Hyvä kokonaispalvelu varmistaa asiakastyytyväisyyden

20.3.2015 Auto & Kone
Haastattelupäivänä Pertti Vepsäläisellä oli työn alla oli vähän harvinaisempi remontti. Autossa oli syttynyt tulipalo, jonka vuoksi johtosarja oli uusittava. Ilkka Litmanen asensi linja-auton etupyörään mittauslaitteistoa, jolla tarkastettiin pyöräkulmia.

Raskaspari Oy on onnistunut työllistämään ja laajentamaan toimintaansa taantumasta huolimatta.

Volvo kuorma-autojen valtuutettu huolto- ja varaosapalveluyritys toimii Mikkelin lisäksi Iisalmessa sekä yrityksen varsinaisessa kotikaupungissa Joensuussa. Toukokuun alussa yrityksen perustamisesta tulee kuluneeksi kuusi vuotta.

– Aloitimme toiminnan Mikkelissä jo kesällä 2008, jolloin olimme mukana Volvo Finlandin ketjussa. Raskaspari syntyi seuraavana keväänä yrityskaupan myötä, selventää huoltopäällikkö Jan-Markus Heikkinen.

Kaiken kaikkiaan kolmessa toimipisteessä työskentelee reilut 60 henkilöä. Mikkelissä väkimäärä on parikymmentä.

– Kun aloitimme, meitä oli tässä paikassa kymmenen, joten seitsemässä vuodessa väki on tuplaantunut. Toki onhan sitä kasvua haettukin.

Heikkisen mukaan viime vuosien taantuma on luonut yritykselle lisähaasteita.

– Jos kokonaistaloutta miettii, vuosi 2008 oli viimeinen hyvä vuosi. Sen jälkeen tuli kaikki alas. Taantumasta huolimatta olemme kuitenkin pystyneet kasvamaan ja löytäneet paikkamme Mikkelissä.

Heikkisen mukaan kasvuun on vaikuttanut myös se, että yrityksen palveluihin kuuluu Volvo merkkihuollon lisäksi myös muuta toimintaa. Henkilöstöllä on vankkaa osaamista esimerkiksi perävaunuista, kylmäkoneista ja päällirakenteista.

– Alun jälkeen mukaan on tullut myös Volvo-maansiirtokoneiden huollot ja korjaukset. Rengastoiminta käynnistettiin paikkakunnalla kolme vuotta sitten. Automyyntiä puolestaan hoitaa Auto-Kilta.

Juvalta saapunut Sami Hulkkonen oli huoltoasioilla. Hänen mukaansa Raskasparissa on erinomainen ja asiakaslähtöinen palvelu. Tiskin toisella puolella istui työjohtaja Jarmo Mutanen.
Juvalta saapunut Sami Hulkkonen oli huoltoasioilla. Hänen mukaansa Raskasparissa on erinomainen ja asiakaslähtöinen palvelu. Tiskin toisella puolella istui työjohtaja Jarmo Mutanen.

Yrityksen huolto- ja korjaamohallissa tehdään töitä kahdessa vuorossa, aamukuudesta iltakymmeneen. Heikkinen katsoo tietokoneelta viime päivien tapahtumia ja työtilauksia. Sen perusteella hän arvioi, että yhden työpäivän aikana korjaamon läpi kulkee noin 15 erilaista korjaus- tai huoltotoimenpidettä.

– Ehkä tyypillisimmät tehtävät ovat kuorma-autojen huolto tai kuluvien osien, kuten jarrujen vaihdot. Myös katsastuksia tehdään paljon. Meillä on samassa pihassa alihankintana A-katsastuksen palvelut, joten myös katsastuskorjaukset kuuluvat toimenkuvaamme.

Raskaspari Oy:n palveluihin kuuluu myös päivystystoiminta, eli käytännössä mekaanikko on tavoitettavissa puhelimen päässä myös öisin. Oli kesä tai talvi, huoltomies lähtee tarvittaessa auttamaan asiakasta joko tienpäälle tai huolehtimaan siitä, että rikkoontunut kulkuneuvo saadaan hinattua korjaamoon.

– Asiakkailla on aika kovat odotukset korjausaikataulujen suhteen, eikä täällä puhuta mielellään odotusajoista. Auto olisi saatava suht nopeasti työn alle ja järkevässä aikataulussa valmiiksi. Se on ymmärrettävää, sillä auto on heille työväline ja hommat seisovat ilman sitä.

Mikkelin Raskaspari sijaitsee maantieteellisesti hyvässä risteyspaikassa ja paikkakuntalaisten lisäksi yritystä työllistää myös ohiajava kauttaliikenne. Heikkisen mukaan hyvällä kokonaispalvelulla varmistetaan, että asiakas palaa heille myös uudelleen.

– Palvelu on hyvää silloin, kun asiakas saa avun kohtuullisessa ajassa ja kohtuuhinnalla ja että homma hoituu kerralla kuntoon – periaatteella. Silloin asiakas tulee takaisin.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0