Mikkelin ainoa EP

18.11.2020 Ajankohtaista
Jenni Kosonen on ainoana mikkeliläisenä saanut kansainvälisen European photographer-arvonimen.

Jenni Kososelle myönnettiin arvonimi, joiden haltijoita löytyy Suomesta nyt 49 kappaletta.

 

Federation of European Photographers FEP on myöntänyt KuvaMatin yrittäjä Jenni Kososelle kansainvälisen European Photographer-arvonimen.

– Kun tieto EP:stä tuli tiistai-iltana, olin ratketa liitoksistani, nauraa Kosonen.

– Ajattelin, ettei tällainen pikkukaupungin puuhapirkko ikinä yllä arvonimeen, mutta toisin vain kävi.

 

Kosonen on Suomen Ammattivalokuvaajat ry:n jäsen, joka edustaa Suomea alan eurooppalaisessa keskusjärjestössä, Federation of European Photograhphers FEP.

– Olen vuosia seurannut ja ihastellut, miten muut pärjäävät tuomarien arvioinneissa. En kuitenkaan aikaisemmin ole uskaltanut ajatellakaan, että lähettäisin omia töitäni sinne, Kosonen kertoo.

– Olen kuitenkin työn ja parhaillaan käymäni valokuvaajamestarikoulutuksen myötä saanut varmuutta, joten päätin laittaa portfolioni eteenpäin. Myös opettajani kehoitus antoi lisäpotkua päätökselle.

 

FEP:lle lähetetään työkansio, jossa tulee olla 12 valokuvaa.

– Kuvien pitää olla omalta osaamisalueelta, kuten minulla on muotokuvaus, vaikka teen myös muita kuvauksia, kertoo Kosonen.

– Kolme tuomaria arvioi kuvat ja puoltoääniä piti saada kolmesta kaksi.

Kososen 12 muotokuvan sarja sai puoltoäänet kaikilta kolmelta tuomarilta.

 

Arvonimi tuo Kososelle kansainvälistä näkyvyyttä.

– Tietoni ovat näkyvillä FEP:n sivustoilla portfoliota ja yritystä myöten. Ikkuna kansainvälisille markkinoille on avautunut.

– Ja kuka tietää, joku jossain päin maailmaa voi haluta juuri minut valokuvaajaksi tapahtumaan tai mihin vaan, Kosonen iloitsee.

 

FEP:n arvonimet

Valokuva-alan koulutus järjestetään monella tavalla eri puolilla maailmaa. Siksi FEP on rakentanut 20 vuoden aikana kolmitasoisen järjestelmän, jonka tarkoituksena on ollut luoda Euroopan laajuinen valokuvauksen osaamisstandardi.

European Photographer (EP) on kolmitasoisen portaikon ensimmäinen, toisena on Qualified European Photographer (QEP) ja korkeimpana Master Qualified European Photographer (MQEP).

EP-arvonimiä Suomeen on myönnetty yhteensä 49, QEP:tä 15 ja MQEP:tä vain 3 kappaletta.

FEP kattaa yli 20 Euroopan maata ja mukana on kaikkiaan noin 50 000 eurooppalaista ammattivalokuvaajaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0