Autojen vuosi 2016

8.12.2016 Auto & Kone
Mercedes Benz panostaa kilpailuun kasvavilla katumaasturimarkkinoilla Suomessa valmistetulla GLC –mallilla

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Jo tässä vaiheessa voidaan arvioida, minkälainen kulunut vuosi on ollut autoilun, autojen kehityksen, valmistuksen ja kaupan kannalta.

Euroopan tasolla uusien autojen kauppa lähes romahti muutama vuosi sitten. Tämän jälkeen koko maanosan automyynti on kehittynyt hyvin hitaasti – jos ollenkaan. Suurin muutos on tapahtunut naapurimaassamme Venäjällä, jossa uusien autojen myynti on pudonnut alle puoleen kahden vuoden takaisesta määrästä. Autojen valmistus Euroopassa on vuonna 2016 taas kasvanut. Tämä johtuu siitä, että useat aasialaiset merkit ovat lisänneet valmistusta Euroopassa, sekä siitä, että Eurooppalaiset valmistajat ovat vähentäneet valmistusta Euroopan ulkopuolella.

Myös autojen myynti on kuluvana vuonna kasvanut lähes kaikissa Euroopan maissa. Kokonaiskasvu yltänee runsaaseen kahdeksaan prosenttiin.

Suomessakin myynti plussalla

Suomessa kuluvana vuonna tullaan myymään uusia autoja todennäköisesti lähes 120 000 kappaletta. Joku osa hankintapäätöksistä saattaa lykkääntyä ensi vuoden puolelle luvassa olevan pienen autoveron alentumisen takia. Kasvua edellisestä vuodesta kertynee noin kymmenen prosenttia.

Tämäkin on varsin pieni luku, sillä maan liikenteessä olevan autokannan keski-ikä on viimeiset vuodet kasvanut edelleen lähestyen 12 vuoden keski-ikää. Ajamme siis edelleen keskimääräisesti Euroopan vanhimmilla autoilla. Tällä asialla on huomattava merkitys myös autojen liikenneturvallisuuteen ja etenkin niiden aiheuttamiin haitallisiin päästöihin.

Vakiintuneet suosikit pitävät pintansa

Suomen henkilöautomyynnistä suosituimmiksi merkeiksi ovat viimeisten vuosien aikana vakiintuneet Volkswagen, Toyota ja Skoda. Volkswagen ja Skoda ovat saman valmistajan eri merkkejä, kuten myös saman valmistajan merkit Audi ja Seat. Niinpä maamme suosituin autojen valmistaja on näitä merkkejä valmistava VAG –konserni.

Automalleista suosituin tulee ilmeisesti tänäkin vuonna olemaan Skoda Octavia, jota seuraavat Nissan Qashqai ja VW Golf. Ford on kärkikolmikon jälkeen tänäkin vuonna neljänneksi suosituin valmistaja ennen Nissania, Opelia ja Volvoa.

Saksalaismerkit Opel, Mercedes Benz ja BMW kuuluvat valmistajina myös kärkikymmenikköön.

Suosiotaan on kasvattanut myös korealaisvalmistaja, joka KIA ja Hyundai –merkeillään miellyttää suomalaisia autoilijoita koko ajan enemmän.

Euroopassa suositut suuret ranskalaiset merkit Renault, Peugeot ja Citroën eivät ole yltäneet viime vuosina aivan suomalaisten autoilijoiden suosion kärkeen. Renault on jo jonkin aikaa tehnyt sekä tuotannollisen – että teknisen suunnittelun sektoreilla yhteistyötä japanilaisen Nissanin kanssa. Juuri äskettäin tämä konsortio laajeni edelleen, kun se osti merkittävän osan japanilaisesta Mitsubishista.

Renaultin ollessa Suomessa maahantuontitasolla Volvon ”kakkosmerkki”, laski sen markkinaosuus täällä muun Euroopan tason alapuolelle. Renaultin saatua mahantuonti- ja myyntiorganisaationsa, sekä mallivalikoimansa vihdoin kuntoon myös Suomessa, on se lähivuosina varmasti kasvattamassa markkinaosuuttaan lähelle muun Euroopan tasoa. Renaultin kakkosmerkin Dacian myynti on kasvanut myös Suomessa, mutta ei lähellekään muun Euroopan vauhtia.

