Kriisit synnyttävät aina uutta

23.4.2020 Auto & Kone

Auto- ja konekaupassa huomiota on kiinnitetty joustavuuteen etäkaupan ja rahoituspalvelujen osalta.

Äkkijarrutuksen kokenut talouselämä on varsinkin ihmiskontakteista riippuvaisten palvelualojen osalta joutunut luomaan nahkaansa kovalla vauhdilla. Erilaiset uudet keinot tavoittaa asiakkaat koronaviruksen rajoituksia kunnioittaen on saanut autoalan toimijoiden harmaat aivosolut suoranaiseen tehotyöskentelyyn.
Tilanne on totinen autoalan pääomavaltaisuuden vuoksi, sillä vaihtoautovaraston kiertonopeus on kannattavuuden osalta avainasemassa. Positiivinen ulottuvuus haastavassa ajanjaksossa on toistaiseksi matalalla pysynyt korkotaso. Se helpottaa vastuista selviytymistä, niin kuluttajien kuin palveluntarjoajienkin kannalta.
Lisäksi on huomattava, että kysymyksessä ei ole kysyntäpohjainen tai muuten rahoitusmaailmasta johtuva häiriötilanne. Siksi kriisistä ulospääsyyn suhtaudutaan alan toimijoiden kesken yhä melko luottavaisesti.

Rahoitusyhtiöt tarjoavat tilanteeseen sopivia uudenlaisia palveluja. Esimerkiksi Toyotan rahoitusyhtiö, Toyota Finance Finland Oy, lanseerasi hiljattain ajankuvaan soveltuvan rahoitustuotteen. Se tarjoaa vapaan käsirahan ja kuukausittaisen maksuerän määrittelemisen lisäksi myös muita sopivia lisäpalveluita. Samaan sopimukseen voidaan räätälöidä renkaiden kausisäilytykset ja huoltosopimukset, mutta ehkä tärkeintä on joustavuus asiakkaan henkilökohtaisen tilanteen muuttuessa.
Kysymys on mahdollisuuksista lyhennysvapaisiin ja osamaksujen maksamiseen asiakkaan puolesta, mikäli hän joutuu työttömäksi. Lyhennysvapaata sekä asiakkaan puolesta maksettavia kuukausieriä voi kumpiakin olla maksimissaan kolme. Lyhennysvapaata voidaan käyttää lomautustilanteessa, mutta rahoitusyhtiön maksamat erät edellyttävät vakituisen työsuhteen irtisanomista.

Erilaisia vaihtoehtoja otetaan kentällä käyttöön aktiivisesti.
– Uskoisin, että uusia tuoteoivalluksia lanseerataan tilanteen mukaan jatkossakin, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen.
Erilaisten uusien tuotteiden ja palvelumuotojen tarkoitus on pitää pyörät mahdollisimman normaalisti pyörimässä, sillä autoilun tarve ei ole kadonnut mihinkään. Alan toimivuudella on merkitystä aina yleiseen huoltovarmuuteen saakka.
– Etäkauppaa tehdään nyt paljon. Kotiinkuljetuspalvelut on otettu vastaan hyvin niin myynnin kuin huollonkin puolella, Häkkänen sanoo.

Rahoitussopimukset joustavat myös jo aiemmin hankitun auton osalta. Savilahden Auton vaihtoautopäällikkö Harri Parkkinen kertoo vaihtoehdosta, joka on osoittautunut viime aikoina suosituksi.
– Tiukan paikan iskiessä monet ovat vaihtamassa autoaan edullisempaan, jotta he saavat vapautettua pääomaa muuhun elämiseen.
– Näin ei kuitenkaan tarvitse välttämättä tehdä, sillä rahoitusyhtiö voi tietyin ehdoin ostaa autoa takaisinpäin, jolloin pääomaa vapautuu omaan käyttöön ja silti saa matka jatkuu tutuksi käyneellä autolla, Parkkinen havainnollistaa.

Autoarinan ja Ajanvaunun henkilöautomyynnistä vastaava, yrittäjä ja myyntipäällikkö Veijo Karjalainen, kertoo rahoituspuolella olleen toistaiseksi melko rauhallista.
– Lyhennysvapaita varmaan otetaan olemassa oleviin sopimuksiin tilanteen mukaan, mutta meille se ei ole isommin näkynyt.
Karjalainen muistuttaa, että lyhennysvapailta kuukausilta pitää maksaa korko. Se missä kohtaa maksaminen tapahtuu, löytyy erilaisia toimintatapoja rahoitusyhtiöstä riippuen.
Tunnelmat autokaupassa yleensäkin ovat olleet hyvin kaksijakoiset. Toisaalta kauppaa olisi tehtävä, mutta ihmiskontakteja pitäisi välttää. Karjalainen ymmärtää tosiasian ja pitää asiakkaita fiksuina, kun turhia kohtaamisia vältetään viranomaisten ohjeistusten mukaisesti. Siksi kotiinkuljetuspalvelut ovat osoittautuneet enemmän kuin tarpeellisiksi.

Rinta-Joupin Autoliikkeen Mikkelin toimipaikan myyntipäällikkö Heikki Laine odottaa varovaisesti jo aikaa parempaa. Sitä ennen palvellaan tilanteen vaatimalla tavalla.
– Rahoituspuolella on erilaisia kampanjoita. Esimerkiksi uusin autoihin saa kolmen kuukauden lyhennysvapaan ostohetkestä.
Kotiinkuljetukset ovat Rinta-Joupin Autoliikkeelle tuttua puuhaa.
– Meillä on ollut iät ja ajat olemassa myynnin kotiinkuljetuspalvelu. Siksi se palvelukonsepti on hioutunut jo ennen tätä tilannetta uomiinsa.
– Nyt myös huollon nouto- ja palautuspalvelu on osoittautunut oikeaksi vedoksi.

Laine ei lähde ennakoimaan sitä, mistä tämän aikakauden palveluista muodostuu pysyviä, kun tilanne isossa kuvassa normalisoituu.
– Optio niistä ainakin jää. Asiakkaathan sen palvelukirjon lopulta ratkaisevat, myyntipäällikkö tähdentää lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0