Kämäräinen oli aikaansa edellä

Yorkshirenterrieri Roosa on Merja Kämäräisen vakioasiakas. – Roosan omistaja on päättänyt pitää sen lyhytturkkisena helppohoitoisuuden vuoksi. Kuuntelen aina asiakkaan toiveita, mutta samalla annan neuvoja. Esimerkiksi karkeakarvaisen koiran turkki muuttuu, jos sen nyppimisen sijaan ajaa koneella lyhyeksi, Kämäräinen kertoo.

Lemmikkieläimiin panostetaan aina vain enemmän.

Mikkelin keskustassa kirkkopuiston laidalla sijaitseva trimmausliike Tassu & Turkki täyttää tässä kuussa 10 vuotta. Yrittäjä Merja Kämäräinen on ollut alalla jo parikymmentä vuotta, mutta kyseisessä liiketilassa täyteen tulee pyöreitä vuosia.
– Tämä on ollut unelma-ammattini jo pikku tytöstä saakka. Kun päätin ryhtyä trimmaajaksi ja tehdä siitä päivätyöni, monet ihmettelivät ja ehkä vähän vastustivatkin ajatusta. Mieheni ja läheisimmät ystäväni tukivat päätöstäni, Kämäräinen kertoo.

Useimmat Kämäräisen asiakkaista ovat koiria, mutta joskus kynnenleikkuuseen saapuu myös pupuja ja marsuja.
– On minulla ollut pari kissa-asiakastakin, mutta nyt vähemmän. Asiakkaani ovat todella ihania ja monet heistä ovat käyttäneet palveluitani jo vuosia, Kämäräinen kertoo.
Vuosien saatossa panostus lemmikkieläimiin on kasvanut ja Kämäräinen kertoo olleensa aikaansa edellä aloittaessaan työuransa.
– Minulla oli sellainen ajatus, että koirille voisi tarjota erilaisia hemmotteluhoitoja. Aikoinaan ajatus oli todella kummallinen, mutta nykyään ihmiset haluavat hemmotella lemmikkejään esimerkiksi tassuhoidolla, Kämäräinen kertoo hymyillen.
Suurin osa hänen asiakkaistaan on paikkakunnalta, mutta ihmiset tuovat lemmikkejään kauempaakin hemmoteltavaksi.
– Osa on Savonlinnan suunnalta ja yksi asiakas on Saksasta saakka. Kun mieshenkilö lomailee matkailuautolla Suomessa, niin hän tuo samalla koiransa minulle pesuun ja trimmiin, Kämäräinen kertoo.

Trimmaaja on aina pitänyt koirista ja halunnut työskennellä niiden kanssa. Parasta antia on se kun huomaa saaneensa kaunistautumassa olevan lemmikin luottamuksen.
– Koirat voivat olla todella hermostuneita uusissa tilanteissa. Kun ne huomaavat, ettei ole mitään hätää ja saattavat lipaista kädestä tai kasvoista, niin silloin tietää luottamussuhteen syntyneen.
Tulevaisuudessa Kämäräinen näkee itsensä trimmauspöydän ääressä niin pitkään kuin mahdollista.
– Ajatuksenani olisi saada tiloihin samanhenkinen yrittäjä kumppaniksi, Kämäräinen vinkkaa.

Täyttääkö yrityksesi pyöreitä tai onko muuta polttavaa mielessä? Ilmianna juttuvinkkisi meille.
0400 172 825  tai toimitus@haumedia.fi

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0