Kahdella hankkeista on rakennuslupa.
Mikkelin kehitysyhtiö Miksein koosteen mukaan rakennuslupa on myönnetty Helios Nordic Energy Finlandin Ropolansuon ja Solinvest Oy:n Vihkon voimaloihin.
Pohjoismainen Solinvest kuvaa itseään verkkosivuillaan uusiutuvan energian suurhankkeiden kehittämisen ja hallinnoinnin asiantuntijaksi. Vihkon voimalalle varattu alue on hieman yli kahdeksan hehtaaria, joka on Suomen mittakaavassa keskikokoinen. Alueella sijaitsi ennen Ristiinan kaatopaikka. Sinne suunnitellaan myös akkuvarastoja.
Haukivuoren Seutu kertoi marraskuussa 2024, että kaupunki on varannut Solinvestille myös 57,7 hehtaarin alueen Haukivuoren Ropolansuo-Viitakankaan alueelta. Mikkelin kaupungin maankäyttöjohtaja Topiantti Äikkään tietoihin ei ole tullut, että Solinvest olisi vielä hakenut rakennuslupaa.
Alue oli julkisessa tarjouskilpailussa, jossa Solinvest oli ainoa tarjoaja. Haukivuoren Seudun mukaan yhtiö aikoo toteuttaa alueelle aurinkovoimalan ja akkuvarastoja. Hanke toteutetaan suunnittelutarveratkaisuna. Sillä tarkoitetaan kunnan päätöstä siitä, voidaanko alueelle myöntää rakennuslupa ilman asemakaavaa.
Helios Nordic Energy Finland puolestaan kuvaa verkkosivuillaan kehittävänsä laajamittaisia aurinkopuistoja Pohjoismaihin. Sen mukaan omistajilla ja monille työntekijöillä on pitkä kokemus energiateollisuudesta, ja yhtiö on ollut mukana rakentamassa ja rahoittamassa tuulivoimahankkeita yli miljardin euron arvosta.
Mikkelin kehitysyhtiö Miksei kertoi lokakuun 2023 tiedotteessaan, että Ropolansuon aurinkovoimalan alue on 35 hehtaarin suuruinen. Lisäksi kaupunki varasi yhtiölle keväällä 2025 alueen Rapakivensuolta. Varaus on viiden vuoden mittainen. Miksei kertoi tuolloin, että varattu alue on kooltaan 267 hehtaaria, josta aurinkovoimalan alue on noin 200 ha.
Kaikkein suurin hankkeista on valtio-omisteisen Neovan voimala Ropolansuolle. Yhtiön verkkosivujen mukaan voimalan nimellisteho olisi 240 megawattia, ja sitä suunnitellaan 450 hehtaarin alueelle. Yhtiö kehittää hanketta parhaillaan.
Suomalaisomisteinen on myös Nordic Generation Oy, joka on vuokrannut kaupungilta maata Suursuon alueelta. Hankkeen suunnittelutarveratkaisu on vielä meneillään. Yrityksen verkkosivujen mukaan hankealue on kooltaan noin 100 hehtaaria ja sinne suunnitellaan noin 60 megawatin aurinkopuistoa. Verkkosivujen mukaan yhtiö kehittää, rakentaa ja operoi tuuli- ja aurinkovoimalahankkeensa.
Myös Otavaan kaavailtu Will & Mustin, Mikkelin kaupungin EcoSairilan ja OX2 Pohjasuon voimalat ovat edelleen suunnitteluvaiheessa. Will & Must on suomalainen uusiutuvan energian hankekehittäjä. OX2 puolestaan on ruotsalainen yhtiö, jolla on toimintaa eri puolilla Eurooppaa ja Australiaa.
Kaupungin mailla sijaitsevat Helios Nordic Energyn, Nordic Generationin Suursuon, Solinvestin Vihkon ja kaupungin oman Ecosairilan hankkeet.
Milla Asikainen
Tiedot perustuvat Mikkelin kehitysyhtiö Miksein, Haumedian omien uutisten ja hankkeiden takana olevien yritysten verkkosivustojen tietoihin.

