Lämmintä pullaa kun leivotaan — Symppisbaarit

23.10.2019 Koti
Aina tuoretta – maistuis varmaan Sullekin.

– Tuu sisään vaan, ovi on auki, huikkaa Cafe Bar Sokkalan yrittäjä Outi Aronen.

Koputtelin ulko-oveen, kun Cafe Barin aukenemiseen oli vielä tunti aikaa – sisäpuolella tapasin kuitenkin Outin jo täydessä leivonnantouhussa.
– Meillä varsinainen leivontapäivä on keskiviikko, mutta nyt on tilauksia jo tälle päivälle, joten eikun leipomaan!
Otavalaissyntyinen Outi on toiminut kaupallisilla aloilla jo ennen yrittäjäksi ryhtymistään.
– Onneksi lisäsin nimeen tuo Cafe -sanan. Tuntuukin, että täällä Sokkalassa Cafe’ta arvostetaan enemmän kuin Bar’ia tai ravintolaa konsanaan, pohtii Outi jauhopilven takaa. Muistuttaa kuitenkin, että Cafe on täysin alkoholiluvitettu tapaamispaikka – mukaan myyntikin onnistuu.
Nykyisellä paikalla ravintolatoimintaa on ollut jo 35 vuotta – aiemmin ehkä keskiolutbaarin merkeissä, mutta nyt siis pari vuotta SokkalaCafe Barina, Sokkalan olohuoneena.
Yrittäjä kertoo, että yrityksen salaisuus on tuoreiden ja edullisten leipomusten lisäksi erilaiset juhlat. Livetapahtumat ovat nekin jo legendoja!
– Sokkalalaiset ovat mahtavia. Asiakkainamme on toki muitakin mikkeliläisiä, mutta tämä on kyllä erityisesti se Sokkalan juttu, julistaa Outi ja tarjoaa toimittajalle uunituoreen, rapsakkakuorisen karjalanpiirakan suoraan uunista.
Piirakan ja paksun munavoikerroksen herkullinen maku pyöri suussa pitkään vielä kotimatkallakin…

Pelimanni Pub

Jokipolku 1, Rantakylä, Mikkeli
Avoinna: Ma–To 14–23 (02)
Pe 14–02
La 12–02
Su 12–23 (02).

Kivijalka

Kunnanmäki 7, Rantakylä, Mikkeli
Avoinna: Ma 10.30–18
Ti–To 10.30–22
Pe 10.30–(02)
La 11–(02)
Su 11–22

Huvikumpu

Otavantie 1, Otava, Mikkeli
Myös majoitusta aamupalalla, omat sivut: ravintolahuvikumpu.fi
Avoinna Ma–To 10–22
Pe 10–02
La 12–02
Su 13–22

Ravintola Sahara

Tuulitaival 1, Kaituenmäki, Mikkeli
Biljardi, Darts, lautapelit, Karaoke, urheiluscreen, omat sivut: ravintolasahara.fi
Avoinna: Ma–To 15–22
Pe-La 12–02
Su 12–21v

JiiTee Hartikainen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0