Keittiö kannattaa suunnitella omien tarpeiden mukaan

12.11.2014 Koti
Minna Häkkisen suunnittelemia Retro –tuotteita on myytävänä Savilahdenkadun varrella sijaitsevassa Wanhassa Talossa.

Sisustussuunnittelija Minna Häkkisen yritys Studio m3 viettää syntymäpäiviä. Merkkipaalua juhlitaan töitä tekemällä.

– Kun tein vuoden verran sisustusalan näyttötöitä, totesin etten koskaan perusta omaa yritystä. No nyt yritykseni viettääkin jo 5-vuotissynttäreitä. Ajattelin pitää isot kemut, mutta aika ei vain riitä, Häkkinen naurahtaa.

Koska Häkkinen on tekstiiliartesaani ja sisustussuunnittelija, on hän työskennellyt pitkään erilaisten kankaiden parissa. Erityisesti vanhoihin suomalaisiin kankaisiin viehättynyt nainen harrastaa kirpputoreja, joten kaappeihin on kertynyt paljon kotimaisten valmistajien hyvälaatuisia kankaita.

– Olen suunnitellut vanhoista retrokankaista uudistuotteita, jonka myötä syntyi oma retroa-mallisto. Vanhoissa kankaissa on jokin erityinen lumo ja mitä tarinoita niihin voi liittyäkään. Näillä tuotteilla on ihan oma kuluttajakuntansa, hän toteaa.

Sisustussuunnittelija on työskennellyt Rouhialankadun varressa sijaitsevassa funkkistalossa viime keväästä asti. Retroa -tuotteet ompelee samoissa tiloissa toimiva ompelija Senja Turunen Ompelu Zaumasta.

Häkkisellä on käytössään oma tilauskangasmallisto, mutta hän sanoo käyttävänsä työssään eri kangastoimittajia laidasta laitaan.

– Toimin työssäni aina asiakkaan edustajana. En ole sitoutunut vähittäiskauppoihin tai tuotemerkkeihin, joten voin siis käyttää kankaita ja muita sisustuselementtejä aina Ikeasta design-tuotteisiin.

Häkkinen suunnittelee, stailaa ja sisustaa asiakkailleen kauniita koteja, joissa arki sujuu käytännöllisesti. Yksi viimeaikainen kohde on Rantakylässä sijaitsevan uudisrakennuksen supermoderni keittiö, jota esiteltiin myös Kauniit Kodit -lehden lokakuun numerossa.

– Tässä keittiössä on integroitu kaikki mahdollinen.

Esimerkiksi liesihuuva on piilotettu saarekkeen sisään, mutta käytettäessä se nousee kätevästi ylös. Mikro on integroitu syvään komeroon.

Keittiön kaikki kylmälaitteet näyttävät päällepäin ihan tavallisilta kalusteovilta.

– Kaappien pinta on harjattua mäntyä, jossa on voimakas mattapintainen struktuuri. Vastapainoa antaa yläkaappien aivan sileä ja korkeakiiltoinen pinta.

– Tässä kodissa tavallaan koko keittiö integroituu tupaan niin, ettei se edes näytä erilliselle keittiölle, sisustussuunnittelija kiteyttää.

Minna Häkkisen suunnittelema moderni keittiö, jota on esitelty myös sisustusalan lehdessä. Kuva Minna Häkkinen.
Minna Häkkisen suunnittelema moderni keittiö, jota on esitelty myös sisustusalan lehdessä. Kuva Minna Häkkinen.

Keittiösuunnittelussa käytetään harvemmin sisustussuunnittelijaa, sillä kalustetoimittajat tekevät keittiösuunnitelmat asiakkaalle maksutta. Sisustussuunnittelija kuitenkin osaa luoda keittiön lisäksi kokonaisuuden, jossa ruokailuryhmä, valaisimet ja verhot kokoavat kaikki talon sisustuselementit yhteen.

Häkkisen mukaan ihmisillä on valtavat erot siinä, mitä he vaativat keittiöltään. Ruoanlaittoa harrastavat tarvitsevat paljon tilaa työskentelylle ja koneille. Toisille puolestaan riittää mikro ja muutama tarvikekaappi.

– Toivon, että asiakkaat tekisivät rohkeasti oman näköisiä keittiöitä. Jos ei tarvitse tilaa kokatakseen koko suvulle, ei silloin tarvitse sisustuslehdissä esiteltyjä saarekkeita.

Sisustussuunnittelija ei itse ole intohimoinen ruoanlaittaja.

– Keittiössäni on kyltti, jossa lukee: ”Minulla on keittiö, koska se tuli talon mukana”, Häkkinen nauraa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0