Erikoisliikkeen pitää pysyä erikoisena

Ruoste-estokeskuksen Samppa Härkönen ja Ville-Veikko Kuhmonen omaavat kumpikin kokemusta automaalaamisesta. Miehet ”skoolasivat” uusien maalilinjojen kunniaksi, milläpä muilla kuin maalikannuilla.

Autojen korinhoidossa olisi yleisesti parantamisen varaa.

Yrittäjänkadulla sijaitsevan Ruoste-estokeskuksen liiketiloissa palaa valot pitkälle iltaan saakka. Neljän uuden automaalilinjan asentaminen vie oman aikansa. Vuosien varrelta tutun maalikaupan valikoima laajenee entisestään. Uuden tuotemerkin myötä tarvikkeita ja välineitä saa yhä useampaan tarpeeseen.
Yrittäjä Samppa Härkösen mukaan aineellisen tarjonnan ohella tärkeää on myös tietouden jakaminen asiakkaille. Hedelmällinen kokemustenvaihto tapahtuu niin ammattilaisten kuin harrastajien kanssa. Tästä kokonaisuudesta hyötyvät kaikki.
– Vältämme kokeile ja erehdy taktiikkaa. Se kun voi olla heti kokeile ja onnistu, Härkönen hehkuttaa.

Oman henkilökohtaisen kiinnostuksen kautta ruiskumaalauksen tarvikemyyntiin erikoistunut mies tähdentää kokemuksen merkitystä.
– Tarvikevalinnoissa on oltava tarkkana. Esimerkiksi kittien, pohjamaalien ja pintavärien täytyy kaikkien toimia yhdessä käytettynä hyvin.
– Ja se on muuten pohjamaali, jonka vuoksi pinta yleensä ”kiehuu”, Härkönen tietää.
Verkkokaupat ovat muuttaneet myös maalien myynnin logiikkaa. Hintataso on kaikkien tiedossa ja juuri tämänkin vuoksi kivijalkaliikkeiden on erottauduttava sähköisistä kauppapaikoista palvelulla. Härkönen sanoo uuden maalimerkkinsä olevan myös hintakilpailukyvyltään asiallinen.
– Esimerkiksi ruiskuja on tarjolla pilvin pimein. Niidenkin osalta pitää tietää mitä ostaa, edullisissakin on toimivia eli hinta ei aina sanele kaikkea.

Maalaamisen turvallisuudesta Härkönen haluaa muistuttaa ehdottomasti. Asiasta tietämättömillä on usein se mielikuva, että vesiohenteiset maalit olisivat turvallisempia käyttää kuin liuotinohenteiset. Autotehtaat ovat jo vuosien ajan käyttäneet vesiohenteisia värejä ympäristöseikkojen vuoksi.
– Kun tehdään korjausmaalausta esimerkiksi spraymaalilla, voidaan käyttää sekä liuotin- että vesiohenteista maalia pintaan kuin pintaan.
Vesiohenteinen on käytännössä liuotinohenteisia maaleja vaarallisempi käyttää. Syynä on se, että sumujäämät eivät tule hengitysteistä pois yskimällä. Lateksipohjaiset hiukkaset saattavat takertua keuhkoihin, eivätkä ne haihdu kuten liuotinohenteinen maali.
– Siksi pitää olla aina asianmukainen hengityssuojain kasvoilla maalattaessa, muista suojaimista puhumattakaan, Härkönen tähdentää.

Autojen korihoitoon liittyviä palveluita yli 20 vuotta tarjonnut yritys on huomannut vuosien varrella huolestuttavan ilmiön. Autojen ruostesuojauksesta säästetään, usein tietämättömyyttään. Härkösen mukaan autojen pohjat peitetään valmistajien toimesta muoveilla. Vuosienkin päästä kaikki näyttää päällisin puolin hyvältä.
Todellisuus on valitettavan usein toinen, sillä pohjamuovien ja pelkän maalatun pellin väliin jää kellarimaiset olosuhteet sinne joutuvan kuravellin myötä.
– Ja senhän tietää, että jos uutena ei autoa suojata, tietää se jossakin vaiheessa hiekkapuhallusta ja maalausta, mahdollisista peltihommista puhumattakaan, kokenut koriexpertti kertoo.

 

Harrastajamaalarin TOP 5

  •  Työkalujen tulee olla kunnossa, kuten ruisku,
    vedenerottimet jne.
  •  Tasoitteen, pohjamaalin ja pintamaalin on
    sovittava yhteen.
  •  Pintojen tulee olla ennen maalausta erittäin puhtaat,
    muista erityisesti rasvanpoisto erillisellä
    rasvanpoistoaineella, ei ohentimilla.
  •  Varmista maalauspaikan riittävä lämpötila
    (min. +20 astetta) ja ilmanvaihto.
  •  Mikäli maalaat spraymaalilla, niin anna maalipinnan
    kuivua lämpimissä olosuhteissa min. 2 vrk.
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0