Suursatsaus loi palvelukeskittymän

|

Hyvällä hollilla. Valtatie 14:n ja Moinsalmentien risteykseen noussut uusi Osuuskauppa Suur-Savon autotalo sijaitsee näkyvällä liikepaikalla.

Osuuskauppa Suur-Savon uusi autotalo Savonlinnassa on tervetullut piristysruiske maakunnan toiseksi suurimpaan kaupunkiin.

Kuun alussa Mertalaan avattu Etelä-Savon Auton uusi autotalo pihapiirin palveluineen houkuttelee autoilevia asiakkaita monipuolisuudellaan. Toyota-myynnin ja varaosa- sekä huoltopalvelujen lisäksi samaan yhteyteen avattiin myös Karla-monimerkkikorjaamo.
Merkkikorjaamossa huolletaan Toyotien lisäksi myös Nissaneita, Opeleita ja Mercedes-Benzejä.
– Pidämme täällä myös näiden merkkien myyntinäyttelyitä säännöllisesti, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen.

Aiemmin Etelä-Savon Auto palveli Karjalantiellä, aina 1990-luvulta lähtien. Tätä aiemminkin tontilla oli autokauppatoimintaa, lamavuosina konkurssiin menneen Koneliike Viljakaisesta lähtien.
Reilun 2000 m2 kokoisessa hallirakennuksessa on vuokralla myös A-katsastus tarjoten henkilö- ja pakettiautojen katsastuspalveluja. Aivan rakennuksen takaosassa sijaitsee Etelä-Savon Auton ja Karlan asiakkaille suunnattu rengashotellipalvelu.
Asiakkaille huoltopalvelujen saavutettavuus on helppoa, sillä tie sisälle käy kaikille samasta ovesta. Vuoden ajan rakennetun autotalokiinteistön naapurissa on S-Market lounaskahviloineen. Lisäksi pihamaalla on uusi ABC-polttoainejakelupiste katoksineen.

Aivan yksin Suur-Savo ei Mertalan investointeineen ole liikenteessä. Lähistölle nousee Rustan uusi liikekiinteistö. Tilaa vievän kaupan kiinteistöille näyttäisi olevan imua Savonlinnan itäreunalla.
– Onhan tämä maakuntamme toiseksi suurin kaupunki. Meidän oli investoitava tänne, sillä entiset tilat olivat elinkaarensa päässä.
– Lisäksi ne olivat vuokrakiinteistössä, mutta nyt olemme omillamme siltäkin osin, Häkkänen kertoo.
Osuuskauppa investoi uuteen maamerkkiinsä noin 5,5 miljoonaa euroa.

Automyyjät Rauno Ikonen (vas.), Pasi Kettunen, autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen, myyntipäällikkö Jarkko Parkkinen sekä automyyjät Jari Hatakka ja Jani Parkkinen ovat suu messingillä uusien tilojen myötä.

– Tavoite on tehdä kannattavaa liiketoimintaa ja kuolettaa investointi pois, samalla täyttäen omistaja-asiakkaiden palveluodotuksia mahdollisimman hyvin, Häkkänen valaisee.

Korona-aikakausi on näkynyt Savonlinnan Etelä-Savon Autossa palvelujen lisäkysyntänä. Kauniina lomaseutuna ja kesäkaupunkina tunnettu linnakaupunki on ollut viime vuosina usein otsikoissa negatiivisten rakennemuutosuutisten vuoksi.
– Aina puhutaan että kesä on tällä seudulla vilkkainta aikaa, mutta alkanut syksy on ollut vielä vilkkaampaa, kertoo Etelä-Savon Auton Savonlinnan liikkeen myyntipäällikkö Jarkko Parkkinen.
Etäkauppa on tullut jäädäkseen myös autokauppaan. Suur-Savo laajensi autokaupan toimintoja kevään korvalla myös Vantaalle.
– Se on toiminut erinomaisesti etäkaupan tukikohtana kivijalka-asiakkaiden ohella. Kolmella eri paikkakunnalla toimivien liikkeiden avulla meillä on 400–500 auton vaihtoautovalikoima, josta löytyy jokaiselle jotakin, Häkkänen valaisee Savonlinnan, Mikkelin ja Vantaan liikkeiden yhteistä juonta Suur-Savon Auto-markkinointinimen alla.
Uuden autotalon myötä Etelä-Savon Auto työllistää Savonlinnassa kaksi henkilöä aiempaa enemmän, automyyjän ja mekaanikon. Kaikkiaan saman katon alla työskentelee 22 autoalan ammattilaista.

Korkeutta ja automatiikkaa

Uudesta huoltokorjaamohallista löytyy kaikkiaan 12 autopaikkaa. Avara ja korkea tila mahdollistaa myös isompien autojen huoltotoimenpiteet ilman erikoisjärjestelyjä. Tämä tarkoittaa käytännössä isoja pakettiautoja, kevytkuorma-autoja ja matkailuautoja.
Jälkimarkkinointipäällikkö Juha Kauria kertoi syyskuun alun avajaisten houkutelleen väkeä reippaasti myös korjaamon puolelle.

