoottori: 1.0 DIG-T (117 Hp) DCT, rivimoott., turboahd.
  • Huipputeho: 117 hv/5250 r/min
  • Max. vääntö: 180 Nm/1750 r/min
  • Vaihteisto: 7 DCT
  • Kulutus (yhd.): 6,3 l/100 km
  • CO2-päästöt (yhd.): 138 g/km (WLTP)
  • Päästöluokka: EURO 6d – TEMP

Ruudikas päivitys

|
Toyota C-HR:n merkittävin uudistus löytyy konepeiton alta. Perinteisen automuotoilun edustajana tunnettu japanilaisjätti kohautti neljä vuotta sitten, kun kokispullomaiset muodot omaava crossover-malli C-HR esiteltiin. Talvella ...

Kaikkien aikojen tehokkain

|
Vuosikausiin ei autoja ole markkinoitu voima edellä. Uusi Peugeot 3008 GT Hybrid 4 voi tehdä niin ja vieläpä pienin päästöin. Autonvalmistajia sitovat ilmastorajat näkyvät ...

Kahdeksannelle reiälle

|
Oman luokkansa suunnannäyttäjä on siirtynyt monilta osin digiaikaan. Perusrakenne nojautuu tuttuun ja hyväksi havaittuun maustettuna hybriditekniikalla. Volkswagenin kestomenestyjän kehittäminen entistä paremmaksi autoksi ei ole ...

Heti Vuoden Autoksi

|
Skodan uusin katumaasturi iskee suoraan valtasuoneen. Vuoden Auto äänestyksessä auto- ja liikennetoimittajat laittavat markkinoille tulleet uutuudet järjestykseen. Tärkein kriteeri tittelistä äänestettäessä on rahoille saatava ...

Tunteella hiottu katutimantti

|
Uusi ASX kiilaa itsensä ärtsyksi ehostettuna suosikkiluokkaan, mutta millä eväin? Kymmenen vuotta sitten ensiesitelty Mitsubishi ASX uudistui ulkoisesti merkin ilmeen mukaiseksi. Auton perusta nojaa ...