Urho-saunalautta alkaa seilata Saimaalla

18.5.2018 Ajankohtaista
Nyt hymyilyttää, totesivat Matti Perälä, Jani Heikkinen ja Jussi Sinkko viime tiistaina, kun saunalautta oli saatu vesille. – Vielä on pikkupuuhastelua tehtävänä, mutta haaveissa on saada lautta liikenteeseen viikoa ennen kesäkuun alkua, sanovat miehet.

Yhteistyökumppaneilta ruokaa ja juomaa.

Yrittäjät Jussi Sinkko ja Matti Perälä toteuttivat liikeidean, jota Mikkelissä ei vielä ole ollut.
– Olimme melko tarkalleen vuosi sitten kaverin polttareissa Jyväskylässä saunalautalla ja kokemus oli sen verran hyvä, että ajatus jäi itämään, kertoo Sinkko.
– Pikkuhiljaa ajatus alkoi elää ja nyt ollaan tässä. Saunalautta on laskettu vesille.
Kerralla lautalle mahtuu 12 henkilöä plus miehistö.
– Henkilökuntaa meillä on kolme, plus minä ja Matti. Kaikilla meillä on vuokraveneenkuljettajan pätevyys ja ensiapukurssit suoritettuna. Moni kiinnostunut on ihmetellyt, miten sillä lautalla seilataan, mutta siitä ei tarvitse olla huolissaan, sillä meiltä tulee aina ammattitaitoinen miehistö ohjaamaan lauttaa, Sinkko terottaa.
Pääkipparina toimii Jani Heikkinen, jolla kokemusta on niin autolautan kuin yhteysalusten kuljettamisesta.

Trafin määräysten mukaan mennään.
– Eli miehistön jäseniä matkaan lähtee yleensä kaksi, asiakasmäärästä riippuen sanoo Sinkko.
– Alakerrassa on yhdeksän neliön sauna, johon kerralla mahtuu kahdeksasta kymmeneen henkilöä. Sen lisäksi löytyy wc, pukuhuone ja tupa.
Katolle tulee myös yläterassi lasitetuilla kaiteilla ja alakerran terassilla on kuuden hengen palju.

Seuraavaksi vuorossa on ovien, kaiteiden ja kalusteiden asennus sekä maalaus.
– Tarkoitus olisi aloittaa liikennöinti viimeistään kesäkuun alusta, mutta toiveissa on saada kaikki valmiiksi ja lähteä vesille jo viikkoa aikaisemmin, Sinkko sanoo.
Lautalla sijaitsee noin 40 neliön saunamökki. Yläterassin koko on 30 neliötä.
– Jos sanotaan, että lautan pinta-ala kokonaisuudessaan tulee olemaan siinä sadan neliön luokkaa, ei varmasti mene kauheasti pieleen.

Lautan laituripaikka on Ravintolalaiva Toivon vieressä satamassa.
– Siitä lähdetään ja ajellaan Annilan selälle ja isketään lautta ankkuriin. Siellä sitten uidaan ja saunotaan. Pääseehän sillä vaikka Savonlinnaan, jos intoa löytyy, virnistää Sinkko.
– Kaksi tuntia on minimi vuokra-aika.

Saunalautta tekee yhteistyötä Eepin Grillin kanssa.
– Jos asiakas haluaa, hänellä on mahdollisuus saada Eepiltä Urho-burgerit lautalle. Muuta ruokalistaa ei toistaiseksi ole. Mutta sen sijaan asiakkaalla on mahdollisuus tuoda omat tarjottavat lauttaan.
Muita yhteistyökumppaneita ovat Bar Dom ja Saimaa Brewing Company.
– Heidän kanssaan on sovittu Urhon olutmaistelusta, eli jos asiakas haluaa, voi ryhmä ensin käydä olut tastingissa Domissa ja sen jälkeen käppäillä satamaan ja saunalautalle.
Lautalta löytyy kahvinkeitin vedenkeitin, grilli ja jääkaappi.

Sinkko ja Perälä suunnittelivat lautan pääosin itse, mutta piirustukset hyväksytettiin ammattilaisilla.
– Ponttoonit on tilattu Länsi-Suomesta ja runkometallit paikallisesta yrityksestä. Sen lisäksi palkkasimme koko kevääksi timpurin rakentamaan saunalauttaa, Sinkko kertoo.

Kun ollaan vesillä, pitääkö paljussa puljata pelastusliivit päällä?
– No ei tarvitse, nauraa Sinkko.
– Mutta saunalautasta löytyy kyllä tarpeellinen määrä pelastusliivejä sekä pelastusvene.

Lisätietoja osoitteesta
mikkelinsaunalautta.fi

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0