SM Vaakuna-Ralli 2022 ajetaan syksyllä

|

– Mikkelin Urheiluautoilijat ry on toiminut jo vuodesta 1966 ja vastannut Vaakuna-Rallin järjestämisestä vuodesta 1995, kertoo puheenjohtaja Tomi Jääskeläinen.

Myös tapahtumakonsepti muuttuu monella tapaa.

Vuodesta 1995 lähtien ajettu Vaakuna-Ralli on normaalisti järjestetty aina kevättalvella, helmikuisten kinosten keskellä. Vuodesta 2003 SM-osakilpailuna ajettu kisa järjestetään ensi vuonna poikkeuksellisesti elokuussa. Edellisen kerran SM Vaakuna-Ralli on ajettu kesäkelissä vuonna 2008.
– Varsinaisesti mitään erikoista syytä ajankohdan muutokseen ei ole. Haluamme pitkän tauon jälkeen kokeilla, miten tapahtuma onnistuu kesäkelissä ja samalla selvittää, millaisia teitä täällä on kesäkisaa ajatellen, kertoo Mikkelin Urheiluautoilijat ry:n (MikUA) puheenjohtaja Tomi Jääskeläinen.

Kisan konsepti muuttuu paitsi järjestämisajankohdan, myös tapahtuma-alueiden osalta.
– Haluamme uudistaa tapahtumaa ja ajatuksena on viedä kilpailua entistä enemmän maastoon, sekä muuttaa tapahtuman luonnetta enemmän kilpailukeskeiseen suuntaan.
– Muun muassa huoltoparkki siirtyy XAMKin kampukselta Raviradalle, ja reitille haetaan myös uusia erikoiskokeita.

Rallireitin EK-kilometrien määrä tulee Jääskeläisen mukaan olemaan noin 120 km. SM-osakilpailun minimi EK-kilometrimäärä on 100 kilometriä.
– Meillä reitti on aina ollut monipuolinen. Matkan varrelta löytyy sekä teknistä osaamista vaativaa että vauhdikkaampaa pätkää.
– Reitti on vasta kartoitusvaiheessa, mutta sitä lähdetään rakentamaan edellä mainituista lähtökohdista.

Jääskeläisen mukaan jo se, että ralli ajetaan kesäkelissä, asettaa kilpailijapareille haasteita.
– Talvella, jos lunta riittää, voi pienissä ajovirheissä aina nojata vähän penkkaan ja ottaa siitä tukea.
– Kesällä sitä mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole. Silloin kilpailijapareilta vaaditaan enemmän tarkkuutta, Jääskeläinen tietää.

Toukokuussa, ennen SM Vaakuna-Rallia, MikUA järjestää Virtasalmen Motoparkissa ralli sprintin.
– Olemmekin yksi harvoista seuroista, joka järjestää vuoden sisään kaksi SM-osakilpailua.
– Ensi vuosi tulee siis olemaan mielenkiintoinen ja työntäyteinen, Jääskeläinen päättää.

 

Mikkelin Urheiluautoilijat ry

• Perustettu vuonna 1966.
• Jäseniä n. 290, joista nuorisojäseniä n. 40.
• Järjestänyt Vaakuna-Rallin vuodesta 1995, SM-osakilpailuna vuodesta 2003.
• Rallissa on vuosittain mukana 120–150 –kilpailijaparia.

Sähköisyys on nyt in

|
Insinöörintaidot ovat synnyttäneet melkoisen määrän uusia, sähköistettyjä menopelejä. Helteinen kesä takasi laitteille lämpimän vastaanoton myös Mikkelin seudulla. Sähköistettyjen kulkuvälineiden valikoimaa on viime vuosina saatu ...

Mikkelin aarimailla nautitaan satokaudesta

|
Urpolassa, Lehmuskylässä, Orijärvellä ja Jokipuistossa on Mikkelin 4H-yhdistyksen aarimaita. Niiden viljelijät ovat saaneet tänä kesänä nauttia aurinkoisista puutarhasäistä. Mikkelissä on neljä aarimaa-aluetta, jotka sijaitsevat ...

EA-kurssit osin webinaareina

|
Perinteikäs ensiapukurssien järjestäjä, Suomen Punainen Risti, jatkaa EA-kurssien järjestämistä poikkeusaikoinakin. Samalla linjalla ovat mikkeliläiset KasvuEsedu ja EST koulutus. Ensiapukoulutuksia koskevaan lakiin on KasvuEsedun toimitusjohtajan ...

Kesäautoilu on muuttanut muotoaan

|
Kesäauton voi käsittää monella tavalla: aktiiviharrastajalle se on pitkin talvea kiillotettu historiikki, joillekin erikoisempi käyttöauto, kolmannelle vuokra-auto. Kesällä autoilusta haetaan tunnelmaa ja elämyksiä, kun ...

Uudet kaasubussit ovat toimineet hyvin

|
Mikkelin tilaamat bussit tuovat käyttöä paikalliselle biokaasulle. Mikkelin kaduilla kulkee nyt neljä tuliterää kaasubussia, jotka tulivat liikenteeseen vappuna alkaneella uudella sopimuskaudella. Kilpailutuksen voitti paikallisliikenteen ...

Autourheilua töissä ja vapaalla

|
Moottoriurheilua harrastaville korona aiheutti pitkän talven. Nyt kalusto ja kuskit ovat valmiina, kuten Lassi Härkösellä. Jo teini-ikäisestä jokamiesluokkaa ajanut Lassi Härkönen viihtyy kilpa-autojen kanssa ...