Satojen harrasteajoneuvojen tapahtuma järjestettiin heinäkuun aluksi jo 27. kerran.
Visulahden matkailukeskuksen nurmialueelta tapahtumapaikan vakiinnuttaneen Oldtimer Runin siipien suojissa oli esillä laaja kirjo erilaisia harrasteautoja ja moottoripyöriä. Neljän harrasteautokerhon, Mikkelin Mobilistien, VW Club St. Michelin, Saimaa Vansin ja St. Michel Cruisersin järjestämä tapahtuma imee harrastajia mukaan isolta alueelta. Tapahtuman järjestelyissä mukana ollut Mikkelin Mobilistien Risto Teittinen arvioi esillä olleiden harrasteautojen kokonaismääräksi ainakin 650 yksilöä.
Vuosien varrella autojen rakentamisen taso on noussut ja viimeistely on maukkaimmin tehtyjen kaarojen kohdalla suorastaan silmiä hivelevää. Harrasteautoilu ei kuitenkaan ole pelkästään teknistä kikkailua, vaan rentoa yhdessäoloa ja kokemusten jakamista. Harrastajat ovat yhä enemmän perheellisiä, ja monet autokunnat olivatkin mukana vauvasta lähtien. Toisaalta talouden matalasuhdanne hankaloittaa varsinkin kuvien
Oldtimer Runin osallistujat kävivät tänä vuonna iltapäivän päätteeksi cruisailemassa Anttolassa asti. Iltabileet alkoivat iltayhdeksältä Ravintola Huvikummussa Otavassa. Sitä ennen autoletka ajoi kaupungin keskustaan ja pysähtyi torilla, jossa mukulakivien päällä oli noin 90 autoa – kuin silloin joskus ennen vanhaan.