Valoisaa ja turvallista. Jo neljännesvuosisadan Etelä-Savon Auton palveluksessa toimineen jälkimarkkinointipäällikkö Juha Kaurian mukaan uudet tilat luovat työntekijöille turvalliset ja modernit työskentelyolosuhteet.

– Monimerkkikorjaamo Karlan palvelut kiinnostavat. Kaikki asiakasomistajat eivät aja Etelä-Savon Auton myymillä merkeillä, mutta korjaamo palvelee kaikkia.

Lisäksi töitä riittää myös oman talon puolesta, sillä vaihtoautojen kunnostustöissä on pyrkimys olla mahdollisimman omavarainen. Huoltojen, korjauksien ja varaosapalvelujen lisäksi omasta palveluvalikoimasta löytyvät myös korikorjauspalvelut. Vain maalaamopalvelut ostetaan alihankkijoilta.
Uudet korjaamotilat on varusteltu hyvin ja esimerkiksi pakokaasuimurit toimivat automaattisesti. Viimeiset tavarat hakivat vielä avajaisten jälkeen paikkaansa, mutta arki toimii hyvin.
Muuttourakka oli melkoinen. Tämän johdosta ovet olivat asiakastöiden osalta viikon säpissä.
– Olihan siinä omat haasteensa, mutta kaikki sujui lopulta hyvin, Kauria päättää.

Kaksoiskuntalaiset ovat Mikkelille arvokkaita

|
Kaupunginjohtaja näkee kaksoiskuntalaisissa paljon sosiaalista potentiaalia. Kaksoiskuntalaisuusmalli voisi tuoda kuntalaisille paljon etuja. Ilman kaksoiskuntalaisuuttakin suomalaiset valitsevat nykyään itse etukäteen, minkä kunnan terveyspalveluita pääsääntöisesti käyttävät. ...

Miksi suomalaiset rakastavat itsevaltiaita?

|
Ylen esittämä Arthur Franckin Pesänlikaajat on viehko dokumentti syksyllä 1981 ilmestyneestä Tamminiemen pesänjakajat -kirjasta ja sen tekijöistä. Elokuva ei sinänsä tarjoa mitään suuria paljastuksia ...

Mikä on sopiva huonelämpötila?

|
Lämpimän sisäilman halu vie joskus voiton taloudellisista ja terveydellisistä tosiasioista. – Omakotitalojen asukkaiden lämpökokemus on hyvin yksilöllinen asia. Suositukset, niin kuin makuutilojen lämpötilojen säätäminen ...

Taskuparkkeeraus vaatii rauhallisuutta

|
Hannun Liikennekoulu ky:n tiimipäällikkö Hannu Salmikunnas arvioi, että taskuparkkeeraus sujuu näppärillä ja osuvilla vinkeillä. Taskupysäköintiä opettelee yleensä jokainen auton ajokorttia varten liikennekoulussa harjoitteleva noviisi. ...

Kolmannen sukupolven tyyliteini

|
Oman luokkansa ikoniksi muodostunut Nissan Qashqai lataa uuden mallin myötä turvavarusteet, ajettavuuden ja äänimaailman uudelle tasolle. Vuonna 2006 esitellyt ”Kassu” on ollut valmistajalleen elintärkeä ...

Tilaa tarjoavasta retkeilyautosta on moneksi

|
Kotimaassa jälkikäteen varusteltu hyötyajoneuvo voi olla vastaus monenlaisiin tarpeisiin. Suomalaiset korirakentajat ovat tunnettuja korkealaatuisista tuotteistaan. Meistä lähes jokainen on istahtanut näyttävästi rakennetun taksibussin tai ...

Matkailuautokauppa on käynyt kuumana

|
Omavarainen oleskelu puskaparkeissa on yhä suositumpaa. Matkailuautoja hankitaan myös kimppakäyttöön. Uusien henkilöautojen kauppa on kärsinyt koronan kourissa, vaikkakin ruuhkaisempaa Eurooppaa selkeästi vähemmän. Sen sijaan ...

Vianorin korjaamo isompiin tiloihin

|
Renkaiden asentajat huomaavat usein korjausta kaipaavia vikoja. Parhaiten rengasliikkeenä tunnettu Vianor myös huoltaa ja korjaa autoja. Mikkelin toimipiste on saanut uudet korjaamotilat, joihin mahtuu ...

Taskuparkkeeraus vaatii rauhallisuutta

|
Hannun Liikennekoulu ky:n tiimipäällikkö Hannu Salmikunnas arvioi, että taskuparkkeeraus sujuu näppärillä ja osuvilla vinkeillä. Taskupysäköintiä opettelee yleensä jokainen auton ajokorttia varten liikennekoulussa harjoitteleva noviisi. ...