Traktoriedustuksien voimasuhteet muuttuivat

21.11.2019 Auto & Kone
Miehistö valmiina. Matti Gröhn, Pekka Piispa, Eero Immonen ja Raino Kinnunen palvelevat jatkossa myös Massey Fergusonin merkeissä.

Perinteinen traktorimerkki kiinnostui Mikkelin seudusta vuosien tauon jälkeen.

Mikkeliläisen perheyritys Etukone Oy:n traktorimerkkiedustukset ovat kääntyneet osoittamaan Massey Fergusonin aikakautta. Aiemmin keväällä New Holland maahantuoja Agritek Oy:n päätös supistaa toimipisteverkkoa nipisti sinisten traktoreiden myyntiedustuksen pois Mikkelin korkeudelta. Tuolloin Agritekin omaan jälleenmyyntipisteeseen Kouvolaan keskitetty myynti on sittemmin myös lopetettu.
Kesällä Etukoneen huolto- ja varaosaedustuksiin liittyneen perinteisen traktorimerkin myyntiedustusneuvottelut sujuivat syksyn kuluessa siihen malliin, että myyntiedustus alkoi marraskuun puolivälissä. Aikaisemmin merkin myynti Mikkelin seudulle hoidettiin Kuopiosta tai Kouvolasta.

Massey Fergusonia maahantuovan Turun Konekeskus Oy:n myyntipäällikkö Jarno-Matti Hakamäki kertoo heidän tehneen perusteellisen kartoituksen alueesta ennen kuin päätös oli valmis.
– Mikkelin alueella on tilanne muuttunut sikäli, että nyt markkinoilla näyttäisi olevan meidän kokoinen aukko.
Hakamäki kertoo koko ketjun, aina valmistajasta jälleenmyyjään saakka, olevan mahdollisimman suora. Ylimääräisiä ihmisiä, kuluja aiheuttavia väliportaita tai monikerroksisia tietojärjestelmiä ei ole.
– Traktorimarkkinat ovat muuttuneet 10 vuoden aikana valtavasti. Silloin Suomessa myytiin vuosittain 3 500–4000 uutta traktoria, kun nykyään myyntimäärä on noin 1 500 koneen tasolla, Hakamäki valaisee.

Ihan niin musta alan kehitys ei liiketoiminnan kannalta ole kuitenkaan ollut, kuin voisi edellä mainittujen lukujen varjossa äkkiseltään otaksua. Hakamäen mukaan liikevaihdolla ja hevosvoimilla mitattuna traktorimarkkinat ovat yhtä suuret kuin aiemminkin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö markkinoilla olisi tarvetta tehdä lisää konekauppaa.
Varsinkin maatalouspuolella tilanne on taloudellisista syistä katsoen hankalahko. Tilastojen mukaan suomalainen traktorikanta on iäkäs, sillä tuotantoyksikön ykköstraktoreiden keski-ikä on yli 15 vuotta. Hakamäen mukaan on huomioitava, että tuo kalusto on verollisessa käytössä eli kopin sisältä löytyy useimmiten työpaikka.
– Vaikka paljon puhutaan, että Suomessa on yksi Euroopan vanhimmista autokannoista, niin ei se vielä traktorikannalle pärjää, mies heittää leikkisästi.

Massey Fergusonin tavoite on noin 20 uutta traktoria vuodessa. Yrittäjä ja toimitusjohtaja Pekka Piispa pitää uutta merkkiä hyvänä asiana.
– Aloitimme Etukone Oy:n liiketoiminnan vuonna 1988 nimenomaan Massey Fergusonin huolto- ja varaosatoimintoihin nojaten. Siinä mielessä tuntuu kuin kotiin olisi palannut, pitkän linjan konekauppias tuumaa.
Tämän vuoden aikana tapahtuneisiin merkkiedustusmuutoksiin Piispa suhtautuu kokemuksen osoittamalla tyyneydellä, sillä Etukone on nojannut liiketoiminnassaan moneen eri osa-alueeseen. Yritys on tuonut maahan käytettyjä traktoreita EU-alueelta jo pitkään. Lisäksi huolto- ja varaosaedustuksia on puolelle kymmenelle eri traktori- ja maansiirtokonemerkille.

 

Massey Ferguson

  •  1950-luvulla maatalouden koneellistuminen alkoi ripeästi ja tuolloin puhuttiin yleisesti ”Ferguson-kuumeesta”
  •  Vuosikymmenen lopulla fergujen osuus kaikista maamme traktoreista oli neljänneksen luokkaa
  •  Samaan aikaan nimi muuttui Fergusonista Massey Fergusoniksi fuusion seurauksena
  •  1960-luvulla MF:n myynti siirtyi Hankkijalle
  •  MF 135 oli vuosikaudet maailman eniten valmistettu maataloustraktori
  •  1970-luvulla merkki edusti edelleen neljännestä koko maamme traktorikannasta (54 000 traktoria vuonna 1977).
  •  Nykyään Massey-Ferguson on osa yhdysvaltalaista Agcocorp:ia. Saman omistajan suojiin kuuluu myös Valtra.
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0