Petroskoi tuli tutuksi

13.10.2016 Auto & Kone
Euroopan toiseksi suurin. Kivatsun vesiputous Venäjän Karjalassa on Euroopan toiseksi suurin tasankovesiputous 10,7 metrin putouskorkeudella.

Mikkeliläiset auto-alan ammattilaiset tutustuivat syksyisellä kokous- ja koulutusmatkallaan Karjalan pääkaupunkiin, Petroskoihin. Värtsilän raja-asemalta tapahtuneen ylityksen jälkeen oli vuorossa vielä reilun 300 kilometrin rupeama paikallista päätietä, ennen kuin Äänisen rannalla sijaitsevan kaupungin valot loistivat. Todellisuudessa reitti oli kuin suomalainen päätie joitakin vuosikymmeniä sitten.

Mutkia ja kylien läpi ajeltaessa kävi selväksi, että Venäjän yksi köyhimmistä alueista on myös harvaan asuttua seutua. Vanhan Suomen hameenhelma jatkoi nykyistä Suomea noin sata kilometriä leveämmäksi. Kangasmaastoisen metsämaan vastapainona oli järvimaisemia ja suota.

Petroskoissa Karjalan tasavallan reilun 600 000 tuhannen asukkaan määrästä asuu liki puolet. Venäläiseksi kaupungiksi asukasmäärä on pieni (267 000). Suomalaisessa mittapuussa sijoitus olisi toinen, sillä asukkaita on parikymmentätuhatta enemmän kuin Espoossa.

Matkan kulttuurilliseksi pääanniksi oli suunniteltu pistäytymistä Kizin saarelle. Tuo puukirkoistaan tunnettu maailmanperintöalue jäi kuitenkin tällä kertaa kokematta, sillä 260 kilometriä pitkän ja 60 kilometriä leveän Äänisen aallot olivat yltyneet kolmen metrin korkuisiksi. Luonnon ihmeitä päästiin katsomaan Kivatsun putouksille, jossa vesi pauhasi vapaasti kohti Laatokkaa.

Pitkäjärven Auto-osien ja autovaraosien maahantuojien yhdessä järjestämän matkan avulla autokorjaamoyrittäjät saivat kouluttautua alan uusiin tuuliin ja vaihtaa kokemuksia arjesta poikkeavassa ympäristössä jo 11. kerran.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0