Sydämellä tehtyjä puutöitä

6.10.2017 Koti
Joulun lähestyessä Arto Rantasen tuotteita lähtee paljon pukinkonttiin. Yksi erikoisuuksista on oikeassa reunassa oleva hapankaalin valmistuksessa käytettävä kaalinuija. Asiakkaan tarpeesta Rantanen alkoi myös valmistaa meditointipenkkejä, jotka ovatkin saavuttaneet yllättävän suosion.

Puu nähdään entistä arvokkaampana materiaalina.

Astuttaessa sisään OR groupin tehtaanmyymälään vastassa on käsintehty ruokailupöytä sekä muita paikallisen puusepän Arto Rantasen valmistamia tuotteita. Tehtaanmyymälän ja Rantasen yhteistyö alkoi kolme vuotta sitten.

– Kävin ostamassa myymälästä puutavaraa ja mieleeni juolahti kysyä, ottaisivatko he tuotteitani myyntiin. Siitä se sitten lähti, Rantanen kertoo hymyillen.

OR groupin tehtaanmyymälästä on mahdollista saada myös mittatilaustöitä. Puuseppä valmistaa monenlaisia tuotteita asiakkaan toiveiden mukaisesti.

– Rantakylässä sijaitsevan verstaani koko tietenkin hieman rajoittaa. Kooltaan suuria töitä on hankala toteuttaa, mutta pienemmät onnistuvat kyllä, puuseppä toteaa hymyillen.

Mies perusti yrityksenä Puutyö A. Rantasen vuonna 2013. Kokopäivätoimiseksi yrittäjyys muuttui noin vuosi sitten hänen jäätyään eläkkeelle elektroniikka-alalta. Rantanen kertoo, etteivät puusepän työt ole missään elämänvaiheessa unohtuneet.

– Nuorena työskentelin isäni puuverstaassa. Päivätyön ohella olen aina vähintään harrastanut puutöitä omaksi ja muiden iloksi.

 

Monet ovat kehuneet Rantasen kädenjälkeä juuri sen yksilöllisyyden takia. Mieleen on kuulemma erityisesti jäänyt kommentti ”nämä näyttävät sydämellä tehdyiltä”.

– Käytän perinteisiä puusepän koneita. Ihmiset ovat alkaneet arvostaa puuta materiaalina ja koteihin halutaan yhä enemmän yksilöllisiä huonekaluja, Rantanen pohtii.

Tehtaanmyymälän Jari Toijonen on huomannut valikoimassa olevien ohuiden puulastujen olevan veneilijöiden suosiossa. Niitä käytetään muun muassa paattien sisustukseen.

– Tuote taipuu mukavasti, joten sitä on helppo käyttää kaarevilla pinnoilla.

 

Rakentajien ja sisustajien mielenkiinnon kohteet vaihtuvat vuoden aikojen mukaan.  Tehtaanmyymälän Atte Räsänen kertoo kevään hittituotteen olevan lavakaulukset ja syksyllä keskitytään remontoimaan sisätiloja. OR groupin tehtaanmyymälästä löytyy noin 50 erilaista parkettimallia.

– Tehtaanmyymälän parketit ovat kakkoslaatua, erikoiseriä tai valikoimasta poistuvia tuotteita. Siksi myös hinta on normaalia alhaisempi, Räsänen kertoo.

Jalopuut, kuten tammi ja pähkinäpuu ovat suosittuja rakennusmateriaaleja.

– Kuka tekee niistä mitäkin. Pöytiä, hyllyjä ja muita kodin esineitä, Toijonen pohtii.

Uutuutena myymälän valikoimassa on vanerit, joita pystytään toimittamaan suuriakin määriä asiakkaan mitoilla.

 

 

Rantanen opastaa puutöiden saloihin

Lapset saavat valmistaa itse lelun pyörien päälle tai valmiiksi leikatulle puulevylle.
Lapset saavat valmistaa itse lelun pyörien päälle tai valmiiksi leikatulle puulevylle.

OR groupin tehtaanmyymälässä lapset pääsivät perheineen lauantaina askartelemaan puuleluja.

– Tein valmiiksi puualustoja, pyörillä ja ilman. Niihin lapset saivat sitten liimata haluamiaan palikoita ja toteuttaa mielikuvitustaan, puuseppä Arto Rantanen kertoo.

Ajatus avoimeen puulelujen askartelupäivään lähti Rantaselta ja hänen lapsenlapsiltaan. He olivat kiinnostuneita mitä ukki puuhaa verstaassaan. Mies päätti antaa lasten tehdä itse puuleluja ja askartelutuokio olikin hitti.

– Ehdotin asiaa täällä ja se otettiin ilomielin vastaan, Rantanen kertoo hymyillen.

Yhtenä ajatuksena on se, että lelut eivät ole liian valmiita, jolloin lapset pääsevät vapaasti käyttämään omaa luovuuttaan. Askartelupäivä oli erittäin suosittu ja tehtaanmyymälä täyttyi lapsista sekä heidän vanhemmistaan.

 

Lisätietoja osoitteesta: http://www.or-group.fi

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0