Citix jatkaa Ruusun komennossa

30.1.2019 Ajankohtaista | Koti
Sovitushommia. Citixin yrittäjä Antti Ruusu seurasi kun autokorimekaanikko Teemu Valtonen vaihtoi rutatun takaluukun tilalle uutta.

Sekä merkki- että monimerkkikorjaamona tunnettu yritys on nyt yhden miehen omistuksessa.

Vuonna 2007 perustettu Citix on tunnettu etupäässä ranskalaisen PSA-konsernin merkkien eli Citroënin ja Peugeotin merkkikorjaamona. Viime vuonna muutoksen tuulet kuitenkin puhalsivat voimakkaasti, kun saman katon alla autoliiketoimintaa harjoittanut Kärkimerkit sulki Mikkelin toimipisteensä. Citix liittyi myös vuosi sitten Fixus-korjaamoketjuun ja on siitä lähtien suunnannut osaamistaan myös kaiken merkkisten autojen omistajille.
Muutokset eivät jääneet vielä tähänkään, vaan vuoden alusta Citixin yrittäjäkaksikko muuttui yksiköksi, kun Antti Ruusu osti Juha Anttosen osuuden yrityksestä.
– Päätöstä kypsyteltiin viime vuoden aikana ja lopulta kaikki tapahtui kivuttomasti, omistusjärjestelyistä kertonut Ruusu sanoo.

Citixin toiminta jatkuu Ruusun mukaan kuten tähänkin saakka. Huoltoneuvojana ja varaosamyyjänä tiskillä jatkaa Juha Palkeinen ja hallin puolella työskentelee neljä henkilöä. Kahden mekaanikon lisäksi yrityksen palveluksessa on kaksoistutkinnon omaavia työntekijöitä. Heidän osaamisalue on asennuspuolen lisäksi myös korikorjauspuolella.
Verkkokauppakin on olemassa ja sen tarjontaa sekä toimintaa Ruusu aikoo kehittää.
– Tuotteiden lisäksi myyntiin on tarkoitus tuoda myös palveluja. Sähköisen kanavan kautta hoidetaan yhä monipuolisemmin autoiluun liittyviä asioita.
Nykyisiin toimitiloihin Ruusu on tyytyväinen. Autopaikkoja on reilusti, joten kasvulle on tilaa, mutta sitä ei lähdetä väkisin hakemaan. Sisään halliin mahtuvat myös suuremmat autot eli kevytkuorma- ja matkailuautot.
– Sijainti on myös hyvä, lähellä kahden valtatien risteystä, vain muutaman käännöksen takana, Ruusu mainostaa.

Citixin asiakastyytyväisyys on ollut aina hyvällä, useimmiten jopa erinomaisella tasolla. Tätä ovat tukeneet monet tutkimukset, joissa yritys on yltänyt merkkikorjaamopuolella kansalliselle piikkipaikalle asti. Ruusun mukaan tästä on ollut hyötyä jokaiselle asiakkaalle.
– Samaa konseptia käytämme tietenkin kaikkien asiakkaiden kanssa automerkistä riippumatta. Haluamme että asiakkaalla on varma olo siitä, mitä hän meiltä rahoillaan saa.
Hyvä asiakastyytyväisyys edellyttää Ruusun mukaan hyvinvoivaa henkilökuntaa.
– Sillä saralla ei voi koskaan olla liian hyvä ja siihen aion panostaa. Se on selvää, että kyllä tässä työtä riittää moneen lähtöön.
Pääkaupunkiseudulta kotoisin olevan Ruusun tie Mikkeliin kääntyi kymmenkunta vuotta sitten opiskelujen perässä. Veri taisi vetää Savoon, sillä sukujuuret ovat isoisän kautta Savonlinnan suunnalla, tarkemmin ottaen Oravissa.
Vuonna 2013 autoinsinööriksi valmistuneelle miehelle kävi ”perinteiset” eli tapasi opiskelujen aikana tulevan vaimonsa. Nykyisin perhe on nelihenkinen, sillä vanhempien lisäksi kotona elämää rikastuttavat kaksi pientä lasta.

 

Antti Ruusu autoalalla

• Kotoisin Helsingistä
• Sai Peugeot-innostuksen isältään jo pikkupoikana
• Valmistui autoinsinööriksi Mikkelin ammattikorkeakoulusta keväällä 2013
• On työskennellyt Citixillä elokuusta 2013
• Osayrittäjäksi keväällä 2014
• Omistaa Citixin yksin 1.1.2019 lukien

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0