”Ennen mentiin veren maku suussa”

|

Annastiina Multasen ja Heidi Hakkaraisen kolme vihjettä syksylle ovat: sovi liikuntatreffit kaverin kanssa, tutustu uusiin liikuntalajeihin ja vähennä istumista.

Liikunta on monipuolistunut ja se nähdään tärkeänä osana arkea.

Porrassalmenkadun alkupäässä sijaitseva liikuntakeskus Fressi haluaa olla ihmiselle elämänmittainen kumppani. Palveluita löytyy perheen pienimmille sekä varttuneimmille.
– Ihmisten suhde liikuntaan on muuttunut vuosien varrella. Nykyään liikunta ja kuntoilu nähdään osana kokonaisvaltaista hyvinvointia, Fressin keskusvastaa Heidi Hakkarainen kertoo.
Kuntoilemassa ei käydä enää vain maksimaalisen voiman tai lihaskunnon vuoksi, vaan ymmärretään fyysisen kunnon suhde henkiseen hyvinvointiin.

Syksyn pimetessä ryhmäliikuntavastaava Annastiina Multanen on huomannut tuntien suosion kasvavan.
– Liukkaalla kelillä liikkuminen voi olla hankalaa ja myös vaarallista. Ryhmäliikuntatuntien sisältö vaihtelee laidasta laitaan. On tunteja rauhoittumiselle sekä sellaisia missä otetaan kunnolla hiki pintaan, Multanen kertoo hymyssä suin.
Välttääkseen vammoja urheilussa on tärkeää hallita oikeanlaiset tekniikat. Fressi on päättänyt ottaa ohjelmistoonsa myös tekniikka sisältäviä tunteja.

Niin kuin lähestulkoon kaikessa myös urheilussa on omat trendinsä. Kun aikaisemmin mentiin veren maku suussa, niin nyt liikunnalla halutaan edistää terveyttä.
– Liikunta voi olla myös sosiaalinen tapahtuma. On helpompi luistaa treeneistä yksin, kuin jos olet sopinut ne kaverin kanssa, Multanen muistuttaa.
Hakkarainen puolestaan kertoo, että he pyrkivät vastaamaan erilaisten elämäntilanteiden haasteisiin.
– Meiltä löytyy muun muassa fysioterapia- ja ostopaattipalvelut. Näin pyrimme vastaamaan äkillisestikin muuttuviin elämäntilanteisiin, Hakkarainen toteaa lopuksi.

Härkäviikot ja reikäleivät

|
Loppiaisesta alkavaa ja viimeistään Maarianpäivänä – alunperin 25.03. – päättynyttä talven selkää on kutsuttu meillä vuosisatoja härkä- tai selkäviikoiksi. Ajankohtainen laskiainen sattuu tähän vuoden ...

Mantelimalli on muodissa

|
Rakennekynsistä voi saada avun pureskeluvimmaan. Aikaisemmin rakennekynsiä valmistettiin akryylistä, jossa yhdistettiin neste sekä jauhe. Nyt rinnalle on tullut geeli, jonka hajuhaitat eivät tekovaiheessa ole niin ...

Jooga sopii miehille ja naisille

|
Oma laji löytyy kokeilun kautta. Puhuttaessa joogasta, monelle saattaa mielikuvana olla jotain uskonnollisuuteen ja notkeuteen viittaavaa. Tietoisuus on kuitenkin lisääntynyt suuresti ja ennakko-oletuksista on ...

Alusvaatteista ei enää vaieta

|
Alusvaatteet kohentavat myös mieltä. Vaatteet ja asusteet kuuluvat tärkeänä osana niin sisäistä kuin ulkoista kauneutta sekä hyvinvointia. Vaateliike Elenan uudet yrittäjät Hanne Tiainen ja ...