Erikoisliikkeellä tuli vuosi täyteen

17.5.2015 Auto & Kone
Yhden merkin miehiä. Niko Schulmanin, Rami Hurskaisen ja Timo Vesangan yhteinen vuosi Mikkelissä on ollut työntäyteinen.

Ranskalaisten Citroen-autojen myyntiin erikoistunut Kärkimerkit Oy avasi viime vuoden toukokuussa liikkeen Mikkeliin Iisalmen ja Savonlinnan liikkeiden lisäksi. Viiden työntekijän voimin pyörivä kolmen liikkeen ketju toimii alan yleisinä lainalaisuuksina pidettyjä menettelytapoja vastaan useammassa kohdassa.

Kärkimerkit ei pyöritä esimerkiksi jälkimarkkinointipuolta lainkaan, vaan keskittyy yksinomaan autojen myyntiin. Aivan Kärkimerkkien välittömässä läheisyydessä oleva Citix Oy on hoitanut huollon roolin hyvin.

– Meillä on joka paikkakunnalla osaavat sopimusmerkkihuollot. Siitä kuviosta nauttivat kaikki, asiakkaat ja tekijät, Schulman tietää.

Automyynnistä vastaava Niko Schulman on tyytyväinen kuluneeseen vuoteen, vaikka myöntää ajan olevan vähintään haasteellisen. Yritys oli uutena tekijänä paljon näkyvillä ja eri tavoin. Kärkimerkit teki yhteistyötä muun muassa Jurassic Rockin kanssa. Tätä yhteistyötä on tarkoitus jatkaa tulevanakin kesänä.

Citroenin markkinaosuus on pyörinyt koko maan osalta kahden prosentin paikkeilla. Mikkelissä yritys on petrannut vuoden aikana alhaisemmalta tasolta valtakunnallisen keskiarvon paikkeille. Se ei kuitenkaan riitä Schulmanille, vaikka onnistumisia on tullut etenkin tavara-autopuolella.

– Totta kai haluamme isomman palan kakkua, mutta se vaatii kovaa ja pitkäjännitteistä työtä. Iso kiitos tähänastisesta kuuluu asiakkaiden ohella ehdottomasti myyjillemme.

Schulman pitää sekä Mikkelin että liikkeen sijaintia erinomaisena, sillä asiakkaita käy paikan päällä paljon myös kauempaa. Iisalmen miehenä hän on huomannut seudun olevan todella aktiivinen vapaa-ajan asukkaiden suhteen. Sen huomaa liikkeessä vierailevista asiakkaista, joista iso osa on muualta kuin Mikkelistä.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0