Autokaupan vuosi on ollut kaksijakoinen

14.12.2018 Auto & Kone

Alkupuoli vuodesta mentiin myötätuulessa, loppuvuotta häiritsi hätiköiden muutettu autovero, kunnes tilanne jälleen normalisoitui.

Kysyimme vuoden kääntyessä loppua kohden mikkeliläisiltä autoalan valmistajilta autokaupan kuluneesta vuodesta ja hieman tulevaisuudesta. Alan vaikuttajat pitävät yleistä taloussuhdannetta edelleen hyvänä ja tältä erää loppuun käsitellyn autoveromuutoksen osalta tilanteen toivotaan rauhoittuvan nopeasti.

Kysymykset:

1. Miten autokauppa on käynyt vuonna 2018?
2. Oliko WLTP-päästömittausnormiin perustuva autoverouudistus iso häiriötekijä?
3. Sähköautoista puhutaan paljon, milloin pankki räjähtää?
4. Kuinka paikalliset hyötyajoneuvomarkkinat toimivat?
5. Mikä on joulukuun merkitys autokaupalle?
6. Mitä automies tekee jouluna?

 

Ilkka Häkkänen, autokaupan johtaja, Osuuskauppa Suur-Savon autoliikkeet, Etelä-Savon Auto ja Savon Autokeskus.www_Ilkka Häkkänen OK Suur-Savo
1. Ihan mukavasti. Kaupanteossa on positiivinen vire ja omat isot satsauksemme alkavat näkyä myynnissä.
2. Valmistauduimme tähän kesän aikana hyvin. Meidän merkit hoitivat asiat kuntoon ajallaan, ei isompaa vaikutusta.
3. Enemmän niitä kysytään kuin ennen, mutta todellisuudessa puhutaan vielä kaupallisesti marginaalituotteesta. Hybridit palvelevat meidän olosuhteissamme hyvin ympäristötietoisia autoilijoita.
4. Näkymät ovat hyvät, tarjontamme on entistä parempi uuden aluevaltauksen myötä.
5. Ihmisiä on varsinkin välipäivinä hyvin liikkeellä, tammikuussa on perinteisesti paljon luovutuksia.
6. Rauhoittuu perheen pariin ja unohtaa autokaupan teon sekä valmistautuu välipäivämarkkinoille.

 

Teemu Pulliainen, myyntijohtaja, Auto-Kiltawww_Teemu Pulliainen Auto-Kilta
1. Meille tämä vuosi on ollut muutosten vuosi, Ford-edustuksen ja siitä seuranneiden remonttien myötä. Palkkasimme esimerkiksi 15 uutta työntekijää. Alkuvuosi oli kaupallisesti hyvä, loppuvuosi on ollut haasteellisempi.
2. Sen piti olla veroneutraali muutos, mutta toisin kävi.
3. Sähköautot on hyvä asia, mutta vielä tällä hetkellä ne eivät ole se juttu. Asia riippuu infrasta, autojen hinnasta ja toimintasäteestä.
4. Fordin myötä siitä tuli meille entistä tärkeämpi osa-alue. Hyvän malliston kanssa on mukava tehdä kauppaa.
5. Joulukuu on monisäkeinen, välipäivämarkkinat virittää meidät seuraavaan vuoteen. Enemmän vaihtoautopainotteinen ja perinteisesti varsinkin yrityksille kauppakuukausi.
6. Automies rauhoittuu perheen pariin ja kunnioittaa jouluperinteitä.