Renaultin tapaan Euroopan suurimpiin autovalmistajiin lukeutuvan PSA:n merkit Peugeot ja Citroën eivät ole viime vuosina nauttineet suomalaisten autoilijoiden suuresta suosiosta. Pääasiallinen syy tähän saattaa olla mallivalikoiman rakenne, sekä muutokset myyntiverkostoissa.

VAG –konsernin tunnetuimpien merkkien VW:n ja Audin vanavedessä etenkin Skoda ja Seat tulevat luultavasti kasvattamaan edelleen osuuttaan Suomessa.

Perinteiset suurmerkit myös Suomessa; Ford, Opel ja Mercedes Benz kamppailevat edelleen autoilijoiden suosiosta. Kiinalaisomistukseen siirtyneellä Volvolla on niin ikään oma vankka suosikkiasemansa Suomessa. Tästä osoituksena mm. uuden Volvo 90 –mallin valinta vuoden autoksi Suomessa. Honda on myös nostanut osuuttaan kuluvana vuonna. Italialaisten automerkkien (Fiat, Alfa Romeo, Lancia ym.) myynti Suomessa on viime vuosina painunut historiallisen alas. Japanilaismerkit Mazda, Suzuki, Mitsubishi ja Subaru ovat kaikki menettäneet markkinaosuuksiaan parhaimmista vuosistaan. Kuluvana vuonna kaksi ensiksi mainittua ovat tosin nostaneet myyntiään. Nähtäväksi jää, voiko joku niistä nousta kilpailemaan suuremmastakin suosiosta.

Euroopan suosituin sähköauto juuri nyt: Renault Zoe
Euroopan suosituin sähköauto juuri nyt: Renault Zoe

Sähköautojen osuus toistaiseksi marginaalinen

Täyssähköautojen osuus automyynnistä on pysynyt marginaalisena kaikkialla Euroopassa lukuun ottamatta maita, joissa niille on säädetty merkittävä verotuksellinen etu.

Koko Euroopassa täyssähköautojen osuus automyynnistä tulee vuonna 2016 olemaan noin yhden prosentin luokkaa. Hybridien ja etenkin ladattavien hybridien myynti on noussut paljon vauhdikkaammin ja niiden määrä uusista autoista tulee olemaan vuonna 2016 jo useita prosentteja.

Polttomoottorit ovat siis edelleen voimanlähteenä noin yhdeksässä autossa kymmenestä. Niidenkin käyttämien polttoaineiden kirjo kuitenkin lisääntyy. Maaöljypohjainen bensiini on edelleen ensisijainen polttoaine yli puolessa Euroopassa myydyistä autoissa. Dieselin osuus on viimeisen vuoden aikana ollut hienoisessa laskussa. Eräs syy tähän on valmistajien yleisesti käyttöön ottamat, erittäin pienet, turboahdetut moottorit, jotka ovat yleensä bensiinikäyttöisiä. Molempien perinteisten polttoaineiden rinnalle ovat nousemassa niiden bio-pohjaiset versiot. Myös kaasuautot ovat lisääntymässä ja vetyautojen myynti on jo alkanut.

Käytettyjen tuontimäärä jälleen kasvussa

Käytettyjen autojen tuonti Suomeen on vuonna 2016 ollut jälleen kasvussa. Todennäköisesti autojen tuonti yltää noin 25 000 kappaleeseen. Tuontiautot ovat keskimäärin entistä uudempia ja entistä useammat niistä ovat dieselkäyttöisiä. Tämä johtuu ilmeisesti siitä, että kotimaassa vähän ajettujen dieselautojen tarjonta on varsin pieni ja merkki- ja mallikirjo suppea. Myös käytettyjen hybridien yksityinen tuonti on alkanut.

Ehkä paras autoalan uutinen maassa kuluvana vuonna on ollut lähivuosinakin jatkuva autoja valmistavan teollisuuden kasvu Suomessa Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalla.

Heikki Lehtinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0