Olohuone Galleria Haukivuorella jatkaa

24.10.2018 Ajankohtaista

Galleristi yllättyi suosiosta.

Tarja Forsblom avasi toukokuun lopulla Olohuone Galleria nimeä kantavan kotigallerian ja kahvilan Haukivuorella Pitkäahonmutkassa sijaitsevaan entiseen koulurakennukseen. Näyttelytiloina toimivat toinen olohuone ja eteinen.
– Olen aina pitänyt taiteesta ja haaveilin kauan kotigalleriasta. Tehdessäni aiemmin matkatöitä, tutustuin Helsingin Wanhassa Satamassa taiteilija Elena Gabbasovaan. Seuraavan kerran tapasimme Habitare-messuilla ja keskustelimme luonnollisesti taiteestaan, kertoo Forsblom.
– Kun Gabbasova kertoi, että hän mielellään järjestää näyttelyn vaikka kotiin sanoin siltä istumalta miehelleni että nyt maalataan seinät. Samalla asensimme tauluja varten kiskot katonrajaan, mutta sitten asia jäi roikkumaan. Vuosiksi.

Lopulta löytyi kalentereista molemmille sopiva aika, ja Forsblom järjesti kutsut, jossa oli esillä Gabbasovan tauluja.
– Alun perin galleriaa tarkoitus oli pitää avoinna vain kesä-heinäkuun ajan, mutta suosio oli niin suuri, että päätimme jatkaa taidemyyntinäyttelyitä hamaan tulevaisuuteen, iloitsee Forsblom.
Parhaillaan galleriassa on esillä Elena Gabbasovan maalauksia ja sekä Pitkäahosta lähtöisin olevan Mirja Tontin (os. Roponen) savitöitä.
– Joulun alla näyttely vaihtuu ja esille tulee uuden taiteilijan töitä, mutta galleriassa tulee jatkossakin olemaan Gabbasovan töitä vaihtuvana näyttelynä, kertoo Forsblom.
– Elena Gabbasova maalaa myös tilauksesta muotokuvia. Hänen ikuistamiaan julkisuuden henkilöitä ovat muiden muassa Erkki Toivonen, Kalevi Kivistö, Aki Parviainen ja Panu Haapala.

Olohuone Galleria (Pitkäahonmutka 33) on avoinna pe–su klo 12–18 tai sopimuksen mukaan. Näyttelyyn ei pääsymaksua. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi Pitkäahontie 425.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0