Koirien matkustusmukavuus painaa auton valinnassa

|

Tiina Pesoselle takakontin tilavuudessa on tärkeämpää lattiatilavuus kuin korkeus. Pesosen koirat ovat tottuneet matkustamiseen ja ne nukkuvat suurimman osan ajasta ollessaan autossa.

Takakonttiin sijoitettu veräjä antaa tilaa ja turvallisuutta.

Autovalinnassa jokaisella meistä painavat vaakakupissa erilaiset asiat. Lapsiperheellä on erilaiset vaatimukset autolle kuin yksin matkustavalla henkilöllä. Myös harrastukset vaikuttavat siihen millaisia ominaisuuksia autolta halutaan.
Tiina Pesonen matkustaa yleensä kahden lapinkoiransa kanssa, joten kyytiin on mahduttava lemmikkien lisäksi myös kaikki omat tavarat.

Pesonen on ajanut vuoden verran nykyisellä Skoda Octaviallaan. Auto on tuttu, koska edellinen oli saman merkkinen.
– Se on hyväksi havaittu, niin miksi vaihtamaan. Yksi valintaan vaikuttava asia oli se, että takakonttiin menee edelliseen autoon ostettu koiraveräjä, Pesonen kertoo.
Veräjän lisäksi Pesosen autossa on perinteinen koiraverkko. Veräjä jättää koirille enemmän liikkumatilaa kuin esimerkiksi takakonttiin laitettu häkki, koska siinä ei ole lattiaa tai seiniä. Veräjä sulkee ainoastaan takakontin luukun.
– Kuumalla kelillä on kätevää, kun kontin voi jättää pysähdysten ajaksi auki. Tämän saa myös lukkoon, niin ei tarvitse pelätä, että koirat lähtevät omille teilleen, Pesonen kertoo.

Eläinten kanssa matkustaessa myös ilmastointi ja tummennetut ikkunat ovat tärkeässä roolissa. Nämä toki lisäävät matkustusmukavuutta muutenkin.
– Tietenkin perinteiset asiat kuten vähäinen kulutus on tärkeää. Itse saatan ajaa huonommillakin teillä, joten maavaraa pitää olla, Pesonen lisää.

 

Tila on ykköskriteeri

Rinta-Joupin Autoliikkeen automyyjä Henrik Moilanen tietää kuinka tärkeää on ottaa harrastukset huomioon auton valinnassa. Hän neuvoo, että omaan auton käyttöön kannattaa ottaa huomioon ainakin kahden viikon kuljetus- ja käyttötarve.
– Kun kartoitamme asiakkaan tarpeet, niin silloin on hyvä tietää mitä autoon pitää mahtua ja mitä asiakas on esimerkiksi kahden viikon ajan kuskannut autossaan, Moilanen kertoo.
Joskus voi olla niin, että asiakas tulee hakemaan isoa autoa, mutta tilalle on tarvetta vain esimerkiksi kerran vuodessa. Silloin kannattaa miettiä voisiko vaikka suksien kuljetuksen järjestää suksiboksin avulla.
Tietyt harrastukset vaativat myös tiettyjä ominaisuuksia autolta. Savon Autokeskuksen myyntipäällikkö Aleksi Musakka kertoo eräharrastajien painottavan auton maastokykyä maavaran ja nelivedon osalta.
– Kaikilla harrastuksilla on tasapuolinen vaikutus auton valintaan. Kaikilla ryhmillä yhteisiä piirteitä ovat sopivat tilat, hyvä varustelu ja taloudellisuus, Musakka täsmentää.

Ajanvaunun myyntipäällikkö Taavi Pulkkinen kertoo niin ikään tilan olevan harrastajille ykkösasia.
– Esimerkiksi melontaa harrastaville on tärkeää, että katolle saa sijoitettua kajakin tai kanootin. Melkein kaikissa farmareissa ja maastureissa on vakiona kattokaiteet, joiden päälle sitten saa lisävarusteena telineet.
Pulkkisen mukaan autoon ollaan valmiita satsaamaan enemmän euroja, jotta kyytiin saa harrastusvälineet sekä kaverit.

Moilanen kertoo monesti testanneensa asiakkaiden kanssa mahtuuko esimerkiksi koiran häkki tai sukset autoon.
– Itselläni on iso perhe ja lapset harrastavat jääkiekkoa. Viimeinen testi autolle omalla kohdalla on se, että mahtuuko pojan maalivahdin varusteet helposti takakonttiin, mies naurahtaa.
Kaikki kolme autoalan ammattilaista muistuttavat, ettei autoa hankkittaessa tarvitse tietää itse kaikkea, vaan myyjät opastavat.
– Meillä palvelupakettiin kuuluvat myös toimitukset kotiovelle, joten asiakkaan ei välttämättä tarvitse liikkua pitkiä matkoja, Musakka lisää.
Vaihtoehtoja on nykypäivänä niin paljon, että ostajan on mahdotonta tietää kaikkien autojen ominaisuuksia. Se on myös yksi syy, miksi asiakkaan tarpeiden kartoittaminen on erittäin tärkeä vaihe auton ostossa.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä

|
Vuoden Autoksi muutama vuosi sitten valitun Peugeot 3008:n vanavedessä on syntynyt kattava SUV-mallisto. Tuorein tulokas on 2008. Leijonamerkin valmistajakonserni PSA:n tekeminen on ollut korkeamman ...

Haukarting käytti tauon hyväkseen

|
Etelä-Savon ainoa sisäkartingrata palvelee kesällä myös ulkoradalla. Tälle kaudelle ulkorataa on uusittu ja vastaremontoitu saunaosasto avattu seuran kerhotilojen yhteyteen. Kolme kuukautta kiinni pidetty Haukarting ...

VW Kart on melkoinen taidonnäyte

|
Osa meistä tekee mitä haluaa. Seppo Piisolan kohdalla käsite naksahtaa vielä piirun verran eteenpäin. Rauhallisen omakotitaloalueen uumenissa on nätti pihapiiri, jonka autotallissa helmeilee kaksi ...

Aristokraattinen harrasteauto

|
Mikäli harrasteautokärpäsen puraisu kutittaa oikein kunnolla, saattaa vastaus löytyä aina tyylikkäästä engelsmannista. Fiilistelyn kohde löytyi tällä kertaa Mikkelin Rinta-Joupin Autoliikkeestä, jonka vaihtoriviin oli ilmaantunut ...

Kriisit synnyttävät aina uutta

|
Auto- ja konekaupassa huomiota on kiinnitetty joustavuuteen etäkaupan ja rahoituspalvelujen osalta. Äkkijarrutuksen kokenut talouselämä on varsinkin ihmiskontakteista riippuvaisten palvelualojen osalta joutunut luomaan nahkaansa kovalla ...