Tarvaisesta nopein varaosamyyjä

15.10.2014 Auto & Kone
Palkintopallilla. Ismo Tarvaisen edelle ehtivät vain Kahan palveluksessa olevat Juha Tallus ja Harri Välimäki. Näin titteli nopein varaosamyyjä osuu todellisuudessakin oikeaan.

Vauhtilajeista aina pitänyt Ismo Tarvainen pääsi toteuttamaan yhtä unelmaansa syyskuun lopussa. Työpaikan palkintomatka vei miehen Ruotsin Linköpingiin ja Formula Renaultin puikkoihin.

Auton varaosia maahantuoja Oy Kaha Ab:n ja osavalmistaja Denson järjestämän kilpailun palkintona oli elämysmatka vauhdin saloihin oikean formula-auton kanssa. Suomesta matkaan lähti kaikkiaan 12 henkilöä, joista yksi oli Ismo Tarvainen Mikkelistä. Isäntinä paikan päällä olivat Euroopan ja Pohjoismaiden Denso-edustajat.

– Kun tieto palkinnosta tuli, valittiin työporukasta paras tähän koitokseen, kertoo Pitkäjärven Auto-osien yrittäjä Juhani Hyvärinen.

Ihan kylmiltään ei radalle ollut mitään asiaa, vaan ohjelmassa oli puolen päivän mittainen koulutus keskeisistä ajamisen nikseistä. Nimi Formula Renault ei kerro useimmille meistä mitään, mutta kysymyksessä on täysiverinen kilpa-auto. Linköpingin Formula Renaultit ovat hieman matalaviritteisempiä kuin kisakäytössä olevat vastaavat autot. Myös rengastus oli vakioautoista. Silti voimaa löytyy 150 hevosvoiman verran, ja kun autolla on painoa vain 450 kiloa, on vauhdin hurma taattu. Mainittakoon, että auto kiihtyy satasen vauhtiin 4,5 sekunnissa ja huippunopeudeksi luvataan 235 km/h.

Aiemmin kartingia ja jäärata-ajamista harrastanut Tarvainen odotti koulutuksen jälkeistä ajokoitosta luonnollisesti vesi kielellä. Kun ajon aika koitti, oli rata sateen kastelema. Se tiesi lisää haasteita ajamiseen.

– Kaasua ei saanut avata ennen kuin eturenkaat olivat auton suuntaisesti, samoin piti menetellä jarrutuksessa. Muuten auto lähti käsistä, Tarvainen kertasi kokemustaan.

Varsinaista nopeuskisaa ei keliolosuhteiden vuoksi voitu käydä, sillä riskit olisivat kasvaneet liian suuriksi. Niinpä paremmuus ratkaistiin kahden kierrosajan perusteella, joiden piti olla ajallisesti mahdollisimman lähellä toisiaan. Tarvainen onnistui ajovuorollaan hyvin, sillä eroa kertyi reilun parin kilometrin mittaisella radalla vain pari kymmenystä. Se riitti aina podiumille saakka, sillä lopputuloksissa Mikkelin mies oli kolmas.

Aiemmin myös simulaattorikisoissa hyvin pärjännyt mies todisti itsellensä, että homma toimi myös oikealla formulalla ajettaessa.

– Se oli mahtava kokemus, vaikka hartiat ottivatkin kiinni runkoputkiin. Ihan hyvin siinä mahtui kuitenkin ajamaan, Tarvainen kertoo innostuneesti.

– Vielä kun olisi päässyt ajamaan kuivalla kelillä, mutta ensi kerralla sitten!

Linköpingin Formula Renaultien ohella ratastadionilta voi vuokrata myös Ariel Atomin, jota mainostetaan maailman nopeimpana katuautona – 0–100 km/h 2,7 s! Hinnat kurssin kera olevaan ajokoitokseen maksaa muutaman sata euroa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0