Aito kiinnostus ei lopu

|

Raskasta, mutta vain koneiden osalta. Etukoneen Tuomo Härkönen on viihtynyt traktoreiden, työkoneiden ja raskaan kaluston parissa läpi ikänsä.

Vaikka vapaaherraksi voisi heittäytyä, on töissä mukavampaa.

Oman työpisteen yllä leijuu henkinen harmonia. Sama huokuu myös kaiken ikäisistä koostuvan huoltotiimin jäsenistä, sillä juttutuokion kanssa samaan aikaan on menossa keskimääräistä haastavampi takuukäsittely. Työpaineen voi käsitellä monella tavalla, mutta ammattilaiset ottavat asiat aidosti asioina. Tosissaan, mutta ei otsa rypyssä.

Eläkeiän jo ohittaneen Tuomo Härkösen tie vuosituhannen alkupuolella traktoreita, maansiirtokoneita ja alaan liittyviä työkoneita korjaavan korjaamon työnjohtajaksi ei tapahtunut sattumalta. Nykyisen esimiehen ja Etukoneen yrittäjä Pekka Piispan kanssa samaan aikaan ammattikoulussa opiskellut mies on käynyt läpi rikkaan työuran. Tehtävät opetuspuolella, yrittäjänä, puutavara-auton kuljettajana ja raskaan kaluston työnjohtajana ovat käyneet tutuiksi.
Nykyiselle työhönsä hän siirtyi vuonna 2004 kotipitäjä Juvalta raskaan kaluston työnjohtajan tehtävistä. Innon liekki palaa yhä kirkkaasti, sillä kytöä asiakaspalveluun ja tekniikkaan riittää.
– Tässä työssä oppii lähes päivittäin uutta, Härkönen sanoo.

Härkösen mukaan traktoreiden mekaaninen voimalinja on pysynyt toimintaperiaatteeltaan hyvin samankaltaisena vuosikymmenten ajan, mutta sähkö- ja elektroniikkapuoli sekä hydrauliikkajärjestelmät ovat kehittyneet huimasti.
– Kurssien ja itseopiskelun määrä on ratkaisevassa roolissa. On pysyttävä ajan hermolla, yhteensä kuuden traktorimerkin huoltokorjaamon esimies painottaa.
Pientä pilkettä erittäin rauhallisen ammattimiehen silmäkulmissa näyttää olevan. Härkönen mainitsee vuosikymmenten takaisen oppikirjan sisällöstä, jossa mainittiin seuraavaa: ”oikein säädetty diesel-moottori ei aiheuta haitallisia päästöjä”.
– Ihan noin asia ei tietenkään ole, mutta antaa osviittaa siitä, miten aika ja käsitykset asioista ovat matkan varrella muuttuneet, Härkönen havainnollistaa.

Oma kosketus työkoneiden maailmaan sai alkunsa kotitilalla Juvalla. Härkönen pääsi ohjastamaan legendaarista harmaata Massey-Fergusonia veljensä opastuksella vain yhdeksän vuotiaana.
– Velimies näytti miten se lähtee liikkeelle, mutta ei sitä miten se pysähtyy, mies nauraa.
– Matkanteko pysähtyi törmäykseen portinpielen pylvääseen. Eikä siinä lopulta käynyt kuinkaan, mies alleviivaa.
Mitään negatiivista törmäyksestä ei jäänyt, pikemminkin päinvastoin. Kiinnostus erilaisia koneita kohtaan vain lisääntyi vuosien saatossa, niinpä mopot, moottoripyörät ja autot tulivat tutuiksi.

Härkösen vahvuus asiakaspalvelussa on epäilemättä kuuntelutaito.
– Näissä hommissa tulee kinkkisiä tilanteita, kysymyksessä ovat kuitenkin arvokkaat työkoneet ja silloin saattaa kokeneillakin tekijöillä nousta tunne pintaan.
– Useimmiten asiat selviävät ottamalla ne asioina. Ei siinä auta itse kiivastua ainakaan.
Härkönen painottaakin sitä, että useimmiten kysymys on pienistä asioista. Hän kertoo esimerkin, jossa asiakkaalle oli luovutettu uusi traktori. Kovalla pakkasella matkanteko pysähtyi äkillisesti kylätielle. Lopulta syyksi osoittautui öljy-yhtiön tilalle toimittama polttoaine. Talvilaadun sijasta tilan säiliöön olikin rahdattu kesäkäyttöön soveltuvaa moottoripolttoöljyä.
– Siinäkin tapauksessa asiat selvisivät parhain päin, Härkönen muistelee.

Vaikka tekniikan tuntemus ja ajan tasaisen tiedon omaaminen on kaiken keskiössä, nostaa Härkönen asiakkaiden ja huolto- sekä varaosapalvelun henkilökunnan välisen luottamuksen vähintään yhtä merkittäväksi osa-alueeksi.
– On erittäin tärkeää huolehtia asiakkaasta kokonaisvaltaisesti. Toimitusvarmuudessa ei saisi olla aukkoja millään sektorilla.
Työn lisäksi Härkönen pitää tekniikasta myös vapaa-ajallaan. Omien käsien kautta on remontoitu ja rakenneltu kahta omakotitaloa. Lisäpuuhaa on varsinkin viime vuosina riittänyt vaimon kotipitäjä Suomussalmella sijaitseva vapaa-ajan asunto.
– Pohjoisen suunnalla sitä lomat tulee melkein vietettyä. Se on kuusi tuntia kotipihasta mökin pihalle peräkärry perässä, Härkönen tietää.

Ääriolosuhteet haastavat vaeltajan

|
Talvivaellukselle mukaan lähtee itse tehdyt teltta ja kamina. Mikkeliläinen Janne Lahtinen nauttii ulkoilusta ja vaeltamisesta erityisesti talviaikaan. Pakkaskelillä pääsee haastamaan itsensä. – Kun pakkanen ...

Perhesauna parhaimmillaan

|
Moni ohikulkija haluaa ikuistaa Siiskosten saunan. Mikkelistä Anttolan suuntaan noin kymmenen kilometrin päässä Saimaalla on Veikko ja Anne Siiskosen pieni saarisauna. Sauna on ohikulkijoiden ...

MikUA:n Jani Laitinen EVK -luokan voittoon Ruotimolla

|
Mikkelin Urheiluautoilijat ry järjesti jokkiskilpailun Ruotimon Moottoriurheilukeskuksessa Mäntyharjulla helatorstaina. Radan käyttöoikeus oli 50-vuotis syntymäpäivälahja Mäntyharjun Moottorikerholta. Edellisen kerran MikUA on järjestänyt jokkiskilpailun noin 20 ...

Rättäriväki juhli viisikymppisiä

|
Yksi automaailman ikoneista sai harrastajat helteiselle Suomenniemelle. On kulunut 50 vuotta siitä, kun viisi mikkeliläistä rättisitikkamielistä henkilöä kokoontui perustaakseen valtakunnallisen 2 CV-kiltaan kuuluvan aluejaoston. ...

Golf vaatii henkistä kanttia

|
Harrastuksesta ammatiksi muuttunut laji vie Tapio Pulkkasta ympäri maailmaa. Golfammattilainen Tapio Pulkkanen lähtee pian jatkamaan European Touria Saksaan. Hän viettää parhaillaan kisataukoa Suomessa. Tourille ...