Varaosakauppa täytti pyöreitä

Henkilökohtaisesti. Juhani ”Jussi” Hyvärinen ja Kari Ruhanen näkevät palvelun merkityksen vain kasvavan alalla kuin alalla.

Pitkäjärvellä toimiva autovaraosaliike näki päivänvalon 10 vuotta sitten.

Ennen syyskuussa 2005 vietettyjä avajaisia oli tehty jo paljon taustatyötä autovaraosaliikkeen perustamisen eteen. Alan kilpailukenttä muuttui silloin lyhyen ajan sisällä nopeasti, kun kahden liikkeen sijasta tekijöitä olikin neljä.

Alalla pitkään vaikuttanut Jussi Hyvärinen lähti omille siivilleen vankan kokemuksen pönkittämänä. Koko ajan johtoajatuksena oli olla riippumaton ja ketjuihin kuulumaton jälleenmyyjä. Tällä hetkellä yritys on paikkakunnan ainoa yksityinen ja yrittäjävetoinen varaosaliike.

– Hyllyssä olevan varaosa- ja tarvikevalikoiman pitää olla tarpeeksi laaja, sillä varsinkaan korjaamoasiakkaat eivät odottele osiaan turhaan, yrittäjä ja toimitusjohtaja Jussi Hyvärinen tietää.

Yhteistyö sujuu yrityksen taustalla. Hyvärisestä poiketen yrityksen toinen omistaja, Kari Ruhanen, ei osallistu varaosaliikkeen päivittäiseen arkeen. Kokenut yrittäjä pyörittää autokorjaamoa Ristiinassa. Tästä on ollut etua, kun ruohonjuuritason kenttätuntemus pysyy yllä. Idea autovaraosaliikkeestä syntyi miesten välisestä velmuilusta.

– Silloin heitimme toisillemme, että eiköhän perusteta oma osakauppa, Ruhanen muistelee.

Varaosakauppa on muuttunut viimeisten vuosien aikana paljon. Netti on tehnyt toiminnasta läpinäkyvämpää ja kuluttaja-asiakkaat ostavat varaosia enemmän korjaamojen kautta. Syynä on autojen huoltamisen ja korjaamisen siirtyminen yhä enemmän korjaamojen hartioille.

– Kärjistetysti sanoen, se mitä tavallinen autoilija voi tehdä autolleen, on lähinnä tankkaaminen ja lasinpesunesteen lisääminen, Hyvärinen havainnollistaa.

Ruhasen mukaan autot tarvitsevat aina laakereita ja jarruja, vaikka voimalähde olisi mikä.

– On myös mielenkiintoista, mitä hybridi- ja sähköautot tuovat tullessaan varaosakaupan puolelle.

Tiskiasiakkaat ostavat yhä enemmän muita tarvikkeita. Kotitalouksista löytyy aiempaa enemmän erilaisia moottorikäyttöisiä laitteita, jotka tarvitsevat myös varaosia ja tarvikkeita. Varaosakauppa muuttuu tulevaisuudessa yhä isompien osakokonaisuuksien myyntiin. Autonvalmistajat rakentavat tulevaisuudessa kulkupelin siten pienemmällä osamäärällä.

– Esimerkiksi radiolaitteiden valmistajan pitää jo tuottaa koko kojelauta alihankintana, Hyvärinen tietää.

Yksi asia ei kuitenkaan ole kaupankäynnin suhteen muuttunut mihinkään: henkilökohtaisen kanssakäymisen merkitys. Asiakaspalvelu on kaiken a ja o, ja siitä pitkän linjan kauppias pitää yli kaiken.

– Pidän kasvotusten käytävästä kaupankäynnistä eniten, hän tunnustaa.

Vuosien varrella vakioasiakkaista on tullut hyviä ystäviä.

– Korjaamoasiakkaita on jo toisessa polvessa. Olen nähnyt heitä jo pikkupoikana isän mukana. Toisaalta monet hyvät ystävät ja yhteistyökumppanit ovat siirtyneet jo pilven reunan tuolle puolen.
Huumorintajuisena miehenä tunnettu Hyvärinen muistaa hyvin erään sattumuksen matkan varrelta. Pohjanmaalta Hirvensalmen mökilleen saapunut mies kävi ostamassa tavallisen, mielestään virtaa täynnä olevan auton akun. Kuuden tunnin päästä samainen mies oli jälleen tiskin takana ja ilme oli vihainen. Hän kertoi akun olevan virrasta tyhjä ja tokaisi siihen hieman tuohtuneena, että mitä tehdään. Hyvärinen antoi uuden, varmasti ladatun akun asiakkaalle.

– Jos se ei nyt lähde käyntiin, niin laitan rasat käteen ja tulen työntämään. Kaveri alkoi nauramaan ja lähti takaisin mökilleen.

Tarinan hauskuus piilee siinä, että rasat tarkoittaa Pohjanmaalla lapasia. Tuttu sana Mikkelissä kuultuna ja vieläpä tiukassa paikassa laukaisi koko tilanteen.

Jo 13-vuotiaasta alkanut työura on tarkoittanut Hyvärisen kohdalla pitkiä päiviä. Rentoutuminen tapahtuu varaosakaupan vastapainoksi musiikin parissa, karaoke on lähellä sydäntä. Varsinainen hulluus iskee, kun puhutaan koirista, jotka ovat miehelle kaikki kaikessa.

– Rehnin Tauno sanoi minulle aikanaan, että kun ollaan lauantaisin töissä, niin ei tarvitse puistella mattoja. Tätä neuvoa olen koittanut noudattaa, mies paljastaa lopuksi.

Kokenut idän matkaaja

Hyvärinen paljastuu varsinaiseksi Venäjän matkailun ekspertiksi. Omien laskujen mukaan mies on käynyt itärajan takana lukemattomia kertoja, kauimmillaan Moskovan takana. Oman yrityksen aikana tahti on ollut kerta vuoteen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Varaosakauppaan liittyvien matkojen aikana on nähty paljon muutakin. Jo -80-luvulla opiskellun venäjän kielen taidon avulla myös kaupankäynti on ollut helpompaa. Valloillaan oleva pattitilanne Venäjän suhteen on Hyvärisen mukaan valitettava.

Tämän syksyn juhlamatka suuntautui Pietariin. Turistin silmiin talouspakotteet eivät juuri näkyneet, vaan elämä sujuu. Kansa kokee Putinin harjoittaman ulkopolitiikan oikeaksi, mutta sisäpolitiikka ei miellytä. Kansan ostovoima on ajettu alas, kuten ruplan kurssi osoittaa.

Hyvärisen mukaan idän matkailu aukeaa aivan eri tavalla, kun matkanjärjestäjänä on kokenut tekijä.

– Siinä Tilausliikenne Veijo Pulkan isäntä itse on tekijä paikallaan. Jos navigaattoria ei tarvita Moskovan tällä puolella, niin se kertoo jotain ammattitaidosta, Hyvärinen kehaisee luottomiestään.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0