 

Veijo Karjalainen, myyntipäällikkö ja osakasyrittäjä, Ajanvaunu Oy, Autoarina Oy ja Etukone Oy.www_Veijo Karjalainen Autoarina
1. Hyvin. Starttasimme uuden monimerkkitalon (Autoarinan) kanssa ja autoliikkeidemme liikevaihto oli seitsemän kuukauden jälkeen saman verran kuin koko viime vuonna. Todellinen tilanne nähdään vuoden päästä.
2. Olihan se häiriötekijä ja se näkyi kävijöissä. Nyt tehty muutos oli tarpeen.
3. Ilmastoraportin julkaisemisen jälkeen kysyntä on kasvanut, mutta sähköautoja on myyty ihan vain ykköskappaleita. Ladattavat hybridit ovat sitä vastoin kova sana.
4. Nyt pystymme vastaamaan sillä puolella kysyntään ja kauppoja on tehty. Kysyntä on siirtynyt entistä enemmän umpipakettiautoihin päin.
5. Se on kauppakuukausi siinä missä muutkin. Kaupankäynti jakautuu nykyään tasaisemmin kuin ennen.
6. Rauhallista kotona olemista lähimmäisten kanssa.

 

Heikki Laine, myyntipäällikkö, Rinta-Joupin Autoliike Oy, Mikkeli.www_Heikki Laine Rinta-Joupin Autoliike
1. Myynnin kannalta hyvä, autoalan suotuisat näkymät jatkuvat.
2. Lainsäädäntö ajaa autokannan uudistumiseen ja se on hyvä asia.
3. Sähköautoja ei juuri kysytä. Sitten kun ne ovat käytettävyydeltään samalla tasolla muiden kanssa, tilanne on houkutteleva. Hybridit ovat oiva vaihtoehto.
4. Vaihtoautopuolella meillä on aina laaja valikoima erilaisia hyötyajoneuvoja.
5. Välipäivinä ihmiset lähtevät liikkeelle.
6. Lepää ja on perheen parissa.

 

Harri Parkkinen, vaihtoautopäällikkö ja Jouni Mustonen, myyntipäällikkö, Savilahden Auto Oy.www_Jouni Mustonen ja Harri Parkkinen Savilahden Auto
1. Suunnitellusti on vuosi kulunut. Marraskuuhun mennessä olemme myyneet toistatuhatta autoa uudet ja käytetyt yhteen laskettuna.
2. Ilman verosohlausta vuosi olisi erinomainen, mutta hyvä silti.
3. Sähköautot tarvitsevat ensin toimivan käytettyjen autojen markkinat, jotta uusmarkkina alkaa toimia. Kaasuautoja on mennyt kaupaksi jonkin verran, kaasulaitosten vastoinkäymisistä huolimatta.
4. Hyötyajoneuvot näyttelevät meillä merkittävää roolia.
5. Joulukuussa on mielessä tietenkin joulu, valmistaudutaan tammikuun luovutuksiin. Vaihtoautokauppa käy suhteellisen normaalisti, välipäivinä meno onkin sitten jo rajua
6. Levillä hiihdetään ja kerätään voimia arkeen.

 

 

Vuodet ovatkin veljiä

Ei vuotta ilman autoverokeskustelusta johtuvaa markkinahäiriötä, tuumitaan autoalalla. Alkuvuodesta hyvin käyntiin lähteneen autokaupan syksy alkoi jo loppukesästä, kun Suomi otti käyttöön ensimmäisenä maana todellista ajosykliä paremmin kuvaavan WLTP-mittaustavan mukaisen autoverotuksen.
Uudistus aiheutti sen, että joidenkin automallien hinnat pompahtivat useilla tuhansilla euroilla, vaikka uudistuksen piti olla veroneutraali.
Joulukuun alussa tilanne muuttui kuitenkin parempaan suuntaan, kun valtiovalta muutti syyskuun alussa
voimaan tullutta lakia. Yhdistetyn hiilidioksidipäästön raja nousi yhdessä yössä 140:stä 170 grammaan sataa kilometriä kohti.
Tyylipisteitä eivät autoverotuksen poukkoilevat käänteet saa. Sahaavien päätösten myötä ostava yleisö ei tiedä mitä pitäisi tehdä, eikä tilanne ole ollut paljoa helpompi toisella puolella aitaakaan. Toivoa vain sopii, että tilanne on nyt toinen, eikä lähestyvien vaalien vaikutus ulottuisi poliitikkojen ulostuloissa jälleen kerran suhdanneherkkään, mutta paljon ihmisiä työllistävään autoalaan.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0