Eteläsavolaiset ajavat entistä paremmilla hyötyajoneuvoilla

18.12.2019 Auto & Kone
Kaikki käyvät kaupaksi. – Uusien ohella myös kaikenikäisille vaihtopakettiautoille löytyy ostajansa, kertoo automyyjä Pasi Koponen Autoarinasta.

Käytettynä kelpaavat parhaiten hyvin huolletut, 3-5 vuotiaat tonniluokan pakut.

Kaikki käyvät kaupaksi. – Uusien ohella myös kaikenikäisille vaihtopakettiautoille löytyy ostajansa, kertoo automyyjä Pasi Koponen Autoarinasta.

Nopeusrajoittimesta vapaa ja enintään 3500 kg:n omamassan omaavat pakettiautot syrjäyttivät käytännössä kevytkuorma-autoiksi rekisteröitävät pakettiautot jo vuosia sitten. Taannoisen ajokorttiuudistuksen jälkiseurauksena kuorma-autoksi rekisteröitäviä pakettiautoja ei käytännössä ole enää myyty.
Mutta kuinka paljon pakettiautokauppaa tehdään ja minkälaisilla hyötyajoneuvoilla maakunnassamme oikein ajetaan? Teimme kierroksen tilinpäätösostosten kulta-aikaan mikkeliläisissä autoliikkeissä.

Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntipäällikkö Heikki Laineen mukaan pakettiautokanta on nykyään hyväkuntoista ja uudempaa suhteessa takavuosiin. Laineen mukaan kilpailu eri merkkien välillä on kiristynyt, ja lähes kaikki markkinoilla myynnissä olevat vaihtoehdot alkavat olla varteenotettavia vaihtoehtoja.
– Ajo- ja käyttöominaisuuksissa löytyy toki eroja. Samoin erilaisten käyttäjien tarpeet poikkeavat toisistaan. Esimerkiksi joillekin pitää olla pariovet, joillekin taas ei mitenkään.
Mittavan vaihtopakettiautovalikoiman omaavan autoliikkeen myyntipäällikkö tietää, että kun asiakkaan etsimän hyötyajoneuvon halutut ominaisuudet kohtaavat, on kaupankäynnille hyvät edellytykset.
– Tarpeeseenhan ne useimmiten ostetaan, joten sopivan sattuessa kysymys on käytännössä enää hinnasta, Laine tietää.

Volkswagenin hyötyajoneuvoja myyvän Savilahden Auto Oy:n myyntipäällikkö Jouni Mustonen on pannut merkille, että pienet pakettiautot eivät ole Suomessa ja Etelä-Savossa lyöneet läpi kuten monissa muissa maissa. Osaltaan tähän on syynä reilua kuljetuskapasiteettia suosiva autoverotus.
– Uutena suosituin on pitkän mallin tonniluokkalainen eli meidän tapauksessa Transporter. Sitä se on myös käytettynä, Mustonen alleviivaa.
Käytettynä halutuin paku on Mustosen mukaan kolmesta viiteen vuoden ikäinen auto, jolla on ajettu alle 100 000 kilometriä ja se on alv-vähennyskelpoinen eli ollut yrityskäytössä.

Leasing on nostanut viime vuosina päätään ja useimmiten tuohon kokonaispakettiin on kuulunut myös huoltopuoli. Se on johtanut siihen, että pakettiautot ovat entistä paremmin huollettuja.
– Pakettiauto on työväline ja sen pitää olla kunnossa. Ei nykyisessä työelämässä tule kysymykseenkään, että auton vuoksi pidetään rokulia, Mustonen heittää suupielet virneessä.
Vaikka niin sanottu ”alvillinen” pakettiauto on markkinoilla kuin väärä raha, ei se iän karttuessa ole mikään elinehto. Yksilöllinen kunto ratkaisee paljon enemmän. Mustosen mukaan uusia

Uusi myymälä on toiminut. Savon Autokeskuksen Aleksi Musakka ja Mikko Paasonen ovat tyytyväisiä Mercedes-Benz Sprinter-myynnin ensimmäiseen vuoteen.

pakettiautoja menee myös yksityiskäyttöön.
– Jos henkilökuljetuskapasiteetti on kaksi tai kolme henkilöä, on pakettiauto joillekin paras vaihtoehto. Esimerkiksi aktiiviselle harrastelijanikkarille, mökki-ihmisille tai isoa kuljetuskapasiteettia kaipaavalle pakettiauto on oiva vaihtoehto.

Autoarinan automyyjä Pasi Koponen mieltää arvonlisävero-osuuden olevan käytännössä merkityksetöntä alle 10 000 euron hintaluokassa. Ne ja vieläkin edullisimmissa yksilöllinen kunto on avainasemassa.
– Jos taas noin 20 tuhannen euron arvoinen pakettiauto ei sisällä alvia, on sen ostajajoukko huomattavasti rajoitetumpi.
Pakettiautojen kohdalla ei ole Koposen mukaan koettu henkilöautojen kaltaista tuontiryntäystä.
– Ehkä huollon myötä merkkiliikkeen asema on sillä puolella vielä vahvempi, kun kysymys on kuitenkin työkalusta.
Ranskalaisten tavara-autojen suosion nousun syyksi kuluvan vuoden aikana Koponen ei näe mitään ihmeitä.
– Pitkä takuu ja ajantasainen mallisto, niillä on oltava vaikutusta.

Savon Autokeskuksen myyntitilojen laajennuksen jälkeen avattu Mercedes-Benzin Sprinter-myynti on lähtenyt myyntipäällikkö Aleksi Musakan mukaan hyvin käyntiin.
– Tämä vuosi meni aloitusvuodeksi hyvin. Siksi ensi vuoteen on hyvä lähteä, Musakka kertoo.
Musakan edustamasta liikkeestä myydään kaikkiaan kolmen eri merkin pakettiautoja ja lava-autojakin kahden merkin voimin. Kun mukaan lasketaan vieressä olevan Etelä-Savon Auton Toyota-edustus, on asiakkailla valinnanvaraa vähintäänkin riittävästi.
– Hyötyajoneuvojen omistajat ovat hyvinkin merkkiuskollisia. Siinä ihan ratkaisevassa asemassa on huollon toimivuus, Musakka painottaa lopuksi.

 

Uusien markkina pienessä laskussa

Pakettiautojen rekisteröintitilastossa vanhat kiistakumppanit, Volkswagen ja Ford, ottelevat vuoden loppuun saakka yhtä tasaisesti kuin viime vuonnakin. Erotus lasketaan prosentin desimaaleissa. Saman voimme todeta kolmossijan kamppailusta, jonka ratkovat Toyota ja Mercedes-Benz.
Pian umpeutuvan vuoden ainoat nousijat pakettiautomarkkinoilla ovat olleet ranskalaismerkit, kaikkien muiden menettäessä markkinaosuuttaan. Kotimaan kokonaismyyntimäärä näyttäisi jäävän valtakunnallisesti kuluvan vuoden osalta selvästi viime vuotta alhaisemmaksi. Marraskuun loppuun mennessä muutos oli -5,7 %.
Etelä-Savossa alamäkeä ei käytännössä ole ollut lainkaan, sillä kokonaismyyntimäärä on ollut vain neljä autoa pienempi (295  291). Tämä merkitään prosenteissa lukemalla -1,4.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0