Sisusta kierrätystavaroilla

16.3.2016 Koti
Tavaran käyttötarkoitus saattaa syntyä heti sillä hetkellä, kun tuotteen näkee.

Kevät saa taas sisustusintoilijat vauhtiin. Sisustuskuumeen hillintään ei tarvitse aina välttämättä paljon rahaa, sillä mukavia ideoita ja sisustuselementtejä löytää edullisesti myös kierrätystavaroista.

Kirpputoriostoksilla kierrellyt Taru Laitinen tutki myynnissä ollutta villasaalia. Pehmeä ja lämpöinen peitto vaikutti kivalle, mutta se jäi kuitenkin pöydälle odottamaan omaa löytäjäänsä.

– Se ei ollut nyt tarkoitettu minulle. Se oli väärän värinen, eikä sovi tähän hetkeen. Ei sitä kannata ostaa kaappiinkaan odottelemaan, hän toteaa.

Taru Laitinen jätti tällä kertaa villapeiton ostamatta, sillä se ei sovi värinsä puolesta kodin sisustukseen.
Taru Laitinen jätti tällä kertaa villapeiton ostamatta, sillä se ei sovi värinsä puolesta kodin sisustukseen.

Laitinen sanoo kiertävänsä kirpputoreja myös sisustusmielessä.

– En etsi mitään erityistä, mutta jos jotain mukavaa löydän, niin ostan.

Sisustusjuttuja hän sanoo löytäneensä kahdella edelliskerrallakin.

– Löysin äidilleni verhot todella edullisesti. Ostin ensin viiden metrin verhokapan ja seuraavalla viikolla löysin lähes samaa kangasta olevat kolme paneeliverhoa. Ompelen kahdesta paneeliverhosta yhden kapan ja yksi jää vielä kaitaliinaksi, hän kertoo.

Tältä kirpputorikierrokselta hän löysi tyttärelleen Iittalan peltipurkin, jossa on tanssiva kettu.

Kirppis-Kahvila Wilma ja Wihtorin myyjä Jasmin Kinnunen sanoo, että asiakkaat tulevat etsimään löytöjä. Toiset etsivät jotain tiettyjä tavaroita ja osa tekee hankintoja, kun joku kiinnostava tavara vain sattuu kohdalle. Tällä hetkellä etenkin retro ja 60-luku ovat suosiossa.

– Täältä etsitään esimerkiksi Aarikkaa ja vanhoja kotimaisia astioita, kuten Finelin kattiloita ja Sarviksen muoviastioita. Sisustamiseen hankitaan esimerkiksi lasia, tauluja ja kehyksiä sekä koriste-esineitä.

– Piensisustustarvikkeet vaihtavat helposti omistajaa. Täällä myydään myös valmispaketteja, jossa voi olla kynttilä ja lasilautanen. Nuoret ihmiset ovat löytäneet sisustukseen myös pitsiliinat. Verhot, päiväpeitot ja pöytäliinat menevät myös hyvin kaupaksi.

Myös Ekotorin myymälät ovat hyviä paikkoja edullisille kierrätysostoksille.

– Meiltä löytyy sisustukseen tekstiilejä, huonekaluja, valaisimia ja koriste-esineitä. Välillä myyntiin tulee ihan design -tavaraa. Itse olen sisustanut koko kämpän täältä löytyvillä tavaroilla, kertoo kierrätysmyyjä Artturi Paakkari.

Ekotorin hintapolitiikka on saanut joskus kritiikkiä.

– Kannattaa rohkeasti kysyä, jos tavara kiinnostaa, mutta hinta häiritsee. Aina voi yrittää tinkiä, hän toteaa.

Seija Pyykkö löysi makuuhuoneeseen valaisimen.
Seija Pyykkö löysi makuuhuoneeseen valaisimen.

Seija Pyykkö piteli kädessään vanhaa seinälamppua, jossa oli metallijalka.

– Tästä näkee, että se on oikeasti vanha lamppu. Se maksaa 20 euroa, mutta ehkä vähän tingin. Olen valmis maksamaan jotain, sillä tämä ei ole mikään 40-luvun jäljitelmä. Tulin etsimään asiallista ja tukevaa tuolia ja löysin sellaisen. Sekin taitaa olla jotain tyyliä, hän totesi.

Vanhoja tuoleja ja huonekaluja haetaan myös osto- ja myyntiliikkeistä.

– Ihmiset etsivät erityisesti klassikkohuonekaluja. Kaikki kovat nimet ovat kysyttyjä. Varsinkin Aallon, Artekin, Ilmari Tapiovaaran ja Paavo Tynellin kalusteita ja valaisimia kysellään paljon, toteaa Maaherrankadulla toimiva yrittäjä Arto Myyryläinen.

Haluttujen tavaroiden perässä tullaan myös matkojen päästä, sillä Mikkelissä hintataso on pääkaupunkiseutua edullisempi.

– Minulla on isot varastot ja toisinaan asiakkaat tulevat katsomaan mitä on tarjolla. Joskus joku löytää jonkun tavaran ja oivallus sen käyttötarkoituksesta syntyy paikanpäällä, Myyryläinen päättää.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0