Auto lainaan vaikka pariksi tunniksi

9.12.2015 Auto & Kone
Markku Vlasow toteaa maakunnassa olevan hyviä kuskeja, koska autot ovat pysyneet priima-kunnossa. Kaikissa autoissa on seurantalaite ja näin tiedetään tarvittaessa missä mikäkin auto liikkuu.

Autovuokrauksen edelläkävijä löytyy myös Mikkelistä.

Valtakunnallinen autonvuokrausfirma 24rent.fi on toiminut Mikkelissä pari vuotta. Ensin niin sanottuna talkkarina toiminut Markku Vlasow päätti vuoden kokeilun jälkeen ryhtyä itsenäiseksi yrittäjäksi.

– Talkkarina ollessani katsoin, että autot ovat siistissä kunnossa ja laitoin kilometrit ylös. Samaa hommaa teen edelleen, mutta tietenkin vastuuta on enemmän ja autot ovat omalla yritykselläni leasingautoina, Vlasow kertoo.

Yrityksen päätoimipiste on Tampereella, mutta Mikkelissä autot sijaitsevat Porrassalmenkadun alkupäässä, samalla parkkipaikalla muun muassa kuntokeskus Fressin asiakaspaikkojen kanssa.

Autojen varaaminen tapahtuu kokonaan netin kautta. Asioiden sujuessa hyvin ihmisten kohtaaminen jää vuokraustilanteessa kokonaan pois.

– Kun henkilöstöä ei tarvita muun muassa luovuttamaan avaimia, kulut pysyvät alhaisina, Vlasow täsmentää.

Positiivinen puoli on myös se, että auton voi noutaa mihin kellonaikaan tahansa, vaikka keskellä yötä. Asiakas saa netissä hoidetun varauksen jälkeen puhelimeen linkin, jonka kautta auton ovet avautuvat.

– Avain löytyy autosta ja se jätetään sinne vuokra-ajan umpeuduttua.

Ajon aikana on tarvittaessa mahdollista lisätä ajoaikaa, edellyttäen, että auto on vapaana. Mikkelistä on tällä hetkellä mahdollista vuokrata 8 tai 15 kuution pakettiautoja tai henkilöauto.

– Kesäkuukaudet elokuuhun saakka ovat olleet kiireisimpiä ja autot ovat olleet lähestulkoon koko ajan ajossa.

Henkilöauto ei Mikkelissä ole vielä löytänyt niin hyvin käyttäjiään. Pääkaupunkiseudulla tarvetta lyhytaikaiselle auton vuokraamiselle löytyy paljonkin. Yrittäjä toteaakin, että palvelu täytyisi tuoda opiskelijoille ja yrityksille tutuksi.

– Moni varmaan pohtii mistä saisi auton lainaan ja meillä lyhin laina-aika on kaksi tuntia. Myös yrityksille tämä on hyvä tapa hankkia ajoneuvo käyttöönsä juuri silloin, kun sille on tarvetta.

Mies pohtii, että vuokra-autoja käytetään lähialueella paljon muuttamiseen. Jälkitarkastuksessa hän on huomannut kilometrejä kertyvän yleensä 400-600. Iältään vuokraajat ovat suurelta osin kolmenkymmenen molemmin puolin.

– Tuntuu, että ihmiset ovat kuluneen vuoden aikana löytäneet palvelun ja alkaneet hyödyntää sitä.

Vlasowin mukaan vielä ei ole tarvetta nostaa autojen määrää, mutta jos kysyntää on, siihen täytyy vastata. Asiakkaalle autonvuokraus on tehty helpoksi. Ajoneuvo palautetaan samaan paikkaan, kuin mistä se noudettiin, eikä muusta kuin turvallisesta matkanteosta tarvitse huolehtia.

Suomi jäljessä pohjoismaita

Kuopiolaisen perheyrityksen Auto Rent Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Halonen toteaa autovuokraamopalveluiden olevan kasvava toimiala, mutta Suomi on vielä selvästi jäljessä muita pohjoismaita. Auto Rent Oy vastaa Itä- ja Keski-Suomessa olevista Herzt -liikkeistä, jotka toimivat franchising -periaatteella. Halosen mukaansa alalle on tullut viime vuosina uusia sekä valtakunnallisia, että kansainvälisiä toimijoita.

– Toimivien pienyritysten on vaikea pärjätä jatkuvasti kasvavien kulujen ja alenevien hintojen vuoksi, Halonen täsmentää.

Uusien palvelumallien kuten yhteiskäyttöautojen yleistyminen Ruuhka-Suomen ulkopuolella ei toimitusjohtajan mukaan näytä alan kannalta kovin valoisalta.

– Harvaan asuttu maa sekä korkeat kalusto- ja henkilöstökustannukset estävät uusien palvelumallien leviämisen.

Mikkelissä autovuokraamo Hertz toimi ennen aivan keskustan tuntumassa, mutta sen toiminta on lakkautettu. Halonen arvelee, että tulevaisuudessa palvelu tulee olemaan täysin sähköisien kanavien varassa. Se ei kuitenkaan poista henkilökohtaisen palvelun tarvetta.

– Autonvuokraus koetaan edelleen jossain määrin hankalaksi palveluksi, jolloin henkilökohtaista palvelua arvostetaan. Jatkuvasti kiristyvä hintakilpailu pakottaa omalta osaltaan miettimään uusia toimintamalleja, Halonen kertoo.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0